Skitsofrenialääkityksen aiheuttamat pakkoliikkeet ja vaikutus aivoihin

Kyselisin psykoosilääkkeiden käytöstä. Itse olen käyttänyt ketiapiinia noin 9 vuotta. Annos on 400 mg pari tuntia ennen nukkumaan menoa, että saa nukutuksi. Ja aamulla 50 mg ahdistuneisuuteen ja ettei pää toimisi ylikierroksilla (rauhoittaa ajatuksia).

Olen lueskellut noista pakkoliikehäiriöistä ja aivoja vahingoittavasta vaikutuksesta. Itsellä ei ole ollut mitään häiriöitä. Mitä nyt hampaiden pureskelua yöllä. Mutta kiinnostaisi tietää, vaikuttavatko ne kaikilla vahingoittavasti, vai onko se yksilöllistä. Lääke on minulle hyvä, ja se toimii muuten mainiosti. Häiritsee vain tuo, mitä paljon kirjoitellaan niiden haitallisuudesta. Aikaisemmat muut lääkkeet ovat aina menettäneet tehonsa, muttei tämä ketiapiini.

Hyvä kysyjä,

Kaikilla lääkkeillä saattaa olla haittavaikutuksia. Jos nautitaan liikaa terveellistä ruokaa, tulee siitäkin haittaa.  Lääkehoidossa on pyrittävä aina löytämään sopiva lääke ja optimaalinen annos. Monien lääkkeiden käyttöä pyritään myös välttämään. Kaikilla lääkitys on siten yksilöllinen, koska lääkevaste vaihtelee eri-ikäisillä, ja rodullisia erojakin on. Erityisesti vanhukset ovat sellainen ryhmä, jossa lääkehoitoa pitää tarkkaan miettiä hyötyjen ja haittojen kesken. Asioita kannattaa laittaa kuitenkin mittasuhteisiin. Tupakka on edelleen kaikkein suurin terveyttä ja elämää uhkaava riskitekijä – myös ylipaino, alkoholin käyttö ja korkea verenpaine hoitamattomina ovat merkittäviä terveydellisiä riskitekijöitä.

Lääkeannoksesi kuulostaa hyvin kohtuulliselta. Jos ilmenee merkittävää ahdistusta, saattaisi olla paikallaan arvioida, pitäisikö sitä hoitaa ahdistuksen hoitoon tarkoitetulla lääkityksellä tuon muun lääkityksen lisäksi. Siitä kannattaa puhua omassa hoitopaikassa. Ahdistuksen hoitoon ei nykyisin suositella rauhoittavia lääkkeitä eli bentsodiatsepiinejä, koska ne heikentävät muistia ja korkeimpia älyllisiä toimintoja. Niin sanotut serotoniinilääkkeet ovat tätä nykyä ensisijaisia siinä ongelmassa.

Kuten edellä kerroin, on terveyden kannalta paljon suurempia riskitekijöitä kuin lääkkeet, joita oikein käytetään. Lääkkeiden haittavaikutusluettelot ovat yleensä aika pitkiä, mutta tavallisen ihmisen saattaa olla vaikea hahmottaa, kuinka todennäköisiä ne haitat ovat. Missään tapauksessa ei yhdelle ihmiselle tule kaikkia haittoja ja monelle ei tule juuri mitään. Lääkkeen aloitusvaiheessa tulee joillekin ohimeneviä haittoja, ja joidenkin lääkkeiden lopetuksen suhteen täytyy menetellä samoin kuin aloituksen, että se nostetaan ja lasketaan vähitellen, jopa useiden viikkojen aikana.

Varsinaista aivoja vahingoittavaa vaikutusta ei näillä lääkkeillä oikein käytettynä ole, on saatu jopa päinvastaisia tuloksia. Hoitamaton tauti kyllä vaurioittaa aivoja tai toimintoja. Lääkkeet ovat kehittyneet paljon, vaikka täysin parantavaa lääkitystä ei psykiatrisissa sairauksissa ole. Lääkkeet lievittävät oireita ja joskus poistavat ne kyllä lähes kokonaan, mikä on varsin hyvä hoitovaste. Joskus lääkkeiden haittoihin sekoitetaan itse taudista aiheutuvia oireita.

Lääkkeiden ansiosta on voitu sairaalajärjestelmää ajaa alas, ja moni voi elää hyvin tyydyttävää elämää sekä käydä työssä. Lääkkeet ovat siis ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin olla käyttämättä niitä, siitä ei nykyisin edes kiistellä. Sen sijaan lääkitystä pitää aika ajoin vuosien kuluessa arvioida vähintään kerran vuodessa, ja painoon, vyötärön ympärysmittaan sekä elintapoihin pitää kiinnittää huomiota. Tämä sen tähden, että joillakin lääkkeillä on taipumusta lisätä ruokahalua ja hidastaa suolen toimintaa, jolloin painoa alkaa kertyä ja se on taas oma terveysriskinsä. Tosin väestössä lihavuus on jo muutenkin ongelma, ei siis pelkästään psykoosilääkkeiden käyttäjillä.

Kun lääkkeiden avulla toimintakyky paranee, on mahdollistua osallistua erilaisiin toimintoihin ja siten oppimisen kautta edelleen rikastuttaa omaa kokemusmaailmaa sekä saada itseluottamusta omasta selviytymisestä. Nämä ovat niitä keskeisiä asioita, joita pyritään tukemaan lääkehoidolla.

Ystävällisin terveisin,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Voivatko psykoosilääkkeet lisätä psykoosioireita?

Hei, tapasin nykyisen avopuolisoni maaliskuussa ja olemme seurusteleet siitä asti, olemme asuneet yhdessä pari kuukautta ja olen tiennyt, että avopuolisoni syö masennukseen sitalopraami-lääkettä 20mg. Lisäksi hänellä on perfenatsiini 4mg ja tsolpideemi-nukahtamiselääkettä 10mg.

Puolisolleni määrättiin noin pari vuotta sitten perfenatsiinia, koska hänellä oli lieviä aistiharhoja työpaikalla. Hän oli työskentellyt samassa yrityksessä yli 11 vuotta. Aistiharhojen vuoksi hän hakeutui työterveyslääkärille ja sitä kautta sitten en tiedä minne jatkohoitoon. Mutta koska aistiharhat olivat vaan työpaikalla eikä muussa elämässä, pelkään, että perfenatsiinia on määrätty aiheettomana. Voiko pitkäaikainen perfenatsiinin käyttö lisätä sairautta? Voiko sen käyttö johtaa psykoosiin, jotä hänellä on tällä hetkellä, oireena ovat univaikeudet.

En tiedä mitä teen. Tiesin tästä aisasta vasta tällä viikolla, kun pengoin lääkekaappia.

Hyvä kysyjä,

Olet huolissasi puolisosi perfenatsiinilääkityksestä ja siitä, aiheuttaako kyseinen lääke psykoosioireita. Taustatiedot ovat verrattain niukat, ja sen perusteella ei tietenkään voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Yleisellä tasolla voidaan kuitenkin asiaa käsitellä.

Perfenatsiini kuuluu psykoosilääkkeiden ryhmään, ja se on vanha hyvä lääke, joka on tutkimuksissa pärjännyt varsin hyvin uudemmille psykoosilääkkeille. Psykoosilääkkeet juuri ehkäisevät tai parantavat psykoosioireita, eivät aiheuta niitä. Psykoosioireita liittyy tietysti psykoosisairauksiin, kuten skitsofreniaan, skitsoaffektiiviseen psykoosiin paranoidiseen psykoosiin ja myös kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, masennukseen sekä vaikeaan ahdistusoireistoon. Päihteet ja huumeet voivat aiheuttaa myös psykoosioireita. Taudin oirekuvaan kuuluu yleensä, että oireet eivät valikoi, missä niitä esiintyy.

Perfenatsiinia, kuten monia muitakin psykoosilääkkeitä saatetaan käyttää tehostamaan vaikean masennuksen hoitoa. Silloin annos on usein pienempi kuin varsinaisen psykoosin hoidossa, ja käyttöaika lyhyempi. Unettomuus on aina oire jostain, ja siihen pitäisi pystyä vaikuttamaan muillakin tavoin kuin pelkästään lääkkeillä. Mitään unilääkkeitä ei olekaan suositeltu pitkäaikaiseen käyttöön, koska ne yleensä aiheuttavat riippuvuutta ja tarvetta suurentaa annosta. Monesti ne vaikuttavat haitallisesti muistiin ja keskittymiskykyyn pitkän käytön yhteydessä, vaikeuttaen esim. masennuksesta toipumista.  Unettomuuden syihin pitäisi pyrkiä vaikuttamaan ja lisäämään liikuntaa, jolloin elimistö väsyy normaalilla tavalla ja unirytmistä on helpompi saada kiinni.

Masennus pitää tietysti hoitaa hyvin ja jos oirekuva ei hellitä, pitää lääkärin kanssa keskustella annoksen lisäämisestä ja jos se ei auta, käytetään joskus kahtakin lääkettä tai jotain lisälääkettä tietyn ajan. Työterveydestä usein lähetetään potilas konsultaatioon psykiatrille, joka selvittää oireiden taustaa ja asettaa diagnoosin, jotta voidaan hoitaa asianmukaisesti. Siellä annetaan ohjeet hoidon toteuttamisesta.  Koska masennuksella on taipumus kroonistua, on huolehdittava, että oireet lievittyvät kohtuullisessa ajassa.  Ellei niin tapahdu, pitää hoitoa tehostaa.

Kannattaa varmaan keskustella puolisonne kanssa hänen oireistaan ja voinnistaan sekä hänen käsityksestä siitä, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Onko taustalla työpaikan vaikea tilanne, päihteiden käyttö tai jotain muuta? Masennus aiheuttaa usein sen, että ihminen eristyy läheisistäänkin ja häntä on vaikea tavoittaa. Oireet vaikuttavat siten hyvin syvällisesti ihmisen persoonaan ja toimintakykyyn. Toipuminenkin on hidas prosessi ja vaikka ulkoista muutosta alkaa tapahtua, ei asianomainen sitä itse vielä huomaa pitkään aikaan. Ilot ja surut on hyvä oppia jakamaan, kuormakin on silloin kevyempi. Toisen pitää olla kuitenkin ahdistumatta toisen vaikeuksista, koska se ei auta toista eikä itseä. On sallittua viljellä optimismia. Kun toinen on masentunut, hänellä ei ole näköpiirissä toivoa ja siihen kuoppaan ei itse pidä pudota vaan olla apuna, että toinen voi päästä sieltä pois. Masennus on raskasta aikaa kaikille omaisille, mutta toivosta ei saa luopua.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Millaista terapiaa ja hoitoa?

Hei! Minulla on 28-vuotias poika, jonka äkillinen psykoosi puhkesi 15.1.2008 ja diagnosoitiin skitsofreniaksi. Hoito on jatkunut tähän päivään asti vaihtelevin tuloksin. Kun injektio-hoito aloitettiin vuoden 2009 kesällä, on nyt viimeisen vuoden aikana potilas toiminut täysin normaalisti työssä käyden.

Äkillinen käänne tuli nyt kuukausi sitten, ja olenkin nyt huolissani, että onko tämä taudin käänne, vai mikä on? Potilas stressaantui työstään ja vain lopetti sen. Alkoholin mahdollinen runsas käyttö on mielestäni saattanut aiheuttaa tilan heikentymisen. Potilas jouduttiin toimittamaan Aurora-hoitoon kotilääkärikutsusta, ja nyt on kuitenkin kestänyt hoitojakso n. 1 kk siten, että lääkitys muutettiin vahvemmaksi. Jälleen on ilmennyt psykoosioireita, ja ihmettelen, onko voinut antibioottikuuri sekoittaa potilaan tilaa. Potilasta ei milloinkaan ole onnistunut saamaan hoitoon omaehtoisesti. Odottelen nyt, miten tila muuttuu.

Avopuolella kun ei voida mitenkään taata sitä, käykö potilas vastaanotolla vai ei, niin miten omaiset voivat valvoa muulla tavalla, kuin toteamalla, onko potilas hyvässä vai huonossa kunnossa? Mikä on ns. “normaali” huono kunto ja psykoosin välinen akuuttioireiden ero? Olen aika tiiviisti potilaan rinnalla, ja seuraan tilaa, koska hän asuu yksin. Olen jonkin aikaa miettinyt, olisiko kognitiivisella terapialla apua potilaan kuntoutumisessa. Mutta miten saada hänet vapaaehtoisesti sellaiseen hoitoon? Eihän tätä tarjota avopuolella? Onko hyviä terapeutteja, jonka puoleen voisin kääntyä potilaan kanssa? Sitten kun hän on siinä tilassa, että hänet voisi saada vapaaehtoisesti sitoutumaan, mutta mitä keinoja voisi käyttää, saadakseen hoitoon? Hyviä neuvoja odotellen – kiitos.

Hyvä kysyjä,

Skitsofrenia on sairaus, jolla on vaihteleva kulku ja kaikki elämäntapahtumat vaikuttavat jossain määrin sairauden kulkuun, erityisesti päihteiden ja huumeiden käyttö vaikeuttaa tilannetta. Antibiooteilla ei tiedetä olevan senkaltaisia vaikutuksia, että oireet vaikeutuisivat.

On tavanomaista, että oireiden vaikeutuessa joudutaan lääkitystä vahvistamaan. Kyse voi olla siitä, että normaali lääkitys on pikku hiljaa jäänyt pois tai lääkityksestä huolimatta oireet ovat voimistuneet.  Koska lääkitystä pitäisi käyttää vuosikausia, ehkä läpi elämän, voi siihen tulla ajan oloon kyllästymistä ja sen tarpeellisuutta ei aina hahmota. Vaikka lääkehoito on yksi hoidon kulmakivi, tarvitaan muutakin, jotta jaksaa motivoitua pitkään hoitoon.  Kognitiivinen terapia on hyvä ja psykoedukatiivinen hoito, jossa tarkoituksena on parantaa itsetuntemusta ja saada tietoa oireista sekä sairaudesta siten, että osaa suhtautua eteen tuleviin asioihin mahdollisimman rakentavalla tavalla. Vertaistuki saattaa olla myös hyvin tärkeä, koska jos arvelee olevansa ainoa ihminen maailmassa, joka kärsii niistä oireista ja sairaudesta, ei ole ihme, että suhtautuu hyvin epäillen kaikkeen.

Oireet eivät aina tarkoita, että toimintakyky on huono. Jos kykenee selviämään oireista huolimatta, ja saa tarvittavaa tukea, ja on itse motivoitunut, saattaa pärjätä hyvinkin jopa työelämässä. Siten jokaisen kohdalla pitäisi erikseen miettiä ja keskustella, mitkä ovat yksilön vahvuudet ja missä oireissa hän erityisesti tarvitsee apua ja tukea ja koska on syytä ottaa yhteyttä hoitopaikkaan ja mistä ihminen tunnistaa avun tarpeen. Jos tässä edistytään, voidaan ehkä sairaalahoitoja välttää varhaisen puuttumisen takia ja ainakin päästään lievemmillä oireilla pahemman jakson yli.  Hoitoakaan ei ole viisasta ripotella monelle taholle vaan yhdestä hoitopaikasta pitäisi voida antaa kaikki se tarpeellinen hoito ja tuki keskitetysti, mitä ihminen tarvitsee.

Skitsofrenia on vaikea sairaus, mutta sen kanssa voi elää ja kokea mielekkyyttä. Hoidon pitäisi olla osa erikoissairaanhoitoa joka askelmalla. Omaisille on järjestetty joskus tilaisuuksia ja kannattaa ottaa yhteyttä omais- sekä potilasjärjestöihin, koska omaisetkin ovat usein hyvin yksin sairauden aiheuttamien ongelmien kanssa (Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry, Mielenterveyden keskusliitto jne.). Sieltä saa vastauksia myös tässä esitettyihin kysymyksiin. Parasta olisi, että omaiset voisivat olla mukana hoidossa ja sen suunnittelussa, ainakin ajoittain. Järjestöt tekevät myös hyvää edunvalvontatyötä sekä omaisten että potilaitten hyväksi. Päättäjätkin tarvitsevat aika ajoin tietoa ja muistutusta näistä asioista. On suuri haaste saada hoidosta sellainen kokemus, että se on itselle hyväksi, muuten voi motivaatio olla siihen vähäinen. Pakkoa pyritään nykyisin välttämään, mutta joskus tilanne on sellainen, että sitä ei voi, eikä kannata välttää.  On hienoa, että omaiset jaksavat kulkea rinnalla, vaikka se on ajoittain kovin yksinäistä ja raskasta.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Skitsofrenian hoito raskauden aikana

Hei! Olen 24-vuotias nainen ja sairastanut skitsofreniaa noin 8-9 vuotta. Diagnoosina on ollut erilaistumaton skitsofrenia.

Tauti on ollut hallinnassa jo pitkään ja olen oppinut elämään sen kanssa, eikä ongelmia perusarjessa kotona enää juuri olekaan. Koulunkäynti tai työskentely on liian stressaavaa, mutta pystyn kotona huolehtimaan itsestäni ja eläimistäni.

Olen naimisissa ja mieheni on tiennyt sairaudestani alusta asti (neljä vuotta). Hän on ollut tukenani myös raskaimpina aikoina ja olemme yhdessä selvinneetkin monesta. Pari vuotta sitten aloitettiin lääkkeenä aripipratsoli, joka sopi minulle ja nosti toimintakykyä hyvin. Aiemmin käytetty olantsapiini oli huono, sillä se ei hoitanut oireita ja teki minusta sen sijaan “muumion”.

No, nyt olen 24 viikolla raskaana. Neuvolassa ja psykiatrisella tiedetään asiasta ja olen ollut koko raskausajan ilman lääkitystä lääkäreiden suosituksesta. Raskaus ei kuitenkaan ole edennyt normaalisti somaattisten sairauksien vuoksi ja elämässä tapahtuu muitakin hyvin stressaavia asioita, joiden takia mielenterveys on vastikään alkanut heittää.

Miten skitsofreniaa tulisi raskauden aikana hoitaa? Mitä seikkoja meidän tulisi ottaa huomioon nyt loppuraskautta/synnytystä silmällä pitäen ja millaisia lääkityksiä pystyy tässä vaiheessa raskautta skitsofrenian hoitoon käyttämään?

Kiitos!

Hyvä kysyjä,

Oli mukava kuulla, että olet selviytynyt hyvin aina tähän asti, miksi ei siis eteenpäinkin. Kirjoituksestasi ei käynyt ilmi, mitä somaattisia sairauksia sinulla on. Niiden hoito on aina tärkeää raskauden aikana, kuten muulloinkin.

Mitään psykoosilääkettä ei valmistaja voi suositella raskauden aikana ja se perustuu siihen, että asiasta ei ole tutkimustietoa, koska sellaisia kokeita ei ihmisillä tehdä. Ajan oloon kaikista lääkkeitä tulee tietoja, koska ihmiset tulevat monasti raskaaksi ilman, että se on niin suunnitelmallista ja raskaus on voinut edetä pitkälle ennen kuin on asiaan reagoitu ja lääkehoitoon. Aina punnitaan etuja ja mahdollisia haittoja.

Usein taudin hoitaminen on niin tärkeää, että lääkehoitoa jatketaan raskauden ajan. Ensimmäiset kolme kuukautta ovat kaikkein kriittisintä aikaa, koska silloin muodostuu lapsen elimet, sen jälkeen lääkkeen riski aiheuttaa vahinkoa on oleellisesti pienempi. Tupakointi ja alkoholi sekä huumeet ovat huomattavasti paljon suurempia riskejä raskauden aikana kuin psykoosilääke.

Nykyisin käytössä olevat psykoosilääkkeet ovat niistä saadun tiedon mukaan varsin turvallisia myös raskauden aikana ja riski on hyvin pieni, mutta juuri yllä mainituista syistä johtuen ei niitä suositella, koska se edellyttää näyttöä, jota ei voida hankkia. Ehkä joskus, kun odottamattomia raskauksia on kertynyt tuhansittain lääkehoidon aikana, voidaan tehdä tilastollinen riskianalyysi ja kertoa asiasta varmempi suositus. Nyt jo tiedetään riski hyvin pieneksi, koska raskauksia on jo ehtinyt kertyä lääkehoidossa useita satoja.

Koska sinun kohdalla on päätetty lopettaa lääkitys raskauden ajaksi, on psyykkinen kuntosi arvioitu hyväksi. Jos koet vointisi heikentyvän, on arvioitava lääkehoidon tarve uudelleen ja loppuraskauden aikana se ei ole ongelma. Joskus saatetaan varmuuden vuoksi lopettaa lääkitys juuri synnytyksen ajaksi ja jatkaa sitä heti sen jälkeen.

Imetystä ei myöskään suositella uusilla psykoosilääkkeillä, koska sitäkään ei voida tutkia ihmisillä. Uusilla lääkkeillä klotsapiinia lukuun ottamatta, pitoisuus on varsin pieni äidinmaidossa, joten imetys ei välttämättä ole vaarallista tai riskiä lisäävää lapselle. Siinäkin pitää punnita edut ja haitat ja tehdä ratkaisu yksilöllisesti. On hyvä muistaa, että nykyisin pulloruokinta on aivan hyväksyttävää. Jokaisen kohdalla ratkaisu tehdään yksilöllisesti oman hoitavan lääkärin kanssa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Voiko skitsoaffektiivisesta häiriöstä parantua?

Hei, Sairastan skitsoaffektiivista häiriötä. Lääkitykseni on erittäin alhainen, 1,5 mg risperidonia. Tosin lääkäri määräisi sitä enemmän. Tulen kuitenkin tällä lääkkeellä loistavasti toimeen. Onnekseni pystyn helposti tunnistamaan harhat, ja minulla on lääkärinkin mukaan melko hyvä sairaudentunto. Harhoja ei ole ilmaantunut, vaikka olen ollut pienemmällä lääkityksellä yli puoli vuotta. Sen sijaan innostuksen puuskia ilmenee, mutta läheiseni pitävät sitä ennemmin hyvänä kuin huonona asian. Onko mahdollista, että pääsisin lääkkeistä kokonaan? Siis onko tästä sairaudesta mahdollisuus parantua? Sairastuin 19-vuotiaana. Sairauden laukaisi irtisanoutuminen ja ihastuminen.

Olen pyytänyt päästä terapiaan, mutta minulle ei ole sitä myönnetty. Mikä on peruste sille, että toiselle myönnetään terapia ja toiselle ei? Pidätkö sairaanhoitajan asiantuntemusta riittävänä näin vaikean sairaudenhoidossa?

Onko mielestäsi hyvä kehityssuunta se, että pyrkii unohtamaan sen, että on sairas ja olemaan ensisijaisesti ihminen? Tulen yleensä surulliseksi nuorena ihmisenä, kun luen sairauksien ennusteita. Haluaisin nähdä elämässä positiivisia valoisia puolia, eikä synkkiä ennusteita. Mielestäni myös hoitajat liian usein kohtaavat vain sairaan, eikä ihmistä. Olen vähentänyt hoitajalla käymistä, eikä se ole suinkaan huonontanut oloani vaan pikemminkin parantanut. Otan enemmän vastuuta omasta elämästä, enkä anna sitä ulkopuolisen päätettäväksi.

Minulla on jonkin verran sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Minulle on ehdotettu sosiaalisten tilanteiden kurssia. En halua mennä sinne, koska minua sairaiden seura masentaa. Haluan tasavertaiseksi normaalien ihmisten kanssa, enkä samaistua sairaisiin?

Opiskelen insinööriksi. Opinnot ovat sujuneet ihan hyvin.

En ole masentunut ja itsetuhoinen. Vaikka elämä joskus tuntuu raskaalta, ajattelen jotenkin vain, että elämä ei ole helppo juttu. Täytyy olla sinnikäs. Haluan elää pitkän elämän, koska elämä itsessään on hieno juttu kaikkine kehitysvaiheineen.

Hyvä kysyjä,

Sinulla vaikuttaa olevan paljon voimavaroja ja kykyä hyvään elämään ja se on aivan hyvä vahvistamaan sellaisia taipumuksia ja piirteitä. Mielenterveydenhäiriöitä voidaan ajatella siten, että ne ovat jatkumolla, jossa toisessa ääripäässä on täysin terve ihminen, ilman mitään oireita ja toisessa ääripäässä täysin sairas ihminen, joka ei kykene itsenäisesti toimimaan ja on toisten avun varassa, eikä itsenäinen elämä onnistu. Kuten elämässä, niin sairaudessakin ääripäät ovat harvinaisia, ja suurin osa sijoittuu johonkin muualle sillä jatkumolla.  Tässä on vaikea ottaa kantaa diagnoosiin, koska tiedot eivät ole niin kattavat, että sitä pystyisi arvioimaan. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että toimintakykysi on hyvä ja sehän on erittäin hieno asia. Skitsoaffektiivinen häiriö lievässä muodossa ei juuri haittaa elämää ja sekin on mahdollista, että voi selvitä pitkiä aikoja ilman lääkettä, mutta siitä kannattaa keskustella oman lääkärin kanssa. Ainakin kotona kannattaa olla valmiina lääkettä, jos tauti syystä tai toisesta uhkaa oireilla esim. jonkun ajankohtaisen stressitekijän takia. Varsinkin raskausajan tiimoilla koetut psykoosit saattavat jäädä pois kun elämä tasaantuu. Nykyisin arvioidaan, että jotkut ihmiset ovat luonnostaan hiukan taipuvaisempia saamaan psykoosin kuin toiset. Asiaa parantaa aina, jos elämä muuten on mallillaan ja saa riittävästi tukea omaisilta tai ystäviltä ja omaa hyvän itsetunnon. Kun vielä välttää päihteitä ja huumeita, niin riskit putoavat hyvin alas.

Lääkehoidosta ja sen linjauksista kannattaa aina keskustella oman lääkärin kanssa, koska teillä molemmilla on paras tieto vaikutuksesta ja tarpeesta, ulkopuolinen on siinä arviossa aina vähän toiskätinen. Mahdollista on kuitenkin vähentäminen, ja jopa kokeilu ilmankin, mutta silloin pitäisi olla kotona valmiina lääkettä, jos tulee äkillinen tarve, koska nopea reagointi usein pelastaa tilanteen. Luottamuksen kasvaessa, jos elämänkokemus sitä vielä vahvistaa, antaa mahdollisuuden kokeilla erilaisia toimintatapoja.

Psykoosisairauksissa olisi terapia hyvin suotavaa ja sen pitäisi keskittyä ensisijaisesti oman sairauden hoitoon ja voimavarojen etsintään ja hyödyntämiseen, ei niinkään kauhukuvien maalaamiseen. Se on valitettavaa, jos kunnalla ei ole tarjolla keskusteluterapiaa, koska kuntoutuksen näkökulmasta se olisi todella tarpeellista. Kannattaa hyödyntää myös kolmannen sektorin palveluja, mm. Omaiset mielenterveyden tukena, Suomen mielenterveysseura ja Mielenterveyden keskusliitto. Näillä saattaa olla hyviä kursseja ja vertaisryhmiä sekä muita arvokkaita palveluita. Netistä kannattaa tutkia, mitä omalla paikkakunnalla on tarjolla. Usein ahdistusoireita tulee matkan varrella ja niihin voisi saada suurta apua, jos olisi kognitiivis- behavioraalista terapiaa. Selviytyminen elämässä vahvistaa tietysti muutoinkin itsetuntoa ja antaa rohkeutta kohdata asioita ja mennä eteenpäin.

Sairaanhoitaja voi olla suureksi avuksi, mutta riippuen tietysti paljolti siitäkin, että kuinka kokenut ja koulutettu terapeutti on. Usein paras vaste tulee siitä, että “kemiat” sopii hyvin, eikä ensisijaisesti koulutuksesta tai suuntautumisesta.  Jos terapiassa sovitaan jo alussa, mihin pyritään ja mihin haluaa sillä pyrkiä, tulee työskentelystä jäntevämpi ja tavoitteellisempi. Asiaa voidaan sitten arvioida matkan varrella uudelleen. Terapia on vain yksi osa hoitoa, ja siinäkin sen työn lopulta tekee potilas itse. Terapeutti on kuin valmentaja ja opas. Lääkäri sitten vastaa kokonaishoidosta ja lääkityksestä.

On hyvä asia, että suuntautuu elämässä eteenpäin ja vahvuuksiin.  Jokainen on ensisijaisesti ihminen, ja ihmisellä voi olla vaikeuksia, sairauksia ja onnettomuuksia, mutta ihminen ei ole onnettomuus, vaikeus tai sairaus. Siksi sellaisissa asioissa ei ole hyödyllistä viipyä turhan pitkään. Kaikkeen voi kyllä varautua, mutta joskus asioita tulee eteen yllättäen, silloinkin voi tyyneydellä ajatella, että eiköhän tästäkin lopulta selvitä. Hyvät kokemukset ja vaikeudetkin kääntyvät lopulta voitoksi, kun jaksaa sitkeästi uskoa parempaan ja mennä eteenpäin. Tässä juuri hoitojärjestelmän pitäisi auttaa, eikä ripustaa uusia riippakiviä. Itsekään ei kannata niitä riippakiviä ripustella, koska lopulta itse voi päättää, miten valitsee ja siihen saa myös apua tarvittaessa tai pitäisi saada.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Millaiseen hoitoon skitsofreniapotilaalla on oikeus?

Minulla on diagnostisoitu paranoidinen skitsofrenia, sairastuminen vuosia sitten. Edelleen tiettyjä oireita itsellä on, lääkityksestä huolimatta. Hoito terveyskeskuksessa. Täällä tapaan hoitajaa (ei välttämättä ole psykiatrian hoitaja) x 1/vuosi taikka tarvittaessa, itse otan yhteyttä kerran vuodessa tai jos tarvitsen. Onko niin, että sairauteni on niin “toivoton”/kroonistunut, että tämä on se hoito? Pelkään oireiden lisääntyvän, ja entä jos en itse sitä huomaa ja en huomaa milloin tuo tarve on, ja kun hoitaja saattaa vaihtua, kynnys vielä korkeampi. Hakeutuisin yksityissektorille, mutta eläkkeellä olen, rahat tänne eivät riitä.

Hyvä kysyjä,

Voisimme kysyä samoin, että onko diabetes toivoton, tai onko verenpainetauti toivoton? Jokainen tietää, että ne eivät ole toivottomia sairauksia. Onko sitten paranoidinen skitsofrenia toivoton? Ei sekään ole toivoton. Perustelen asiaa siten, että ihminen ei ole sama asia kuin hänen sairautensa. Pitäisi siis kysyä, että onko ihminen toivoton, jos hän sairastaa diabetesta tai verenpainetautia? Ei näistä kukaan ole toivoton. Sairaus, olkoonpa se mikä tahansa, voi olla joskus helppohoitoinen ja joskus vaikeampihoitoinen, mutta ei koskaan toivoton, eikä varsinkaan sitä sairastava ihminen ole toivoton. Voihan meillä kellä tahansa joskus olla vaikea syöpä, johon ei ole hoitoa, mutta suurin osa on niistäkin nykyisin hoidettavissa olevia. Ei näitäkään ihmisiä kutsuta syöviksi.  Pitää siis erottaa sairaus ja ihminen – ne ovat kaksi eri asiaa, vaikka sairaus paljon vaikuttaa ja muuttaakin elämää.

Valitettavasti skitsofrenian hoito ei joka paikassa ole sellainen, kuin pitäisi. Käynti kerran vuodessa hoitajalla ei täytä hyvän hoidon kriteereitä, eikä se täyttäisi vaikka kävisi kerran vuodessa lääkärillä. Jossain hyvin vakaissa ja lievissä tapauksissa voidaan niinkin harvaa käyntiä pitää sopivana, mutta silloinkin pitäisi olla mahdollisuus tarvittaessa tiivistää hoitoa. Pitkäaikaisten sairauksien hoito pitäisi pystyä järjestämään kuntasektorilla, koska näihin sairauksiin on myös sen tähden annettu lääkehoidon osalta korvattavuus. Mielestäni kerran kuussa tapahtuva kontrolli olisi paljon parempi ja tarpeen mukaan sitä voisi sitten joko tiivistää tai harventaa, mutta hoidon pitäisi olla erikoissairaanhoitoa eli siitä pitäisi vastata psykiatri ja työryhmässä pitää olla muitakin alaan perehtyneitä, kuten sairaanhoitajia ja psykologi, usein vielä sosiaalityöntekijä. Ilmeisesti olette kaikesta päätellen pärjänneet aika hyvin, mutta ei ole mukava elää sen suhteen pelossa.  Jos paikkakunnallanne on mielenterveystoimisto tai psykiatrian poliklinikka, niin pyytäkää terveyskeskuksesta sinne lähete, koska lääkitystäkin pitää arvioida vähintään kerran vuodessa ja olisi hyvä jos paikkakunnalla olisi jotain toimintaa johon voisi osallistua ja nähdä muitakin ihmisiä ja päästä harrastusten pariin. Tällaisissa sairauksissa kenenkään ei pitäisi olla pakotettu menemään yksityissektorille vaan palvelut pitää saada omasta kunnasta. En usko, että kukaan asiantuntija pitää tuollaista hoitoa asianmukaisena. Valitettavasti ihmiset eivät uskalla vaatia sellaista hoitoa, mikä heille kuuluisi. Jos kunnalla ei ole siellä palveluja, heidän pitää ostaa ne sitten vaikka mistä ja tarjota niitä asukkailleen. Kysykää siis rohkeasti ja vaatikaa päästä asianmukaiseen arvioon niin lääkityksen kuin muun voinnin suhteen.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

« Takaisin 

Onko skitsofrenia etenevä sairaus?

Onko skitsofrenia etenevä sairaus, tai miten skitsofreenikolle käy? Minun pojalla on skitsofrenia ja minusta tuntuu välillä, että hän alkaa taantua.

Hyvä kysyjä,

Skitsofrenia on etenevä sairaus ja sairaudenaste voi olla lievä tai vaikea ja kaikkea siltä väliltä. Miten tauti vaikuttaa yksilöön, on hyvin yksilöllistä. Jos peruskapasiteetti on hyvä, ei kovin nopeasti tule esille tasonlaskua. Taudinkulkukin on vaihteleva ja välillä saattaa olla parempia aikoja ja välillä huonompia.

Lääkehoitoa pidetään kaikkein keskeisimpänä elementtinä hoidossa ja varhain aloitettu hoito ehkäisee todennäköisesti taantumista paremmin kuin ei lääkkeellinen hoito. Kaikki oireilu ei aina ole suorastaan taantumista. Toivon mukaan poikanne on jo hoidon piirissä ja hän saa kaiken sen tuen, mitä tarvitsee.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Miten tukea avusta kieltäytyvää läheistä?

Sivustollanne korostetaan läheisten ja kodin tukea skitsofreniapotilaan hoidossa. Potilas ei ole halunnut meitä vanhempia tai sisaruksiaan mukaan hoitokeskusteluihin lääkärin kanssa. Miten ihmeessä voin auttaa, kun en pääse keskustelemaan hoitohenkilökunnan kanssa? Monesti tuntuu, että vain pahennan sairautta, kun en tiedä, miten kohdella lastani.

Poikani on sairastanut jo seitsemän vuotta, mutta hänen hoitonsa on ollut vain lääkitystä. Nyt hänellä on alkamassa terapia. Sivustollanne korostetaan varhaista hoitoon pääsyä. Miten potilas pääsee osalliseksi kaikista noista hoitomuodoista, joita sivustollanne esitellään?

Hyvä kysyjä,

Hyvän hoidon pitäisi tavalla tai toisella tavoittaa myös vanhemmat ja omaiset, ainakin siinä muodossa, että saa informaatiota sairaudesta ja hoidosta. Valitettavasti tämä ei aina toteudu. Potilasyhdistykset ja omaisjärjestöt tekevät tässä suhteessa kovin arvokasta työtä ja samalla saa vertaistukea muilta omaisilta, jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa. Hoitopaikassa pitäisi olla tieto, mitä yhdistyksiä ja järjestöjä on alueellanne. Myös netistä saa tietoa.

Omaisten tehtävä ei pitäisi olla tarpeenmukaisen hoidon hankkiminen, vaan hoitavan tahon tehtävä. Lääkitystä kyllä pidetään aivan keskeisenä hoidon kulmakivenä psykoosisairauksissa, mutta hoito pitäisi aina räätälöidä tarpeiden mukaan. Tässä on kyllä alueellisia eroja, mitä on tarjolla. Perustuslaissa sosiaaliturva on kansalaisten perusoikeus, ja se pitää sisällään riittävän terveydenhuollon. Kunnan pitää järjestää asukkailleen riittävät palvelut. Tässä suhteessa lähes kaikilla palveluntarjoajilla on tekemistä, että edes tieodottaminen palveluista ja niiden saatavuudesta vastaisi nykyajan vaatimuksia. Kuntalaistenkin pitäisi hanakammin vaatia näitä asioita.

Uskoisin, että parhaiten pääsette liikkeelle ottamalla yhteyttä järjestöihin, kuten Omaiset mielenterveyden tukena keskusliitto ja Suomen Mielenterveysseura. Näillä järjestöillä on hyvä kuva koko palvelutarjonnasta ja miten niihin pääsee osallisiksi paikallisesti.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Läheisen järjestäminen hoitoon

Veljelläni on skitsofrenia. Hän oli hoitojaksolla viimeksi kesällä, ja nyt tilanne on jälleen huonontunut. Soitin terveyskeskukseen ja pyysin, että ottaisivat sieltä yhteyttä veljeeni, koska tilanne on jälleen huonontuntut. He sanoivat, että lääkäri eikä kukaan muukaan heiltä hae häntä hoitoon tai lääkärin puheille tai soita ambulanssia, vaan omaisten pitää itse soittaa ambulanssi tai poliisi paikalle. Sen jälkeen lääkäri arvioi, onko hoitoon tarvetta.

Kesän hoitojakson jälkeen veljeni jäi täysin tyhjän päälle ilman mitään kontaktia terveydenhuoltoon, ei seurantatapaamisia, ei mitään. Hänellä ei itsellään ole sairaudentuntoa, ja hän voi kiihtyessään olla väkivaltainen. Viimeksi hoitoon hakeminen onnistui siten, että houkuttelimme veljeni olemaan paikalla asunnossaan, ja odotimme poliiseja asunnon ulkopuolella. Onko tämä todella ainoa keino? Miten vakavaa sairautta poteva voidaan näin jättää täysin ilman terveydenhuollon seurantaa?

Hyvä kysyjä,

Tilanne kuulostaa varsin ikävältä. Tällä hetkellä paljon keskustellaan, että pakkoa tulisi välttää. Hyvien aikomuksien ohella on tainnut käydä niin, että jokainen saa kroonistua vapaasti yksilönvapauteen vedoten.

Joissain tilanteissa kyse on kyllä heitteillejätöstä. On ehkä liian kuormittavaa omaisille seurata jatkuvasti aikuisten lapsien elämää sydän syrjällään. Aikanaan Suomessa oli varmasti liikaa sairaalapaikkoja, mutta niiden alasajo ajoittui taloudellisesti vaikeisiin aikoihin, ja vastaavaa panostusta ei ole tehty avosairaanhoitoon.

Vaikeimmat mielenterveydenhäiriöt ja -sairaudet pitäisi ilman muuta kuulua osaksi erikoissairaanhoitoa. Tuettujen asumismuotojen lisäksi tarvitaan kotiryhmiä, jotka säännöllisesti vierailevat vaikeasti sairaiden kotona ja arvioivat hoidon tarvetta ja kuntoutustoimenpiteitä. Joissakin kaupungeissa tuollainen toiminta onkin aika hyvällä mallilla, mutta ei kaikkialla, ja suurkaupungeissa ongelmat usein korostuvat. Ihmisten kannattaa ottaa aktiivisesti yhteyttä päättäjiin ja toimia yhdessä potilasyhdistysten kanssa, koska sieltä saa tukea myös omalle jaksamiselle. Yhteistyösuhteen luominen potilaan ja terveydenhuollon välillä on tärkeää, koska jos ainoa kontakti on se, kun poliisit tulevat ovelle ja vievät vastoin omaa tahtoa, ei yhteistyö lähde liikkeelle parhaimmalla tavalla.

Oman tahdon vastaista hoitoa ei voida kokonaan unohtaa näin vaikeissa sairauksissa. Valitettavasti ilman omaisten ja potilasjärjestöjen työtä ääni ei kuulu päättäjille asti. Kyse ei ole kuitenkaan armopalojen pyytämisestä, vaan asianmukainen sosiaali- ja terveydenhuolto ovat perustuslain mukaan kansalaisten perusoikeuksia, ja lakia rikotaan tässä asiassa. Jäähallit ja oopperatalot, vaikka ovat hienoja ja niillekin on tarvetta, niin ne eivät nauti samanlaista perusoikeuksien suojaa kuin terveydenhuolto. Voimia siis ja jaksamista huolenpidollenne.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Miten auttaa skitsofreenikkoa, jolla ei ole sairaudentuntoa?

Hei! Hyvä ystäväni sairastui 2003 ollessaan 32-vuotias ilmeisesti paranoidiseen skitsofreniaan. Hyvin pian häneltä meni vakituinen työpaikka, parisuhde ja paritalo, ja useat ystävät kaikkosivat. Aluksi työterveyshuolto ja mielenterveystoimisto yrittivät hoitaa, mutta tuloksetta.

Nyt kahdeksan vuoden jälkeen hänellä ei ole edelleenkään sairaudentuntoa. Hän on eristäytynyt ja erittäin vainoharhainen. Viettää elämäänsä eristyksessä kerrostalokaksiossa verhot suljettuna.

Hänen äitinsä, isänsä ja siskonsa yrittävät pitää hänet lähellään suututtamatta häntä. Minulle hän on suuttunut ja katkaissut yhteydenpidon, koska monen muun lailla olen yrittänyt “myrkyttää” hänet. Hän on hyvin laiha ja kärsii somaattisestikin.

Mitä ihmettä hänen hyväkseen voi tehdä auttaakseen häntä? Lääkäriin häntä ei saa, ja pakkohoitoon ei voi viedä, kun kriteerit eivät täyty. Tilanne on toivoton! Millä saa edes hetkeksi sairaudentunteen aikaiseksi?

Hyvä kysyjä,

Tilanne vaikuttaa kovin hankalalta ja tuntuu, että tuo ihmisparka on saanut jäädä heitteille. Olisiko kyseessä väärä laintulkinta. Ensinäkin kunnan velvollisuus on järjestää (Mielenterveyslaki 14.12.1990/1116) mielenterveyspalvelut sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin tarve edellyttää (3§). Siinä ei puhuta rahasta mitään.  Vaikka avohoitopalvelut katsotaan ensisijaisiksi, pitää tarpeen vaatiessa köyttää myös sairaalapalveluja. Mielenterveyslain kahdeksannessa pykälässä puhutaan tahdon vastaisesta hoidosta ja sen edellytyksistä näin:

Mielenterveyslaki 8§:

Hoitoon määräämisen edellytykset

Henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon vain:

1) jos hänen todetaan olevan mielisairas;

2) jos hän mielisairautensa vuoksi on hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan, taikka muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta; ja

3) jos mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä.

Alaikäinen voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon myös, jos hän on vakavan mielenterveydenhäiriön vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen sairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan, taikka muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta ja jos mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi.

Kyllä sellainen asia, että on vuosikausia ollut hoidon ulottumattomissa ja somaattiset sairaudet jäävät hoitamatta ja asianmukainen hoito ei toteudu mielenterveysongelmiin, täyttää tuon lain 8§ kohdan 1, 2 ja 3.  Jos kunta on erimieltä, ei ymmärtääkseni jää muuta vaihtoehtoa kuin hakea lain soveltamisesta ennakkopäätös valittamalla tilanteesta joko Valviraan tai eduskunnan oikeusasiamiehelle. Terveyskeskuksen pitäisi tiedon saatuaan arvioida potilaan tilanne ja omaiset voivat olla sinne yhteydessä ja antaa tarpeellisia taustatietoja.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Mitä voimme tehdä auttaaksemme isäämme?

Mitä voin tehdä, jos en tiedä, minkä diagnoosin läheiseni on aikoinaan saanut? Uskon sen olevan skitsofrenia, koska hänellä on ollut vahvoja harha luuloja. Hän on ilmeisesti saanut jonkinmoista hoitoa, koska hän pystyi ainakin minun silmissäni elämään suhteellisen normaalia elämää, ja hän oli ns. normaali, mutta nyt yhtäkkiä noin kuukausi sitten harhat ovat taas alkaneet. En tiedä, keneen ottaa yhteyttä, koska itse henkilö uskoo, että hänellä on kaikki hyvin, vaikka siskoni kanssa olemme eri mieltä! Emme tiedä hänen lääkäriään tms. Keneen voimme olla yhteydessä? Mitä voimme tehdä auttaaksemme isäämme?

Hyvä kysyjä,

Terveystiedot kuuluvat potilassalaisuuden piiriin ja niitä ei anneta edes omaisille, ilman asianomaisen kirjallista lupaa. Sen sijaan omaiset voivat olla yhteydessä hoitopaikkaan ja antaa taustatietoja. Siinä on hyvä varautua siihen, että tarvittaessa potilaalle voidaan paljastaa, että omaiset ovat ottaneet yhteyttä.

Saattaisi olla sellainen menettely hyvä, jos kertoo asianosaiselle, että on huolissaan hänen voinnistaan ja haluaa kertoa huolesta hoitopaikkaan, että voisivat auttaa. Voi kysyä myös, että voiko tulla mukaan vastaanotolle. Häneltä saa varmaan tiedon, missä on hoidossa, koska ei voi soittaa joka paikkaan ja sieltä ei kuitenkaan anneta tietoa, että onko asianosainen siellä hoidossa vai ei.

Vasta siinä vaiheessa, kun oireet pahenevat niin, että asianosainen on vaaraksi itselleen tai muille voidaan soittaa terveyskeskukseen ja kertoa asia, jolloin heidän velvollisuus on hakea asianosainen arvioon. Kovin paljon ei siis ole tehtävissä tässä vaiheessa, mutta ehkä isänne voisi suostua jonkinlaiseen yhteistyöhön kanssanne.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

« Takaisin