Ajantajun häviämien oire persoonallisuushäiriöstä?

Epäilen vaimoni sairastuneen jonkinlaiseen persoonallisuushäiriöön. Hän on usein omissa maailmoissaan, on usein ärtynyt ja äkkipikainen. Kaksi vuotta sitten häneltä katosi kaksi tuntia ajan tajusta, kun hän oli ollut juhlimassa ja oli lähtenyt viiden aikaan kotia kohti ystävien kanssa kesätapahtumasta (matka kestää n. 10 min) ja hän tuli kotiin klo seitsemän aikaan. Hän ei pystynyt sanomaan, eikä voi selittää vieläkään, missä on ollut nuo kaksi tuntia. Epäilen, että hän on käynyt vieraissa, mutta hän ei pysty semmoista omasta mielestään tekemään.

Minulle tuli ajatus, että voiko olla mahdollista, että hän ei oikeasti tiedä on tehnyt, eli hän ei tietoisesti ole tehnyt vaan hänen ”toinen” persoona on tehnyt hänen tietämättään? Voiko tämmöinen olla mahdollista?

Hänen äitinsä on ollut hoidossa psyyken takia 2-3 kertaa, äidillään on myös tuota äkkipikaisuutta ja ärtyneisyyttä aika ajoin melko lailla.

Hyvä kysyjä,

Persoonallisuushäiriöt ovat määritelmän mukaan pitkäaikaisia käyttäytymiseen ja kokemukseen vaikuttavia asioita, joiden alkuperä voimakkaasti liittyy lapsuudenaikaisiin kokemuksiin ja siten sellainen häiriö ei ala yhtäkkiä aikuisuudessa.  Ihmisessä ei ole toista persoonaa, ja jos ei ole todellisuuden tajun vääristymää, on ihminen yleensä kykenevä kantamaan vastuuta tekemisistään.

Varsinaiseen kysymykseenne on vaikea ottaa kantaa ja ehkä teidän pitää keskenänne keskustella, mikä tässä on ongelma ja mihin asioihin haluatte vastausta ja liittyykö näihin asioihin mitään varsinaista sairautta tai oiretta vai onko kyse vuorovaikutukseen liittyvistä asioista tai jostain muusta. Annettujen tietojen perusteella ei voida tarkemmin asiaan ottaa kantaa. Mikäli on kyseessä parisuhteeseen liittyviä ongelmia, voi esim. perheasiain neuvottelukeskus tai muu vastaava tarjota apua, jos kahdestaan asioita ei saa eteenpäin vaikka halua olisi.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Ovatko lapsemme iltapelot merkki skitsofreniasta?

10-vuotiaalla pojallani on ollut nukahtamisvaikeuksia useamman vuoden ajan, ja ne ovat pahentuneet viimeisen vuoden aikana. Poika pelkää paitsi periaatteessa mahdollisia asioita – tulipaloa, murhaajia – myös yliluonnollisia ilmiöitä, kuten muumioita. Poika nukkuu tästä syystä kanssamme samassa huoneessa, mutta seuraa toisten lasten nukahdettua meitä usein olohuoneen sohvalle, nukahtaa siihen ja siirtyy myöhemmin perässämme sänkyynsä. Sieltä hän vielä varmuuden vuoksi kuiskailee, olemmeko vielä hereillä. Jos nukahtaisimme, tuntusi hänestä kuin valvoisi ruumiiden kanssa.

Olen antanut pojan toimia näin ja olettanut, että pelot iän myötä laimenevat, kun häntä ei pakoteta mihinkään ja turvallisuudentunne lisääntyy. Olen myös arvellut, että olemme aiemmin olleet kasvattajina turhan vaativia ja kovia, kun voimavaramme eivät ole aina riittäneet rauhoitteluun ja ymmärtämiseen, kun poika on pitkin iltaa ja alkuyötäkin kulkenut sulkemassa ovia, sytyttämässä valoja ja pitämässä ulinaa. Olemme joskus määränneet pojan miettimään toiseen huoneeseen siinä pelossa, että muut lapset heräävät.

Pojalla on ollut myös erilaisia pakkoliikkeitä pienen ikänsä aikana: silmien räpyttelyä, kaulan nykimistä ja rykimistä. Nämä ovat kuitenkin olleet melko lieviä ja menneet ohi, kun olemme niihin kiinnittäneet huomiota ja luvanneet pikku palkinnon, jos pääsee niistä eroon.

Jossain määrin neuroottisuuteen taipuvainen poika siis on, mutta muuten nähdäksemme normaali miehenalku. Hänellä on kavereita koulussa, jalkapallojoukkueessa ja musiikkiharrastuksessa. Hän on myös ulospäin suuntautunut ja aktiivinen. Koulumenestys on hyvä (vaikkei hän osaakaan pitää aina suutaan kiinni tunneilla).

Tänä aamuna luin Hesarista jutun tytöstä, jolla ensimmäiset skitsofrenian oireet ilmenivät kaksitoistavuotiaana juuri tällaisina iltapelkoina. Myös poikani pelkää, että joku hiipii huoneeseen ja tappaa hänet. Luin myös, että tauti saattaa saada alkunsa esim. hapenpuutteesta synnytyksessä, mitä oli poikani synnytyksessä. Pelästyin.

Jos skitsofrenia saattaa oireilla jo näin varhaisessa iässä, olisiko meidän syytä kääntyä ammattiauttajien puoleen ja yrittää kartoittaa tilannetta? Poikani olisi itse siihen halukas – ei toki ole kiva pelätä. Mihin meidän olisi hyvä ottaa yhteyttä?

Toivomme tietenkin että kyse olisi jostain muusta ja ohimenevästä, mutta ehkä asialle kuitenkin pitäisi jotain tehdä. Miehenikin alkaa olla väsynyt jokailtaiseen vahtaamiseen.

Hyvä kysyjä,

Lapsilla ja nuorilla voi olla hyvin monenlaisia oireita, joita voidaan pitää normaalin kehityksen ja kypsymisen rajoissa olevina, mutta vanhemmilla ihmisillä ne olisivat jo poikkeavia, tai sairauden oireita. Siten ei ole mahdollista pelkkien yksittäisten oireiden perusteella arvioida tässä, mistä on kysymys.  Tarvitaan laajempia selvittelyitä.

Nykimisoireet esim. silmien räpyttely voi olla ns. TIC- oire, joka sinällään on vaaraton ja yleinen. Arvioidaan, että jopa 10 %:lla lapsista esiintyy sitä 7 – 15-vuoden iässä, ja pojilla yleisemmin. Pelotkin ovat lapsilla ja nuorilla yleisiä, mutta jos ne saavat kohtuuttomia mittasuhteita, on hyvä selvitellä mistä on kysymys.

Alkava skitsofrenia on toki mahdollinen, mutta ennen kuin on johtopäätösten aika, pitäisi paljon tarkemmin selvittää oireita ja aiempaa kehitystä sekä muuta toimintakykyä. Muut asiat poikanne toimintakyvyssä, mitä toitte esille, eivät tue sellaista näkemystä, että pojallanne olisi vakava psykoositasoinen häiriö. Pelkojen ja oireiden takia on kuitenkin hyvä kääntyä paikkakunnan nuorisopsykiatrian poliklinikan puoleen, ja selvitellä asioita tarkemmin. Vanhempien tukea siinä tarvitaan myös, ja apua hoidossa, jotta saadaan kattavat tiedot arviointia varten.

Ystävällisesti
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Skitsofrenian ensioireita?

Hei! Haluaisin kysyä, että mitkä ovat skitsofrenian ensimmäiset oireet, ennen kuin psykoosi puhkeaa? Olen huomannut omassa käytöksessäni muutoksia kuluneen vuoden aikana. Olen alkanut ajattelemaan, että kadulla vastaan tulevat ihmiset puhuvat minusta pahaa, joten siitä syystä en tykkää hirveästi liikkua ihmisten ilmoilla ja itsetuntoni on laskenut aika paljon juuri tästä syystä. Minun on nykyään erittäin vaikea luottaa läheisiini, saatan esim. luulla, että kaverit punovat juonia minun selkäni takana ja, että jopa perheeni on minua vastaan. Jos puhun jollekin, saatan välillä unohtaa mitä olin sanomassa. Saatan myös toisinaan kuvitella, että, jos vaikka veljeni on tietokoneella, niin hän kirjoittaa minusta nettiin ilkeyksiä.  Jos myös luen joitakin nettisivuja, niin saatan välillä luulla, että ne siellä kirjoitetut asiat liittyvät minuun, ja että eri nettisivuilla olevat asiat ovat jotenkin yhteydessä toisiinsa, ja sitä kautta minuun.

Olen hyvin säikky, ja vainoharhainen ja jos joku nauraa, saatan vihaisesti kysyä, että nauraako hän minulle. Toisinaan saatan luulla, että huoneeseeni on asennettu kamerat ja että minua tarkkaillaan niitten kautta, mutta tätä luuloa ei esiinny usein. Olen todella itkuherkkä nykyään, enkä saa enää nukuttua juuri ollenkaan. Valvon yöt ja päivisin on pakko välillä mennä nukkumaan, koska olen niin uupunut. En jaksa en enää huolehtia samalla tavalla ulkonäöstäni kuin ennen, enkä jaksa siivota huonettani tai tehdä muita kotiaskareita. Mikään enää kiinnosta ja harrastuksetkin ovat jääneet pikkuhiljaa pois (varmaan jo neljä vuotta sitten).

Minä välttelen kavereiden tapaamista, ja jos heitä välillä tapaan, olen erittäin ahdistunut enemmän kuin onnellinen, enkä ole tällä hetkellä kiinnostunut sosiaalisista kontakteista. Ne pelottavat minua niin paljon, että mieluummin vetäydyn niistä. Haluan myös olla enemmän yksin nykyään.  En ole aina kiinnostunut puhumaan edes esim. äitini kanssa. Kuvittelen välillä, että kaikki ovat minua vastaan ja en pysty luottamaan keneenkään.

Olen koko ajan hermostunut ja erittäin jännittynyt, jopa siinä määrin, että se on aiheuttanut jo fyysisiä oireita, kuten vatsavaivoja ja sydämentykytystä. Olen myös erittäin alakuloinen koko ajan, eikä siihen tunnu auttavan mikään. Minulla on sellainen tunne, ettei kukaan ymmärrä minua. Uskon ufoihin ja toisinaan maailmanloppuun, ja kuvittelen joskus olevani kuuluisa tieteilijä tai mystikko tai joku muu kuuluisa henkilö. Välillä taas on niin tyhjä olo, että mikään ei tunnu miltään. Päässäni ei ole ajatuksia tai en saa niistä otetta, mikään ei naurata eikä itketä, enkä myöskään nauti samoista asioista kuin ennen. Ruokahaluni on muuttunut, tällä hetkellä se on aika huono, toisinaan saatan syödä jopa liikaa.

Suvussani on skitsofreniaa, isälläni ja äidinäidin siskolla. Nyt minä pelkäänkin, että olen sairastumassa siihen. Onko tämä alkavaa skitsofreniaa vai joku muu mielenterveydenhäiriö?

Hyvä kysyjä,

Kuvailit elävästi, minkälaisten vaikeuksien keskellä elät, ja samalla siinä oli huolta omasta itsestä aika tavalla. Omat havaintosi ja ympäristön palaute tuntuvat sinusta hyvin ristiriitaiselta. Hahmotat tämän ristiriidan ja sinun on vaikea päättää, mikä on totta ja mikä kuvittelua.

Psykoosin oireet voivat olla alussa varsin moninaiset. Alku voi olla nopea tai edetä varsin hitaasti ja ensimmäiset oireet voivat olla pelkkää ahdistuneisuutta ja sitten yhä moninaisempia ja arkielämää enemmän hankaloittavia. Hankalat oireet johtavat juuri eristäytymiseen ja itsetunnon vaikeuksiin sekä ahdistuksen lisääntymiseen ja masennukseen.

Tämän perusteella ei voi aivan varmasti sanoa, mitä sairastat, mutta kyllä siinä oirekirjossa on varsin paljon psykoosisairauksille tunnusomaisia piirteitä. Koska oireet ovat johtaneet eristäytymiseen ja unettomuuteen ja sitä kautta vuorokausirytmi on mennyt sekaisin, tarvitset apua. Psykoosioireisiin lääkehoidolla on kohtalaisen hyvä vaste nykyisin. Kun unirytmi saadaan paremmaksi ja ahdistusta lievitettyä, on olo parempi ja muutamissa kuukausissa sen huomaa voinnissa ja toimintakyvyssä. Tässä vaiheessa sinun kannattaa mahdollisimman pian hakeutua psykiatrian poliklinikalle tai mielenterveystoimistoon, jonne yleisimmin tarvitaan lähete terveyskeskuksesta.  Jos suvussa esiintyy mielenterveydenhäiriöitä, on riski saada sellainen vähän suurempi kuin muutoin.

Suosittelen lämpimästi, että hakeudut hoitoon, koska sinua voidaan auttaa hyvin paljon oireissasi.

Ystävällisesti
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Onko ahdistukseni syyllisyyttä vai oire sairaudesta?

Olen 28-vuotias mies. Olen hieman huolissani mielenterveydestäni. Takana on 13 vuoden varsin vaiherikas jakso, johon kuuluu kolme seurustelusuhdetta, lukuisia eri työpaikkoja, raha-ongelmia, pikkurikoksia, kolme aloitettua ja lopetettua ammattikorkeakoulua sekä runsasta alkoholin ja huumeiden käyttöä.

Käytin amfetamiinia ensin satunnaisesti ja sitten 3-5 päivää viikossa viimeisen noin vuoden ajan, kunnes toukokuussa oli pakko lopettaa, koska sain pahantuntuisen paniikkikohtauksen (todellisuudentaju hämärtyi, hikoilutti, suu kuivui ja pelotti, että sekoan). Kohtaus kesti ehkä 15 minuuttia.

Toukokuun jälkeen olen vähentänyt merkittävästi myös alkoholin käyttöä. Kannabiksen olen jättänyt kokonaan, amfetamiinia olen ”maistanut” kerran kesän aikana ja kokaiinia myös kerran. Olo on paljon parempi kuin keväällä ja se on kohentunut koko ajan.

Nyt tuntuu vaan, että jonkinlainen ahdistuneisuus on melkein päivittäin läsnä. Saatan olla levoton ja ”jännittynyt” ilman syytä ja syyllisyyden tunne painaa joskus, jolloin ahdistus pahenee. Muutamia kertoja olen herännyt öisin hieman toukokuisen paniikkikohtauksen kaltaiseen olotilaan, jossa ahdistus on hyvin voimakasta. Koen syyllisyyttä muutamista epärehellisistä ja rikollisista teoista ja häpeän niitä. En kuitenkaan uskalla tunnustaa tekojani asianomaisille, ja välillä tuntuu, että näiden asioiden kanssa on vaikea elää ja pahimmillaan tuntuu, että elämälläni ei ole mitään merkitystä, kun nämä tietyt asiat ovat taustalla ja ”sovittamatta”.

Liittyykö ahdistus syyllisyydentuntoon?

Kykenen hoitamaan työni ja raha-asiani nykyisin ihan hyvin. Päivittäinen toiminta sujuu. Tunnen kuitenkin oloni varsin usein vähän epämiellyttäväksi ahdistuksen takia.

Hyvä kysyjä,

Olet ollut kovassa paineessa lähinnä omien syyllisyydentuntojen kanssa ja olet varsin hienosti kunnostanut elämääsi sekä terveellisemmäksi, että järjestäytyneemmäksi. Kaikki vaikeudet elämässä eivät ole sairautta, mutta vaikeudet voivat kyllä sairastuttaa mielen ajan kuluessa.

Päihteet tuovat merkittäviä ongelmia ihmisten elämään ja välillisesti myös useiden muiden ihmisten elämään, kuten läheisten ja ystävien työpaikoille jne.  Jo lyhytaikainen huumaavien aineiden käyttö saattaa aiheuttaa hyvin pitkäaikaista ahdistuneisuutta sekä muita oireita. Masennuksesta toipuminenkaan ei onnistu, jos samanaikaisesti käyttää päihteitä.

Syyllisyydentunto on sitten oma lukunsa ja minusta tuollainen reaktio on hyvin terve, että ihminen kokee syyllisyyttä, jos on tehnyt toiselle väärin. Paras lääke siihen on asian sopiminen asianosaisen kanssa. Jos se ei ole syystä tai toisesta mahdollista, kannattaa ainakin purkaa sydäntä jonkun luotettavan asiantuntijan kanssa, esim. papin tai muun seurakuntatyöntekijän kanssa, jos ei ole luotettavaa ja järkevää omaa ystävää. Kun saa toisen ihmisen kanssa keskustella, voi asioiden merkitys avautua uudella tavalla ja niiden suhteellisuus. En usko, että kukaan pahastuu, jos vilpittömästi pyytää anteeksi. Se on varsin suositeltava tapa, koska kyllä kaikki ihmiset joskus erehtyvät.

Jos sitten näiden jälkeen vielä esiintyy ahdistusta häiritsevässä määrin, sitten sitä kannattaa jo hoitaa lääkkeillä ja keskusteluin.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Narsismia vai oire vakavammasta?

Miten läheiset voivat erottaa, onko kyseessä sairaalloinen narsismi, käytöshäiriö tai jopa vakavampi psyykkinen sairaus? Tilanne on hyväksikäyttöä, alistamista, haukkumista, toisten ihmisten latistamista. Sydäntä ”riipii”! Apua.

Hyvä kysyjä,

Periaatteessa ei läheisten tehtävä ole erottaa sitä, että onko kyseessä jokin sairaus tai hankala oire. Yleistietous sairauksista ja oireista on hyväksi, koska paremmin voi ymmärtää, minkälaisten asioiden kanssa saattaa olla tekemisissä.

Tässä on mielestäni tärkeämpää tehdä selvä ero sen suhteen, että pahaa käyttäytymistä ja toisista piittaamattomuutta ei voida hyväksyä, vaikka se esiintyy sairauden kaavussa tai ilman. Sairaus ei tee hyväksyttäväksi pienimmässäkään määrin toisten hyväksikäyttöä, alistamista, haukkumista tai latistamista. Sen kaltaisiin asioihin pitäisi aina laittaa selvä piste. Sellainen käytös ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävissä ja asianomaiselle pitäisi tehdä se selväksi.  Hänen pitäisi joko lopettaa sellainen käytös kokonaan tai hakeutua hoitoon, tai jos ei sitä katso tarvitsevansa, niin ei ole suositeltavaa olla missään tekemisissä tuon kaltaisen ihmisen kanssa.

Puolisolle tai omaiselle on tietysti vaikea sanoa, että ei olla tekemisissä, mutta selvät rajat pitää asettaa ja jos siihen liittyy pakkoa tai pakottamista saattaa kyseessä olla jo asia, mikä pitää viedä eteenpäin, esim. poliisille. Sellainen käytös, että alistetaan ja pakotetaan, ei osoita toisen ihmisen kunnioitusta tai rakastamista, eikä sellaisella käytöksellä voi oikeasti ostaa kenenkään suosiota. Se on haitallista vallan käyttöä ja se turmelee molemmat. Jokaisella on oikeus määritellä rajansa ja niistä saa pitää kiinni, eikä se vähennä ihmisen arvoa, vaan juuri vahvistaa omanarvon tuntoa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Skitsofrenia ja aivokuvantaminen

Näkyykö skitsofrenia selvästi aivokuvissa? Voiko skitsofreniaa silti selvästi diagnosoida/epäillä, ellei mitään poikkeavaa näy kuvissa?

Hyvä kysyjä,

Aivokuvantaminen on tuonut paljon uutta tietoa skitsofreniasta ja sen tuomista muutoksista aivoissa. Muutoksia voidaan havaita jo ennen kuin oireita ilmenee, mutta tässä on hyvä muistuttaa, että ne muutokset tulevat esille, koska tehdään kuvauksia pitkän ajan kuluessa. Yksittäinen kuvantaminen ei siis anna niin paljon tietoa, kuin voisi olettaa. Kuvantaminen on ollut tähän asti enemmän tutkimuskäytössä kuin arkisessa työssä. On olemassa myös tutkimus, jossa on todettu, että lääkehoito on pysäyttänyt noita aivomuutoksia. Käytännössä tiedetään muutenkin, että lääkehoito on hyvin tehokasta suurimalle osalle juuri skitsofrenian hoidossa.

Skitsofrenian diagnosointi eli taudin määrittely ei edellytä kuvantamista, ellei siihen ole muuta erityistä syytä. Määrittely tehdään oireiden perusteella, katsoen niiden kestoa ja voimakkuutta. Oireiden perusteella tehdään diagnoosi ja sekin vaatii, että asioita on seurattu riittävän kauan. On mahdollista, että kuvantaminen antaa siihen jotain varmennusta, jos kuvauksia tehdään myös useampia ajan kuluessa, jolloin voidaan havaita muutoksia. Yksittäisellä kuvantamisella ei voida tehdä diagnoosia, varsinkaan jos ei ole käytettävissä tietoa oireiden ilmenemisestä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Miten havaita psykoosin ensioireet?

Hei! Olen 19-vuotias nuori nainen, ja takana on jo melko synkkä menneisyys vaikean masennuksen kanssa. Olen syönyt lääkkeitä masennukseen ja paniikkikohtauksiin nelisen vuotta, viillellyt itseäni useamman vuoden ajan ja yrittänyt kerran itsemurhaa. Olen ollut kahdesti suljetulla osastolla ja puoli vuotta kuntoutuksessa. Tällä hetkellä tilanne on jo parempi, kykenen opiskelemaan ja suurimman osan aikaa nauttimaan elämästä, välillä tulee masennuskausia. Lääkitystäni ei ole voitu laskea (essitalopraami (oksalaattina) 15mg), koska heti alkaa ilmetä ahdistusta ja paniikkikohtauksia sekä sosiaalista kyvyttömyyttä. Lääkärini on suositellut psykoterapiaa, mutta tämän hetkinen elämäntilanne ei sovi pitkäkestoiseen terapiaan.

Sedälläni oli skitsofrenia ja hän tappoi itsensä 20-30-vuotiaana. Pelkäänkin, että tullessani tilastolliseen sairauden puhkeamisikään skitsofrenia voi puhjeta myös minulle. Reagoin voimakkaasti vastoinkäymisiin ja olen hyvin perfektionistinen ja usein myös stressaantunut. Psykologin arvioinnissa osastolla todettiin minulla olevan kohonnut alttius sairastua skitsofreniaan. Vaikeimman masennuksen aikaan myös kuulin ääniä, lasten ääniä, yksin ollessani. Onko pelkoni sairauden puhkeamisesta turha, ja miten voin havaita mahdolliset psykoosin ensioireet?

Hyvä kysyjä,

Ensiksi on hyvä muistaa, jokainen ihminen on erilainen ja pelkojen mukaan taudit eivät tartu tai periydy. Kun puhutaan psykiatristen tautien perinnöllisyydestä, niin pelkällä geeniperimällä voidaan selittää vain muutaman prosentin verran perinnöllistä kuormaa. Toisaalta tiedetään, että perinnöllisyyden taakka on joissakin sairauksissa yli 50 %, mutta silloin on jo mukana ympäristötekijöitä geeniperimän lisäksi sekä oma haavoittuvuus ja ajankohtaiset stressitekijät. Kyse on kaikkiaan hyvin monimutkaisesta geenien ja ympäristön sekä sosiaalisen kanssakäymisen yhteisvaikutuksesta. Tämä antaa myös hyvin paljon toivoa, koska asioihin voidaan vaikuttaa todella paljon. Kukaan ei siis lopulta ole ohjelmoitu onnettomuuksiin tai jätetty kohtalon armoille. Siksi aina korostetaankin, että apua kannattaa hakea.

Masennuksesta selviää ja se vie aikansa, ahdistuksestakin selviää ja se vie jo pidemmän ajan kuin masennus, mutta siinä apu on kaksitahoinen, jos käyttää lääkitystä. Lääkitys lievitä oireita, jolloin on toimintakykyisempi ja siten on helpompi olla mukana tavallisen arkielämän kuvioissa. Kun osallistuu aktiivisesti elämään, niin oppimisen kautta aivot muokkaantuvat ja ne radat vahvistuvat ja siten oppii pois ahdistuksen noidankehästä. Iän ja kokemuksen myötä oireet helpottuvat ja se lisää toimintakykyä sekä onnellisuutta elämässä. Psykoterapiassa pyritään samaan asiaan keskustelun ja asioiden uudelleenarvioinnin kautta, ja tulos on samankaltainen toimintakykyä ja itseymmärrystä lisäävä. On monia teitä päästä päämäärään.

Pelko ei onneksi sairastuta. Jos omilla vanhemmilla on skitsofrenia, on hivenen suurempi riski sairastua siihen, kuin sellaisella joilla ei ole sairautta lähisukulaisissa. Skitsofrenian sijasta voi sairastua johonkin muuhun mielenterveyden häiriöön, mutta kyse on tilastollisesta riskistä, jokainen arpa ei siis voita tässä. Psykoosin oireet voivat alkaa monella tavalla ja yleisimmin tarvitaan vielä alttiutta sekä ajankohtaisia stressaavia, laukaisevia tekijöitä. Kun siis huolehtii yleiskunnosta, riittävästä unesta, ja muutenkin elämäntilanne on seesteinen, riski on varsin pieni.

Koko ajan lisääntyvä ahdistus voi olla merkki, varsinkin jos siihen alkaa liittyä aistiharhoja tai harha-ajatuksia tai vainoharhaista ajattelua. Ei siis kannata aivan kaikesta pelästyä vaan nauttia kaikesta hyvästä ja antaa itselleen siihen oikeus. Jos tämä ei vielä vie huolia pois, voi käydä lääkärin kanssa keskustelemassa ja vaikka sopia, miten menetellä jos tulee itseä häiritseviä asioita eteen. Monesti mahdollisuus soittaa vaikka hoitajalle voi tuoda lisää varmuutta.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Läheisen ajatukset ja toiminta huolestuttaa

Hei! Tulisiko minun olla huolissani läheiseni ajatuksista ja kokemuksista. Tässä esimerkkejä: avaruusolioiden ja enkelien näkeminen ja niiden kanssa mielessä kommunikointi, uskomus, että avaruusolioita elää maapallolla, kyky kutsua ja nähdä ufoja, telepaattinen ajatustenvaihto muiden vastaavista asioista kiinnostuneiden henkilöiden kanssa, henkilön maailmankäsityksen rakentuminen vahvasti paranormaalien asioiden ympärille ja usko siihen, että on ulkoavaruudessa. Jos aihetta huoleen on, mitä voisin tehdä?

Hyvä kysyjä,

Kuvailemasi asiat viittaavat kyllä voimakkaasti psykoosin oireisiin aistiharhoineen ja harha-ajatuksineen. Sitten vielä pitäisi selvittää, että onko nämä oireet tulleet ilman mitään muuta  vaikutusta, vai onko tähän liittynyt esim. huumeiden käyttöä. Kyllä näistä oireista on syytä olla huolissaan, olipa taustalla huumeiden käyttöä tai ei. Olisi enemmän kuin toivottavaa, että läheisesi hakeutuisi hoitoon ja lääkärin puheille.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Voidaanko diagnoosi peruuttaa?

Hei! Sairastuin psykoosiin kaksi vuotta sitten. Lääkärinlausunnossa, jossa haettiin Kelalta korvattavuutta, pohjataan lausunto vuoden 1993 mielenterveystoimiston nähtävästi psykoterapeutin jonkin näköiseen lausuntoon, jossa todetaan jotain vakavasta sairaudesta ja myöhemmin puhkeavalla skitsofrenialla. En muistaakseni käynyt mielenterveystoimistolla kuin muistaakseni kerran tai pari ja en silloinkaan juuri puhunut ongelmista. Täytin kyllä jonkinlaisen kyselyn, johonka sitten nähtävästi lausunto perustuu. Voiko näin lyhyellä käynnillä todeta olevani skitsofreeninen ja voiko tuollaista lausuntoa kumota? Psykoottinen ja masentunut olen ollut, mutta en mielestäni skitsofreeninen.

Voiko tuota vuoden 1993 tehtyä kyselyä diagnosoida uudelleen? Itse olen Kelalla töissä määräaikaisena ja huoleni aihe on, että tuo lääkärinlausunto joka nyt sitten Kelallakin on, vaikeuttaa työn hakuani siellä. Oikeastaan tästä syystä en halua asioistani kertoa, kun kaikki niputetaan yhteen ja kaikki tuo tieto käytetään periaatteessa itseäni vastaan.  Vähän niin kuin:” kerran alkoholisti aina alkoholisti”-tyyliin. Tuttuni on käyttänyt alkoholia paljonkin ja on saanut papereihin leiman alkoholisti, joten nyt tavallisella TK- käynnilläkin laitetaan heti ensimmäisenä alkoholisti, vaikka ei ole ottanutkaan rankasti pitkiin aikoihin. No kysymys kuuluu siis, että voiko vuonna 1993 tehtyä lausuntoa/kyselyä diagnosoida uudelleen?

Hyvä kysyjä,

Periaatteessa taudin määrittely on prosessi, jossa tarvitaan tietty aika, jonka kuluessa voidaan arvioida, että täyttyykö kriteerit tiettyyn tautiin. Jo ensimmäinen kerta voi antaa suuntaa, mutta ei varmuutta. Psykoosi voi esiintyä monen eri sairauden yhteydessä, myös somaattisen sairauden. Jokaisella on oikeus tutustua omiin potilasmerkintöihin, ja jos havaitsee niissä asioita, jotka ovat omasta mielestä toisin, voi pyytää korjausta. Jos on asiavirhe, jonka helposti voi osoittaa, korjaus tehdään, vaikka lain mukaan sitä vanhaa merkintää ei kuitenkaan poisteta vaan korvataan uudella. Taudin määrittelyn suhteen korjauksen tekeminen ei ole yhtä yksinkertaista, koska prosessi on saattanut perustua sen hetken tietoihin ja oireisiin ja saattaa olla, että vaikutelma on ollut niin vahva, ettei ole ollut tarvetta harkita muuta vaihtoehtoa. Kuitenkin vasta ajan kuluessa voidaan todeta suuremmalla varmuudella, että onko ollut kyseessä skitsofrenia vai jostain muusta syystä puhjennut psykoottinen oireisto. Tässä virheen osoittaminen on vaikeampaa ja asian todistustaakka on potilaalla. Muutoin potilaskertomukset voitaisiin muuttaa aina kun potilas sitä toivoo, olipa siihen syytä tai ei.

Koko asia voidaan kyllä arvioida uudelleen, kun aikaa on kulunut ja jos ei sen koommin ole tullut uusia episodeja voi olla todellakin paikallaan arvioida mistä on ollut kyse. Hyvin vaikeassa masennuksessa ihminen voi olla psykoottinen, mutta siitä toipuu ja psykoosi häviää, kun taas skitsofreniassa psykoosioireet jäävät jossain määrin yleensä elämään tai ilmenevät ajoittain. On siis parasta ottaa uudelleen yhteyttä ja käydä keskustelemassa asiasta. Sitä ei voi tässä ratkaista, vaan se edellyttää tarkempaa selvittelyä ja pidempikestoista tuntemista, mutta on mahdollista, että arvio ei aina osu kohdalleen. Tästä syystä ei yleensä yhden käynnin perusteella aseteta aivan varmaa diagnoosia, vaan vasta pidemmän seurannan jälkeen.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Liian vahva lääkitys?

Olen huolissani isästäni. Isäni on 75-vuotias ja ollut aina ns. perusterve, eikä käytä päihteitä. Nyt on ruvennut silmät vaivaamaan, kaihertaminen ja silmät kiinni ollessa ruvennut näkemään näkyjä, joita ei normaalisesti ole. Esim. taulut liikkuvat seinillä ja puhalluskuplia ns. lentää huoneessa. Yöt on ollut vaikeita, samoin rauhoittuminen. Elämäntilanne on hyvä, asuu avioliitossa edelleenkin äitini kanssa.

Hakeuduttuaan hoitoon, psykologilla ja neurologilla vierailtua hänelle määrättiin lääkkeet. Tarkemmin, kun luin ko. lääkeselostusta, oli lääkkeet tarkoitettu skitsofrenian hoitoon. Samalla huomattiin harmaakaihia, joka leikataan pian pois. Lähinnä huolestuin noista lääkkeistä, jotka määrättiin? Onko miten yleistä, että noin helposti saa vahvoja lääkkeitä? Onko isästäni tulossa jotenkin skitsofreenikko, vai miksi nuo lääkkeet määrättiin heti? Minua vaivaa tämä asia todella paljon. Isäni kyllä itsekin tiedostaa, että näkee jotain sellaista mitä ei pidä ja se hermostuttaa myös häntä.

Hyvä kysyjä,

Tämänkaltaisia tilanteita saattaa tulla iäkkäämmille ihmiselle monesta eri syystä. Jos ei tuohon ikään mennessä ole ollut skitsofreniaa, on äärimmäisen epätodennäköistä, että sellainen tauti on nyt kyseessä. On hyvä, että neurologi on tutkinut isänne.

Samoja lääkkeitä, joita käytetään skitsofrenian hoitoon, voidaan käyttää monenlaisten psykoosioireiden ja levottomuuden hallintaan, mutta annostelu on usein pienempi sekä ajallisesti lyhyt jakso. Vanhuksilla voi tulla psykoosioireita varsin helposti, siihen voi riittää pelkkä virtsatietulehdus. Myös jotkut neurologiset sairaudet saattavat ilmetä psykoosioirein.

Tässä ei käy ilmi, että mihin tautiin lääkettä on määrätty ja kuinka paljon, sekä minkä pituisen ajan. Vanhuksilla annostelu on jo muutenkin pienempi kuin tavallisesti ja on todennäköistä, että lääkityksellä pyritään vain oireiden hallintaan lyhyellä kuurilla. Asia varmaan selviää seuraavilla lääkärinkäynneillä, jonne voisi olla hyvä jonkun omaisen päästä mukaan, jos isänne sen hyväksyy.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Tyttäreni tarpeeton pakkohoitoon ottaminen vihastuttaa

Onko oikein, että avohoidossa oleva potilas käydään akuuttiryhmän ja poliisien kanssa hakemassa kotoaan pakkohoitoon. Hän oli kaksi kertaa perunut kuukausitapaamisen hoitajansa kanssa puhelimella, lääkkeet oli ottanut säännöllisesti. Mielestäni tämän hoitajan olisi pitänyt käydä ensin kotikäynnillä katsomassa tilanne tai vähintään olla mukana siinä hakuvaiheessa. Tällainen ei ainakaan paranna potilas- hoitaja- suhdetta. Olen erittäin vihainen tyttäreni puolesta. Aivan kuin tämä hoito olisi vielä 50-luvun asteella! Olenko ihan väärässä?

Hyvä kysyjä,

Ymmärrän hyvin närkästyksenne, koska tuollainen kaavamainen hoito-ote ei huomioi riittävässä määrin yksilöä. Mielenterveyslain hengen mukaista on avohoito ensisijaisena vaihtoehtona ja tahdonvastaisen hoidon kriteereissäkin on, että avohoito ei ole onnistunut tai siihen ei ole edellytyksiä. Olette siinäkin oikeassa, että pakon käyttö tarpeettomasti ei ole omiaan rakentamaan hyvää hoitosuhdetta. Toisaalta voidaan pitää hyvänä asiana, että sentään yritetään saada tavalla tai toisella hoitoon, koska, monessa kunnassa ei ole sitäkään resurssia, ja potilaat jäävät enemmän ja vähemmän oman onnensa nojaan. Jos olisi käytössä kotityöryhmiä, voitaisiin useimmat tilanteet hoitaa kauniisti kotona.

Arvelen, että tämä kuvailemanne tilanne on ollut eräällä tavalla pakon sanelema, koska ei ole ollut mahdollisuuksia lähteä kotikäynnille tai kotityöryhmiä ei vaan ole. Jos ei ole tullut vastaanotolle, eikä saada kontaktia, niin on parempi, että toimitetaan hoitoon, kuin ei tehtäisi mitään. Jos tyttärenne on käyttänyt lääkkeensä säännöllisesti ja on kohtuullisen hyvässä kunnossa, ei häntä tulla pitämään kauan osastolla. Hoitotaho pyrkii toteuttamaan työnsä varmaan niin hyvin kuin se heidän pienillä resursseilla on mahdollista, mutta siinäkään tapauksessa ei ole mahdollista huomioida kaikkea.

Palvelujärjestelmien pitäisi kehittyä ihmisten tarpeiden mukaisesti, eikä niin, että ihmiset puristetaan samaan muottiin, jotta he sopivat palvelujärjestelmään. Asioita on aina hyvä viedä eteenpäin, ilman palautetta ei mikään kehity. Palaute pitäisi antaa sekä hoidosta vastaavalle ylimmälle taholle, että sitä ohjaavalle taholle (kaupunki, sairaanhoitopiiri) ja päättäjille. Omaisyhdistykset tekevät myös hyvää työtä tällä saralla ja niihinkin kannattaa olla yhteydessä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Pelkään isäni puolesta

Hei. Isäni veli sairastaa ilmeisesti skitsofreniaa, mutta tämä on siis käynyt ilmi niin, että hän itse on sen kertonut isälle, joten meillä ei ole ”todisteita” tästä. Pelkään isäni terveyden puolesta, koska hän on halunnut auttaa veljeään tämän menetettyä asuntonsa muutama kuukausi sitten ja pessyt hänen vaatteitaan ja päästänyt hänet kotiinsa.

Veli oli sanonut, ettei syö lääkkeitään enää, hänellä ei ole töitä, rahaa, asuntoa ja pahin on se, että hänellä on erittäin väkivaltainen menneisyys, jolloin hän on esim. pahoinpidellyt oman äitinsä useaan otteeseen täysin sairaalakuntoon.

Eli kysymys kuuluu: kenelle voi soittaa ja ilmoittaa, kun hän seuraavan kerran ilmestyy isäni ovelle? Poliisi ei tee mitään ennen kuin jotain on ”tapahtunut”.

Hyvä kysyjä,

Kuulostaa hyvin huolestuttavalta, jos oman äitinsä on useaan otteeseen pahoinpidellyt sairaalakuntoon. Onkohan asiasta ilmoitettu poliisille ja/tai harkittu lähestymiskieltoa? Tuollainen oman äidin, tai kenenkään muunkaan pahoinpitely ei ole sallittua, eikä missään olosuhteissa hyväksyttävää. Sairaalassa on toki merkinnät olemassa, jos asiassa haluaa jälkikäteen nostaa syytteen. Hoitopaikkaan olisi syytä ilmoittaa tapahtuneet pahoinpitelyt, jotta siellä osataan suhtautua asiaan tarpeen mukaisella tavalla. Aiempi väkivalta yleensä ennustaa väkivaltaista käyttäytymistä jatkossakin.

Viranomaiset eivät ennakkoon ryhdy yleensä toimiin ja harvoin se on mahdollistakaan. Uhkauksista voi kuitenkin tehdä ilmoituksen poliisille, vaikka ei ole mitään vaatimuksia siinä vaiheessa asian suhteen. Asia on kuitenkin noteerattu. Ketään ei ole pakko päästää sisälle ja voi myös pyytää poistumaan, jos käyttäytyy uhkaavasti.  Tässä tapauksessa näkisin parhaimpana olla yhteydessä hoitopaikkaan ja kertoa ajankohtaisista vaikeuksista. Omaa turvallisuutta ei kannata myöskään uhrata.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Poikani tulevaisuus huolettaa

Olen yli 60- vuotias äiti, joka on aivan pienestä lapsesta asti pelännyt ikään kuin ”itseään”. Tarina on pitkä, eikä sillä kai ole tähän merkitystä, kuten isäni alkoholismista ja lääkkeiden sekakäyttämisestä jne. En ole aikoinani saanut mistään apua. Nyt olen vähitellen vuosia psykologiaa tutkinut ja asianomaisia lääkäreitä ”haastatellut” ja ymmärtänyt, että lapsuuden pelkoni olivat redealisaatiota ja depersonalisaatiota, jonka sain aina kriisin tai vaikean tilanteen kohdatessa, tosin pelkoja siitä ”kauhusta” on ollut aina niskan takana. Nyt ymmärrän ja sain diagnoosin kun oikein sitä pyysin, eli minulla on dissosiaatiohäiriö, ja siitä johtuen todennäköisesti olen kokenut kovia paniikkeja ja fobioita. Paitsi eläimiä, hörhöjä, enkä pimeää ole pelännyt koskaan.

Tuo oli alkupuhe. Jos minulla on tai kun on, dissosiaatiohäiriö, tarkoittaako se, että pahemmassa tilassa minulla voisi olla sivupersoonia? Tunnen, että en tunne itseäni. Peilissä olen vieras ja aiemmin olen pelännyt peilikuvaani, en niinkään enää. Joskus koen, että olen olematon, mutta ne eivät ahdista enää kuten ennen.

Todennäköisesti olin myös synnytyksen jälkeisessä psykoosissa pojan syntyessä ja sen jälkeen,  koska silloin vanhempani ja molemmat isoäitini olivat lähiaikoina  kuolleet ja jouduimme muuttamaan paikkakuntaa ja työpaikkaa.

Nyt poikani on kaksi kertaa saanut psykoosin noin 18-vuotiaana ja nyt 25-vuotiaana, hänellä on harhaluulo, deluusio ja hyvin voimakas tunne, että jokin epämääräinen möhläys huppelissa tulee kostoksi hänelle. Hän on kehitellyt kauhukuvia kidutuksista itseään kohtaan jne. Hän on omasta halustaan sairaalassa yöt, koska pelkää olla paikassa missä ei ole yövalvontaa, siis kuntoutuskodissakaan.

Onko näillä yhteyttä, tai tietenkin on, siis minun dissosiaatiollani ja pojan deluusiolla?

Onko tämä pojan sairaus skitsofreniaa tai miten sitä mitataan? Hänen psykoosinsa, sitä se kai nyt on, on kestänyt nyt noin kaksi vuotta ja hän ei voi kulkea omassa kaupungissaan missään pelkojen takia, muualla kylläkin. Miten tässä edetään? Hän on ihan terveälyinen ja normaali, mutta pelko on käsittämättömän tiukasti kiinni ja hän tietää sen itsekin. Isä on myös olemassa, mutta hänen on vaikea käsittää tällaista ”olematonta” pelkoa. Kiitos etukäteen mahdollisesta vastauksesta.

Hyvä kysyjä,

Lapsena kokee voimakkaasti tapahtumia ja varsinkin kaikkea pelottavaa ja ahdistavaa. Lapsen on aikuista vaikeampaa hahmottaa asioita ja syy-seuraussuhteita. Turvattomuus lisää vielä ahdistusta ja pelkoa. Depersonalisaatio- ja derealisaatio-oireet eivät yleensä liity dissosiatiivisiin häiriöihin. Sivupersoonia ei ihmisellä ole, on vain yksi persoona, mutta itsensä hahmottamisessa voi olla ongelmia ja usein siihen voi liittyä tunne-elämän epävakautta. Sivupersoonahäiriö on kyllä olemassa diagnostisissa kriteereissä.
Mielenterveydenhäiriöillä on kohtalaisen suuri periytyvyys ja varsinkin ympäristötekijät vaikuttavat voimakkaasti. Perimä ei yksistään ole riittävä yleensä aiheuttamaan sairautta, vaan tarvitaan yhteisvaikutusta  ympäristötekijöiden kanssa.

Poikanne häiriön laatua on mahdoton tässä arvioida, mutta kaikesta voi päätellä, että hän tarvitsee apua ja tukea. Ilmeisesti hänellä on hoitopaikka ja asianmukainen lääkitys. Nuorten hoidossa pitää olla hyvin aktiivinen ja vanhempien tuella on suuri merkitys. On myös toivottavaa, että vanhemmat osallistuvat nuoren hoitoon ja tukevat kaikin tavoin. Apu täytyy aina räätälöidä yksilöllisesti kunkin tarpeiden mukaan. Siksi tarvitaan hyvää kartoitusta kaikista asioista ja ongelmista sekä toiveista ja peloista. Hoidossa pitää asettaa aina joitakin tavoitteita tai päämääriä, mitä kohden pyritään yhdessä kulkemaan.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Mielenterveydenhäiriöiden periytyminen

Ukillani on ollut paranoidinen skitsofrenia, isällä on paniikkikohtauksia ja äiti on maanisdepressiivinen. Uskallanko synnyttää lapsia sellaisen puketin omaavaan sukuun? Eli mikä on perinnöllisyysluokka?

Hyvä kysyjä,

Jos lähisukulaisilla on mielenterveydenhäiriö, on melko todennäköistä, että lapselle tulee jokin mielenterveyden häiriö tai ongelma ja edelleen on suurempi riski, jos molemmilla vanhemmilla on jokin mielenterveydenhäiriö.  Täysin 100 %:n varmuudella ei kuitenkaan kukaan voi sanoa, mitä tulee tapahtumaan, koska kyse on tilastollisesta riskistä. Siksi on paikallaan, että menette keskustelemaan asiasta oman lääkärinne kanssa tai psykiatrin kanssa. Perinnöllisen kuorman lisäksi tarvitaan ympäristövaikutteita. Välttämättä lapselle ei tule sama häiriö, mikä on itsellä, vaan kyse on riskistä saada jokin mielenterveydenhäiriö.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Mitä diagnoosini käytännössä tarkoittaa?

Hei! Sain skitsofrenia diagnoosin noin vuosi sitten. Tosin aiemmin minulla epäiltiin noin kaksi vuotta sairautta, mutta lopullisen diagnoosin sain vuosi sitten. Eli sairastan erilaistumatonta skitsofreniaa. Mitä tämä diagnoosi käytännössä tarkoittaa? Netistä löytyy kyllä jonkin näköistä tietoa, mutta ei mielestäni riittävän selkeää. Toivon että voisit valaista minua tässä asiassa.

Hyvä kysyjä,

Skitsofreniadiagnoosi voidaan asettaa jos ihmisellä ilmenee syviä ajattelun ja havaintokyvyn vääristymiä sekä tunnetilojen asiaankuulumattomuutta tai latistumista. Aistiharhat ovat tavallisia ja niitä voi esiintyä mm. kuulo-, näkö-, tai tuntoaistin alueella ja ihmiselle voi kehittyä harhaluuloja, esim. yliluonnollisten voimien vaikutuksesta tai toisten ihmisten vaikutuksesta omiin ajatuksiin ja tunteisiin sekä toimintoihin. Nämä asiat tuntuvat täysin todelta ja siksi ne herättävät usein pelkoa ja ahdistusta.  Oireet voivat ilmetä äkillisesti tai alkaen hitaasti.

Diagnostisissa kriteereissä pitää esiintyä mm. ajatusten kaikuminen, siirto, riisto tai ajatusten lähettäminen. kontrolloimiseen, vaikuttamiseen tai ohjatuksi tulemiseen liittyvät harhaluulot (asianomaisesta ne tuntuvat kyllä todelta). Lisäksi voi olla kuuloharhoja, jossa äänet komentavat tai kommentoivat asioita. Muita harhaluuloja voi esiintyä, kuten kyky kontrolloida tapahtumia säätä tai olla yhteydessä toisiin ihmisiin tai olentoihin. Aistiharhoja voi esiintyä kiihtymystä, apaattisuutta ja vetäytymistä kontakteista jne.  Oireiden kulku on vaihteleva ja voi olla huomattavaa ahdistusta ajoittain ja muita mielialaan vaikuttavia oireita.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Mikä ihme minua vaivaa?

Minulla todettiin paranoidinen skitsofrenia tässä hiljattain. Kysynkin kahta asiaa: Mikä ihme minua vaivaa, kun silloin kun on huono olo (etenkin pimeän aikaan) kuulen syyttäviä, uhkaavia ja vähätteleviä ääniä, ja silloin kun on hyvä olo (yleensä kesällä) niin äänet muuttuvat jotakuinkin ylistäviksi?

Ja toinen asia, kuuluuko ”päiväunelmointi” skitsofrenian oireisiin? Minulla nimittäin oli jo 13-vuotiaana tapana uppoutua unelmiin, yleensä liittyen rakkaussuhteisiin tai sitten sellaisiin, että olisin yhtäkkiä paras jossakin, jos ei jopa kaikessa. Ja toisinaan kun upposin kuvitelmiin, niin yhtäkkiä tämä maailma katosi silmistäni ja näin kuvitelmani selkeästi. Vanhempana sitten kuvitelmiin ilmestyi mukaan mielialojen vaihtelua. Silloin kun on hyvä olo, niin unelmat ovat juurikin näitä positiivisia. Kun taas on huono olo, niin unelmat (jos voi unelmiksi sanoa) ovat  yleensä negatiivisia.

Mahtaakohan minulla sittenkin olla jokin kaksisuuntaisen muoto vai voiko kaksisuuntaista ja paranoidista skitsofreniaa esiintyä yhdessä?

Hyvä kysyjä,

Oireenne vaikuttavat sopivan kyllä skitsofrenian kuvaan. Taudin kulku on vaihteleva ja mielialat vaikuttavat myös, miten oireet ilmenevät. Usein vuosien kuluessa oireet saattavat lievittyä ja kaikkiaan esiintyy suurta vaihtelua oireiden voimakkuudessa ja kestossa. Osa säilyy hyvin työkykyisenä ja osa ei. On tärkeää oppia tuntemaan, mitkä asiat saattavat vaikuttaa oireisiin ja miten niitä voi itse ennakoida ja siten hoitaa paremmin. Tämä edellyttää läheistä yhteistyötä hoitavien henkilöiden kanssa. Lääkehoitoa pidetään hoidon kulmakivenä. Skitsofreniassa voi esiintyä myös voimakasta mielialojen vaihtelua. On mahdollista, että voi esiintyä useampia psykiatrisia häiriöitä samanaikaisesti, mutta kuten sanottu, on skitsofrenian oireet jo varsin vaihtelevia.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Skitsofrenia ja oikeustoimien peruuttaminen

Suuren kaupungin psykiatrinen erikoissairaanhoitaja on sitä mieltä, että kroonista paranoidista skitsofreniaa sairastavan henkilön tekemiä oikeustoimia voi peruuttaa. Potilaskertomuksessa on näistä kyseisistä oikeustoimista sanottu, että ”koska potilas ei ole yhteistoiminnallinen niin niitä varten pitäisi olla edunvalvoja”. Potilaalta on kuitenkin otettu valtakirja, jolla on tehty hänen tahtonsa vastaisia asioita, ilman edunvalvojaa. Potilas on jättänyt lääkkeet ja lääkärit ja on vaikeaa löytää sellaista jolla olisi tässä tarvittavaa osaamista.

Omaisena on todella vaikeaa selvittää tapahtumia. Potilas ei itse pysty puolustautumaan. Hänellä ei ole tarvittavaa voimaa ja tahtoa, eikä kykyä hankkia oikeaa tietoa oikeuksistaan. Ehkäpä häntä pelottaa kohdata ne jotka ovat hänen tilaansa käyttäneet hyväkseen. Onko mahdollisesti yleistä ja selkeää menettelyä tällaisia tilanteita varten?

Hyvä kysyjä,

Edunvalvoja on hyvä toimintatapa, jos sillä turvataan ihmisen edut. Edunvalvoja asetetaan määräajaksi ja pitäisi myös kyetä ilmaisemaan, että missä asioissa sitä erityisesti tarvitaan. Pelkkä diagnoosi ei anna oikeutta määrätä edunvalvojaa, vaan siihen pitää olla perusteltu syy.  Jos on menetelty lainvastaisesti tai herää siitä epäily, kannattaa ensin ottaa selvää ja kysyä. Mikäli ei vastausta saa, tai epäily vahvistuu, voi toki ottaa yhteyttä aina ylempiin viranomaisiin asian selvittämiseksi.

Aluehallintovirasto ja eduskunnan oikeusasiamies ovat ylimpiä viranomaisia valvomaan toimintojen lainmukaisuutta. Ensisijaisesti kannattaa kuitenkin ottaa selvää itse edunvalvojalta, jotta ei turhaan tule hankalia tilanteita, joihin sitten löytyykin selkeät vastaukset tai  toimintamallit.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Tilastollinen todennäköisyys saada skitsofrenia

Edesmennyt isäni sairasti skitsofrenian kaltaista mielisairautta. Sain tästä tiedon vasta vuosi ennen isäni kuolemaa vuonna 1998. Harhaisena isäni kuvitteli olevansa ties mitä ja avaruudesta tulevat säteilyt ahdistivat häntä.

Oma poikani teki itsemurhan 17-vuotiaana ja täysin yllättäen. Viimeinen elinvuosi hänen kanssaan oli rankka, mutta oli vaikea erottaa mielialavaihteluja murrosikäisen tunnekuohuista. Edes kouluterveydenhoitaja ei kyennyt näkemään poikani mahdollista masennusta eikä itsetuhoaikeisuutta.

Sanotaan, ettei skitsofrenia periydy. Olen kuitenkin usein miettinyt, voiko ihminen perimältään kuitenkin olla ns. normaalista poikkeava (aivotoiminnot erilaisia kuin normivanhemmista syntyneillä)? Veljeni poika on luonteeltaan vaikea, sisareni poika pelkää koko maailmaa. Onko koskaan tutkittu itsemurhasukuja siten, että sieltä olisi havaittavissa selkeästi poikkeama aivojen rakenteessa?

Hyvä kysyjä,

Skitsofreniaa esiintyy väestössä noin 1 %:n verran, eli joka sadas sairastuu skitsofreniaan. Joissakin suvuissa voi olla tavanomaista enemmän sairastuvuutta. Jos jommalla kummalla vanhemmalla on skitsofrenia, on riski hivenen suurempi lapsilla kuin sellaisella, jolla ei vanhempi sairasta. Jos molemmilla vanhemmilla on skitsofrenia, on riski edelleen suurempi. Kyse on tilastollisesta todennäköisyydestä, ei automaattisesta periytyvyydestä. Lisäksi voi olla niin, että lapsilla saattaa olla riski saada jokin muu mielenterveydenhäiriö kuin skitsofrenia.

Perinnöllisyyden lisäksi tarvitaan ympäristövaikutusta ja herkkyyttä sairastumiseen. Pelkät geenit eivät suoraan selitä periytyvyyttä. Nykyisin pyritään löytämään keinoja varhaiseen toteamiseen, jolloin voidaan mahdollisesti estää taudin puhkeaminen tai ainakin päästään pienemmillä oireilla. Yleensä jos on tavallista suurempi riski sairastua, niin voi sairastua tosiaan johonkin muuhun mielenterveydenhäiriöön kuin skitsofreniaan. Jos oireet alkavat hyvin hitaasti ja tulevat pitkän ajan kuluessa, ei siihen ehkä ympäristökään kiinnitä niin paljon huomiota kuin nopeaan ja voimakkaasti oireilevaan ihmiseen.  Ennuste on yleensä parempi niillä, joilla oireet tulevat äkisti ja voimakkaana.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Kysymysarkisto

11.08.2013 Tilastollinen todennäköisyys saada skitsofrenia
09.08.2013 Skitsofrenia ja oikeustoimien peruuttaminen
06.08.2013 Mikä ihme minua vaivaa?
24.06.2013 Mitä diagnoosini käytännössä tarkoittaa?
22.06.2013 Mielenterveydenhäiriöiden periytyminen
21.06.2013 Poikani tulevaisuus huolettaa
20.06.2013 Apua liialliseen tunneherkkyyteen?
14.06.2013 Vieläkö löytyisi apua?
08.06.2013 Kohti parempaa tulevaisuutta?
05.06.2013 Pelkään isäni puolesta
01.06.2013 Tyttäreni tarpeeton pakkohoitoon ottaminen vihastuttaa
28.05.2013 Liian vahva lääkitys?
25.05.2013 Voidaanko diagnoosi peruuttaa?
22.05.2013 Läheisen ajatukset ja toiminta huolestuttaa
20.05.2013 Miten havaita psykoosin ensioireet?
17.05.2013 Skitsofrenia ja aivokuvantaminen
14.05.2013 Miten pitää psykoosi loitolla?
11.05.2013 Narsismia vai oire vakavammasta?
08.05.2013 Onko ahdistukseni syyllisyyttä vai oire sairaudesta?
03.05.2013 Skitsofrenian ensioireita?
01.05.2013 Ovatko lapsemme iltapelot merkki skitsofreniasta?
28.04.2013 Ajantajun häviämien oire persoonallisuushäiriöstä?
25.04.2013 Lääkkeenvaihdosta apua?
23.04.2013 Skitsofreniaa sairastavan taloudellinen tuki
19.04.2013 Miten suhtautua äitini käytökseen?
17.04.2013 Aviomiehen psykoottiset oireet
14.04.2013 Neuvoja työelämäsuunnitelmiin
11.04.2013 Huoli skitsofrenian periytymisestä
08.04.2013 Vinkkejä lääkityksen muuttamiseen
06.04.2013 Skitsofreenikon väsyminen

Yleistä Skitsofreniasta

01.03.2014 Kummalla on suurempi riski aiheuttaa skitsofreniaa, alkoholilla vai kannabiksella?
27.02.2014 Alentaako skitsofrenia kognitiivisia kykyjä?
21.02.2014 Yleisiä kysymyksiä skitsofreniasta
14.02.2014 Skitsofrenia ja dissosiaatiohäiriö
10.02.2014 Reseptinkirjoitusoikeus ja skitsofrenia
09.01.2014 Tuki jatkuvaan omaishoitajuuteen
01.12.2013 Voiko skitsofreenikko elää normaalia elämää?
23.11.2013 Lähihoitaja ja skitsofrenia sairastava potilas
07.11.2013 En pysty hallitsemaan itseäni, mutta pelkään hakea apua
18.10.2013 Skitsoaffektiivinen häiriö
11.10.2013 Onko lapsen turvallista asua skitsofreniaa sairastavan kanssa?
05.10.2013 Tarvitseeko minun pelätä skitsofreniaan sairastunutta ihmistä?
30.09.2013 Onko pojallani todella skitsofrenia?
10.05.2013 Psykoosi vs. selvännäkeminen

Skitsofrenia ja elämäntavat

15.03.2014 Muistioireet, vainoharhaisuus, kannabiksen polttaminen
13.02.2014 Miksi skitsofrenian oireet eivät hellitä hoidosta huolimatta?
30.01.2014 Meditoinnista apua skitsofreniaan?
28.01.2014 Skitsofreenikon ja läheisen kokemuserot
28.12.2013 Voiko toinen ihminen aiheuttaa skitsofrenian syntymisen?

Skitsofrenian hoito

18.04.2014 Masennus, paniikkihäiriö ja huumeet harhojen aiheuttajina
16.03.2014 Anabolisten steroidien käyttäminen ja skitsofrenian hoito
08.03.2014 Aiheuttavatko dopamiinit sosiaalisten tilanteiden pelkoa?
03.03.2014 Ongelmana ajatusten puute
25.02.2014 Mitä voimme tehdä auttaaksemme isäämme?
17.02.2014 Miten auttaa skitsofreenikkoa, jolla ei ole sairaudentuntoa?
10.01.2014 Läheisen järjestäminen hoitoon
05.01.2014 Miten tukea avusta kieltäytyvää läheistä?
03.01.2014 Onko skitsofrenia etenevä sairaus?
15.12.2013 Hoitoa kuuloharhoihin
04.12.2013 Millaiseen hoitoon skitsofreniapotilaalla on oikeus?
30.11.2013 Voiko skitsoaffektiivisesta häiriöstä parantua?
13.11.2013 Skitsofrenian hoito raskauden aikana
01.11.2013 Millaista terapiaa ja hoitoa?
07.09.2013 Voivatko psykoosilääkkeet lisätä psykoosioireita?
24.08.2013 Skitsofrenialääkityksen aiheuttamat pakkoliikkeet ja vaikutus aivoihin

Skitsofrenian oireet

26.04.2014 Transkraniaalinen magneettistimulaatio
26.03.2014 Sairauden oireita vai reaktioita vaikeisiin tapahtumiin
24.03.2014 Sairautta vai ilkeyttä?
21.03.2014 Alkoholi ja aistiharhat
19.03.2014 Opiskelusta selviäminen huolestuttaa
12.03.2014 Miten löytäisin helpotusta arkeeni?
10.03.2014 Nuoren miehen muistihäiriöt
06.03.2014 Pelkään koko ajan sairastuvani erilaisiin sairauksiin
01.03.2014 Mikä ystävääni vaivaa?
23.02.2014 Epäilen skitsofreniaa
15.02.2014 Voiko skitsofreenikon kanssa saada lapsia?
02.02.2014 Olenko skitsofreenikko?
25.01.2014 Vainoamispelko
23.01.2014 Tyttären pelko vakoilusta
20.01.2014 Aloitekyvyttömyys, hyväksynnän tarve
20.01.2014 Miten psykoosi määritellään?
17.01.2014 Pelkään, että minulla on skitsofrenia
14.01.2014 Kannabiksen aiheuttamat skitsofreniaoireet
11.01.2014 Hidas luonteenmuutos
23.12.2013 Miten pakonomaisesta ajattelusta pääsee eroon?
16.12.2013 Poikani painajaisunet huolestuttavat
10.12.2013 Onko mieheni oireet skitsofreniaa?
04.11.2013 Psykoosioireita
28.10.2013 Outo huijaus
27.10.2013 Onko omistushaluisuus tyypillistä skitsofrenialle?
18.10.2013 Skitsofrenian tautiluokituksesta
05.10.2013 Yhtäkkinen käytöksen muutos
29.09.2013 Psykoottiset oireet kortisonihoidon jälkeen
23.09.2013 Hypomania vai mania?
21.09.2013 Negatiivisten oireiden ja lääkityksestä kieltäytymisen vaikutus ennusteeseen
13.09.2013 Aiheuttaako skitsofrenia väkivaltaisuutta?
06.09.2013 Kognitiivisia oireita?
01.09.2013 Tyttären epätodellinen olo
01.09.2013 Läheisen ”tupakoiva ystävä”
26.08.2013 Maanis-depressiivinen oireyhtymä vai skitsofrenia?
19.08.2013 Harhaäänet nukahtamishetkellä
17.08.2013 Ystävän skitsofreniaoireet
13.08.2013 Diagnosoimaton skitsofrenia
10.08.2013 Kuuloharhat
02.08.2013 Skitsofreenikon pelot ja unettomuus
06.07.2013 Nuoren aloitekyvyttömyys ja pelko aivojen tuhoutumisesta
15.06.2013 Nuoren opiskeluvaikeudet
30.05.2013 ”Vain puoliksi läsnä”
01.03.2013 Paniikkikohtaus ja pakkoajatuksia

Skitsofrenian periytyminen

03.11.2013 Onko skitsofrenia perinnöllinen tauti?
27.08.2013 Lääkkeiden sopivuus ja taudin periytyvyys

Skitsofrenian tutkimukset

Tuki sairauden aikana

13.09.2013 Parisuhteessa skitsofrenia-potilaan kanssa

« Takaisin 

Neuvoja omaishoitoon

Hei! Pikkusiskollani (21 v.) on todettu hiljattain skitsofrenian oireita. Hänet on otettu psykiatriseen sairaalaan hoitoon psykoosiin vaipumisen vuoksi n. 2 kk sitten. Tällä hetkellä hän on edelleen psykiatrisessa sairaalassa, ja tulee olemaan vielä muutamasta viikosta kuukausiin, ennen kuin oikea lääkitys on saatu kohdilleen.

Tarkoitus on, että hän muuttaa luokseni useammaksi kuukaudeksi laitoksesta kotiuduttuaan. Aiemmin hän on asunut runsaasti päihteitä käyttävän, ajoittain väkivaltaisen avomiehen kanssa kahdestaan eri kaupungissa kuin minä tai muut sisarensa. Tämän muutoksen takia olen jäämässä pois päivätöistä, jotta voin viettää sisareni kanssa aikaa, hoitaa ja tukea häntä omille jaloilleen pääsyssä. Kysymys kuuluukin, kuinka sen parhaiten teen? Kuinka tärkeitä päivärutiinit ovat? Millaisen linjan voin ottaa suhtautuessani hänen harhoihinsa? Niitä kuitenkin esiintyy vielä paljon, eikä siskoni puhu niistä harhoina. Onko hyviä vihjeitä skitsofreniaa sairastavan henkilön kanssa selviämisestä arjessa? Pelkäänpä, että lääkityksen kanssa voi myös välillä tulla vaikeuksia, sillä ei mielellään söisi lääkkeitä ja väittää selviävänsä ilmankin. Välillä hyväksyy lääkityksen.

Liikunnan ja fyysisen tekemisen merkitys on hänelle suuri, koska olemme kasvaneet hänen kanssaan maalla hyvän, mutta työntäyteisen lapsuuden. Välimme ovat läheiset, mutta sisareni ei myönnä tarvitsevansa apua, vaikka tuntuu kuitenkin olevan siitä hyvillään.

Kiitos paljon vastauksestasi.

Hyvä kysyjä,

On suuri uhraus jäädä pois työstä hoitamaan omaista. Se on myös jalo teko, mutta voi olla raskasta eikä aina niin palkitsevaa.  Sosiaalitoimesta kannattaa kysyä myös omaistukea. Päivärutiinit ovat meille kaikille tärkeitä, ja erityisesti skitsofreniaa sairastavalle. Siinä kannattaa lähteä liikkeelle pienistä askelista ja siten, että se tuntuu mielekkäältä. Rutiinit jaksottavat päivää hyvin ja tuovat järjestystä. Ulkoisella järjestyksellä on vaikutusta myös sisäisen järjestyksen kokemiseen.

Erilaiset aistiharhat ja vainoharhainen ajattelu kuuluvat skitsofrenian oirekuvaan. Ne voivat olla ahdistavia kokemuksia, jos harhat ovat syyttäviä ja käskevät tekemään jotain sellaista, mikä tuntuu vastenmieliseltä. Aistiharhoissa aktivoituvat ne aivoalueet, joilla normaalisti aistitaan esim. puhetta tai näköaistimuksia. Siten harhat tuntuvat todelta, koska ne koetaan kuten mikä tahansa normaali aistimus. Skitsofreniassa on siten ”johdot” menneet sekaisin aivoissa. Harhoja ei välttämättä ole tarpeen lähteä kieltämään, vaan kannattaa selvittää, mitä asianomainen pelkää ja mitä hän itse niistä ajattelee. On tärkeää myös sanallisesti antaa lupa puhua kaikesta, koska äänet voivat kieltää keskustelemasta kenenkään kanssa.  Sitten voi kysyä, herättääkö se ihmetystä, että kukaan muu ei koe vastaavalla tavalla. Pelko ja huoli ovat todellista, vaikka harhat eivät olekaan totta.

On tarpeen saada jollain tavoin positiivinen kuva hoidosta tai sen antamasta hyödystä, esim. mielialaan tai pelkoihin tms. Lääkehoito on edelleen yksi tärkein hoidon kulmakivi ja sen kanssa pitäisi oppia elämään. Motivaatio vaihtelee kaikissa pitkäaikaissairauksissa ja tietysti erityisen paljon, jos ei koe siitä mitään hyötyä. Sairaalahoidotkaan eivät tietysti ole aina niin mukavia kokemuksia, mutta niitä voisi välttää aika tavalla, jos käyttää lääkkeitä säännöllisesti ja ottaa yhteyttä hoitopaikkaan heti, kun vointi vaikeutuu.

Kaikki muukin hoito, millä pyritään lisäämään ymmärrystä sairaudesta ja oireista sekä niiden hoidosta on hyväksi, samoin vertaistuki, jolloin oppii hahmottamaan, että on muita ihmisiä, joilla on samantapaisia ongelmia, ja voi oppia heidän kokemuksistaan. Liikunta ja kaikki muu mielekäs tekeminen auttaa kovasti asiaa ja niitä keinoja kannattaa käyttää jos mahdollista. Potilas- ja omaisjärjestöistä kannattaa myös hakea apua, koska omaiset tarvitsevat tukea ja apua myös paljon.

Päihteet ja väkivaltainen parisuhde ei kuullosta hyvältä, koska ne johtavat aina tilanteen vaikeutumiseen. Sairaudessakaan ei kenenkään pitäisi alistua väkivaltaan. Päihteet sekä huumeet pahentavat aina psykoosisairautta ja viivästyttävät huomattavasti toipumista sekä aiheuttavat vielä masennustakin.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin