Skitsofreenikon väsyminen

Olen sairastanut skitsofreniaa vuodesta 1971 lähtien: yksi sairaalassaolo vuonna 1972 2,5 kuukautta, 10 sähköshokkia. Sen jälkeen avohoidossa. Olen ollut todella hyvässä kunnossa, mutta nyt alan väsyä. Olen 55-vuotias, on diabetes ja ylipainoa. Täytyy pyytää siivousta ja kaupassakäyntiä. Muuten selviän hyvin. Mitä pitäisi tehdä, että vointi paranisi?

Hyvä kysyjä,

Olet ilmeisesti sairastanut aiemmin vaikeaa masennusta, josta olet hyvin toipunut. Iän mukaan ei pitäisi väsyttää, mutta ylipaino ja diabetes eivät ole hyvä yhdistelmä, ja väsymys johtuu kyllä näistä seikoista, jos ei muuta terveysongelmaa ole tiedossa. Diabeteksen hoidossa pitäisi olla hyvin aktiivinen ja lääkitys pitäisi saada kohdalleen sekä elintavat. Alkoholi ja tupakka ovat suorastaan myrkkyä tässä taudissa. Ylipaino lisää kovasti riskiä liitännäissairauksiin, ja toisaalta pienikin painonpudotus parantaa huomattavasti ennustetta.

Kysymyksestä ei ilmennyt, onko sinulla kakkostyypin diabetes vai jo lapsena tai nuorena alkanut ykköstyypin diabetes, jota hoidetaan jo varhain insuliinilla. Nykyisin kyllä insuliinihoito lisätään tablettien ohella kakkostyypin diabeteksen hoitoon siinä vaiheessa, kun ei päästä hyvään hoitotasapainoon pelkillä tableteilla. Toivon mukaan käyt säännöllisesti oman lääkärin luona ja nyt pitäisi käydä useamminkin, jotta asiat saadaan kuntoon. Huono hoitotasapaino lisää masennuksen riskiä, ja kaikkiin kroonisiin pitkäaikaissairauksiin liittyy muutenkin masennus helpommin.

Diabetes lisää sydän- ja verenkiertoelin- sairauksien esiintyvyyttä siinä määrin, että voitaisiin sanoa diabeteksen olevan sydän- ja verenkiertoelimistön tauti, johon liittyy kohonnut verensokeri. Hyvä hoitotasapaino parantaa toimintakykyä ja jaksamista sekä tuo elinvuosia. Huono hoitotasapaino vaikuttaa päinvastoin.  Nyt siis kiireesti oman lääkärin luo sopimaan hoitolinjauksista.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
Psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Vinkkejä lääkityksen muuttamiseen

Lääkärini ei haluaisi lopettaa tuota syömääni klotsapiinia, jota syön skitsoaffektiivisseen häiriöön. Itse olen sitä mieltä, että haluan sen lopettaa. Olen vähentänyt itsekseni ¼-osasta puolet. Sekin kuulemma jo näkyy hoitajien silmissä. Itse en sitä todellakaan huomaa. Mutta miten se olisi turvallista lopettaa itsenäisesti? Joudunko taas tappelemaan psykologini kanssa! Tiedän, että hän ei auta asiassa. 

Hyvä kysyjä,

Skitsoaffektiivinen häiriö on siinä mielessä mielenkiintoinen, että sairausjaksojen välillä voi olla joskus pitkiäkin jaksoja, että menee hyvin. Lääkehoitoon on ulkopuolisen vaikea ottaa kantaa yksittäisen ihmisen tapauksessa, koska pitäisi tietää aika tarkalleen koko sairaushistoria sekä paljon sellaista, minkä vain hoitava lääkäri ja muu terveydenhuollon henkilöstö tietää pitkältä ajanjaksolta. Ihmisellä voi olla voimavaroja ja toimintakykyä niin paljon, että sairaus ei kovasti haittaa arkipäivän elämää. Sitten kun vointi vaikeutuu, on aina hyvä, jos saa nopeasti apua, tai ohjeen vaikka itse lisätä lääkitystä ensimmäisten oireiden ilmaantuessa. Pitää oppia myös itse tunnistamaan oireita ja vaaratekijöitä sekä tietämään, mitä silloin pitäisi tehdä.

Suosittelen aina yhteistyössä oman lääkärin kanssa muuttamaan lääkitystä siinäkin tapauksessa, että olette eri linjoilla. Lääkäri voi antaa hyviä ohjeita, miten menetellä jos tulee jotain odottamatonta. Nykyisin kyllä pyritänkin siihen, että lääkitystä pitäisi ajoittain aina arvioida, mutta elämänaikaisissa sairauksissa harvoin, jos koskaan päästään siihen, ettei lääkitystä tarvittaisi ollenkaan. Sellainen jaksottainen lääkitys saattaa sopia joillekin, mutta kuten sanottu lääkitys ja hoito ovat aina yksilöllisiä. Valitettavasti en voi sen tarkemmin tässä asiassa auttaa, mutta suosittelen yhteistyötä hoitavan lääkärinne kanssa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Huoli skitsofrenian periytymisestä

Hei! Haluaisin tietää taudin periytyvyydestä. Olen huolissani, sillä isäni joka sairastaa skitsofreniaa, on sairastanut sitä aivan varhaislapsuudestani asti. Luulen myös, että isäni veli on sairastanut skitsofreniaa, mutta tämä ei ole täysin varmaa. Vanhempani erosivat, kun olin pieni, ja olen asunut äitini kanssa siitä lähtien, nyt tosin asun jo omillani. Isäni asuu ryhmäkodissa ja aina välissä hän joutuu laitosjaksolle, koska menee ”huonompaan” kuntoon.

Olen opiskellut itselleni ammatin ammattilukiossa, ja nyt opiskelen viimeistä vuotta ammattikorkeassa. Itse en tunnista itsessäni mitään oireita, eikä kukaan läheiseni ole minulle vihjannut, että minulla oireita olisi. Olen 24-vuotias, opiskelen sosiaali- ja terveysalalla, omasta mielestäni olen menestynyt opiskeluissani ja työelämässä kohtalaisen hyvin, elän avoliitossa poikaystäväni kanssa, ja omasta mielestäni asiani ovat melko lailla kunnossa. Kuitenkin isäni skitsofrenia vaivaa minua, etenkin se, kuinka suurella todennäköisyydellä tauti puhkeaa joskus minullekin.

Hyvä kysyjä,

On toisaalta ymmärrettävää, että ihminen pelkää sellaista, mistä ei varmuudella tiedä, ja mikäli se mielikuvan tasolla voi uhata omaa hyvinvointia. Olet kuitenkin jo siinä vaiheessa, että jopa todennäköisyys alkaa huveta olemattomiin pelkosi suhteen. Skitsofreniaan kyllä liittyy tietty perinnöllinen komponentti ja se on suurin, jos molemmilla vanhemmilla on skitsofrenia, silloinkaan se ei ole automaatio, että lapsi sairastuu ollenkaan tai jos sairastuu, ei se välttämättä ole skitsofrenia. Teoreettinen mahdollisuus pienene e ennestään, jos vain toisella vanhemmalla on tauti, tai kauempana suvussa. Ihmiskunnassa skitsofreniaa esiintyy noin yhdellä sadasta. Identtisistä kaksosistakin sairastuu vain noin 50 % vaikka molemmilla vanhemmilla olisi tauti. Murrosikä ja nuoruus on sairastumisen kannalta riskialteinta aikaa.

Pelkkä perinnöllisyys ei suoraan ratkaise sairastumista ja onkin todennäköistä, että monella on korjaavia prosesseja pienentämässä perinnöllisyyden taakkaa ja tarvitaan myös ympäristövaikutteita. Toisaalta voi olla ympäristössä niin paljon suojaavia tekijöitä, että sekin auttaa. On siis äärimmäisen epätodennäköistä, että enää koskaan sairastuisit skitsofreniaan. Mikään ei tuossa kertomassasi puolla sitä, että kannattaisi pelätä sairastumista. Lienee todennäköisempää voittaa jo lotossa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Neuvoja työelämäsuunnitelmiin

Hei. Olen 39-vuotias nainen, ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Minulla on skitsofrenia, mutta olen kuntouttanut itseäni paljon. Jo kuntoutusjaksolla aloitin opiskelut, ja jatkoin ammattikorkeakouluun 2004, mutta koulutusten päällekkäisyyksien vuoksi ei motivaatio riittänyt jatkamaan loppuun AMK:ssa. Lisäksi pelotti, että menetän eläkkeeni, jos saan paperit AMK:sta. Suoriuduin opiskelusta siellä osin kiitettävästi ja sain hyviä arvosanoja.

Tein siivoustyötä 2008 asti ansaintarajojen puitteissa. Kesällä 2010 olin ulkohommissa. Eläkkeeni on minulle tärkeä, enkä uskalla laittaa sitä tauolle, vaikka nyt olisi sekin mahdollista. Minulla nuo ammatinvalinnat eivät tue työllistymistäni, sillä olen vakavasti allerginen, adrenaliini kulkee aina mukanani. Siivoustyö kiinnostaisi, mutta en uskalla aloittaa, jos vaikka saan anafylaksian yksin työskentelyssä.

Saisin tienata eläkkeeni lisäksi vajaat 700 € kuussa. Olen vähän jumissa elämässäni. Jaksaisin tehdä työtä, ruumiillistakin, mutta en uskalla riskeerata. Yliopisto ei kiinnosta minua, vaikka varmasti senkin läpi kahlaisin. Tiedän, että saisin työkyvyttömyyseläkkeen myös anafylaksian vuoksi, joten pitäisikö minun olla tyytyväisempi? Maksan omaa asuntoa eläkkeestäni enkä eristäydy neljän seinän sisälle. En masennu myöskään kuulovammastani (minulla on luutumista kuuloluissa), ja se rajoittaa enemmän, kuin tämä psyykkinen sairauteni.

Hyvä kysyjä,

Kuulostaa hienolta, että olet noin toimintakykyinen. Allergia on kyllä aikamoinen ongelma aloilla, jossa joutuu kohtaamaan siihen liittyviä riskejä. Meidän sosiaaliturva pyrkii estämään, ettei kukaan putoa turvaverkosta pois. Tilanteesi on kuitenkin vähän erilainen, kun on halua ja kykyä, mutta jos menee työhön pidempiaikaisesti, voi joutua sen tilanteen armoille, että jääkin työttömäksi ja sitten putoaa oikeasti hankalaan tilanteeseen. Yksi ratkaisu voisi olla osaeläke, jolloin saa tienata, mutta elanto on turvattu, jos käy huonosti. Saattaisi olla parasta käydä neuvottelemassa sekä sosiaalitoimessa, että työterveydessä tai terveyskeskuksessa, miten asian kanssa voisi menetellä. Työelämässä pyritään hyödyntämään osaeläkettä , koska se on kaikkien kannalta paras ratkaisu ja jos sitten myöhemmin osoittautuu, että ei  jaksa tai pysty, voidaan kätevästi siirtyä eläkkeelle kokonaan.  Nämä ovat tehty vähän turhan monimutkaisiksi ja paikkakuntakohtaisia eroja saattaa olla, mutta selvittäminen varmaan kannattaa tehdä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Aviomiehen psykoottiset oireet

Hei. Olen ollut naimisissa puoli vuotta ja epäilen, että miehelläni on (vähintään)skitsofreenisia oireita, tai muu psyykkinen häiriö. Ovatko seuraavat sellaisia kuten kaksijakoisuus, mielialan rajut vaihtelut (kuin paholainen puhuisi välillä vastaan ihanne aviomies), aggressiivisuus etenkin puheissa, uhkailu, vainoharhaisuus, kaikki häntä vastaan, neuroottisuus siivouksessa, numerot ja luvut pakonomaisia (esim. kuumenna ruokaa 12 min, sitten 10 min jne.).

Jos asiat eivät mene suunnitellusti (esim. ruoanlaitto-ohjeet), seuraa katastrofireaktio ja maailman murtuminen. Ongelmat parisuhteessa, kyvyttömyys empatiaan ja rakkauden tunteisiin sekä kyvyttömyys puhua asioista tunnetasolla syvällisesti, kylmyys, pelko siitä, että häntä kuunnellaan tietokoneessa, muistaa puhelut puolison kanssa aivan eri tavoin, jolloin tilanne on häntä vastaan (ulkopuoliset kuuntelevat), kääntää tilanteet puolisoa vastaan, narsismi vastaan ääretön herkkyys, kyvyttömyys vastaanottaa kritiikkiä, ei pysty kohtaamaan negatiivisia tilanteita puolisossa ja parisuhteessa, epärealismi, pakonomainen tarve suunnitella kaikki asiat etukäteen (esim. kuinka puoliso menee tapaamispaikkaan/ostoksille, vaikka tietää, että puoliso on kykenevä tekemään omat johtopäätökset).

Kertoo, että kärsii viimeksi mainitusta asiasta itsekin! Erittäin vakavat vuosia kestäneet univaikeudet ja herkkyys äänille, kuulee yöllä ääniä, joita puoliso ei kuule ja olematon stressinsietokyky. Mieheni on erittäin sosiaalinen, rauhallinen, pidetty, uskovainen mies siviilissä. Kotona korostuvat vainoharhaisuus, aggressiivisuus ja uhkailu jne. Ole ystävällinen ja auta.

Hyvä kysyjä,

Kertomasi perusteella miehelläsi vaikuttaa olevan psykoottinen häiriö ja oireet sopivat kyllä skitsofreniaankin. Taudin määrittely edellyttää kuitenkin enemmän taustatietoja ja keskustelua lääkärin kanssa. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että miehenne menisi psykiatrin puheille ja mielellään teidän kanssa, jotta lääkärillä on mahdollisuus saada kaikki tarpeellinen tieto myös puolisolta, miltä se arki näyttää. Jos sitten todetaan psykoottinen häiriö, niin keskeistä on lääkehoito ja se helpottaa ajan oloon oireita.

Toinen ongelma on yleensä omaisilla, että miten suhtautua ajatuksiin, jotka vaikuttavat selvästi harhaisilta ja kaikin puolin asiaankuulumattomilta. Pitääkö niitä myötäillä, vai kieltää vai miten tulisi toimia. On tärkeää ymmärtää, että psykoosissa oleva ihminen ei näyttele, eikä tahallaan ole hankala. Psykoosissa aivojen johdotus on pahasti pielessä ja seurauksena on vakavia häiriöitä ymmärtämisessä, asioiden hahmottamisessa sekä todellisuuden tulkinnassa. Kaiken lisäksi psykoosiin liittyy usein hyvin voimakasta ahdistuneisuutta ja pelkoakin. Ääniharhojen yhteydessä kuuloaivokuori aktivoituu ja siten äänteen kuuleminen tuntuu täysin luonnolliselta.  Terveet ihmiset kuulevat äänet myös, kun kuuloaivokuori aktivoituu, mutta se ei aktivoidu itsestään, kuten psykoosissa.  Vainoharhaiset ajatukset kumpuavat juuri väärintulkinnoista ja peloista. Oireiden vaikutus käyttäytymiseen on hyvin paljon riippuvainen myös siitä, että mikä on ollut lähtötaso. Jos on ehtinyt opiskella ja on muutenkin älykäs henkilö, ei tason lasku näy välttämättä samassa määrin kuin heikommin varustetulla ihmisellä. Kaikilla kuitenkin toimintakyky laskee ja kognitiivinen kapasiteetti eli kyky hahmottaa ja tulkita asioita sekä toimia asianmukaisesti.

Ei ole tarpeen myötäillä harhoja, mutta ei kannata ehdottomasti kieltää, koska toiselle se on todellisuutta. Sen sijaan voi kysyä, että onko asianomainen ihmetellyt sitä, että muut eivät kuule samoin tai koe samoin. Jos sellainen aiheuttaa vielä ahdistusta, voi vedota siihen oireeseen ja pyytää hakemaan apua, koska on hyvin vaikea elää, jos on kovin ahdistunut ja pelokas.  Jankkaaminen ei auta. Kognitiivisesta tason laskusta johtuu pitkälti se, että ajatukset konkretisoituvat ja toiminnanohjaus ei pelaa kuten pitäisi. Siitä johtuen,  voi olla, että, jos pyytää ihmisen vaikka suihkuun, niin hän ei välttämättä peseydy siellä, tai jos pyytää kauppaan, niin hän ei ehkä osta mitä pitäisi. Lisäksi harha-aistimukset saattavat häiritä niin pahasti keskittymiskykyä, että ei edes pysty huomioimaan ympäristöä ja sen vaatimuksia. Kyse ei siten ole ilkeydestä vaan toimintakyvyn laskusta. Omaisella tämänkaltaiset olosuhteet voivat olla kovin raskaat, siksi on hyvä hakeutua saamaan apua ja neuvoa. Omaisyhdistykset auttavat tässä paljon ja heidän yhteistietoja saa hoitopaikoista ja internetistä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Miten suhtautua äitini käytökseen?

Hei! Kaipaisin neuvoja, miten voisin toimia paremmin skitsofreenikkoäitini kanssa. Tässä muutamia esimerkkejä, joihin en oikein osaa suhtautua tai sanoa mitään. Yleensä hermostun tai huudan, joista äiti taas loukkaantuu entistä enemmän.

Äidille ei koskaan kuulu mitään hyvää, aina on jokin uusi vaiva tai kipu. Lääkärissä käy usein ja pelkää syöpää. Valitusta saa kuunnella joka kerta. En juuri puhu äidille asioistani, koska jos puhun, äiti ei koskaan innostu mistään. Vastaus saattaa olla, että ei tiedä ollaanko silloin enää edes hengissä tai vaihtoehtoisesti kuvittelee asiaan liittyvän jotakin outoa tai pahaa. Hän epäilee ajoittain miesystäväni pettävän minua tai kohtelevan huonosti, johon ei ole mitään perusteita. Hän myös luulee ihmisten esim. ulkona tarkkailevan ja haukkuvan häntä ja puhuu tästä jälkeenpäin minulle.

Hyvä kysyjä,

Tämä on varsin tuttu asetelma omaiselle ja se voi olla raskasta, vaikka tietää toisen olevan sairas. Kärsivällisyyttä saattaa lisätä, jos ymmärtää, miten sairaus vaikuttaa toisen ihmisen tapaan ajatella ja jäsentää maailmaa.  Toki käyttäytymiseen liittyy oma henkilöhistoria ja aiemmat kokemukset myös. Pelokkuus ympäristöä ja itseäänkin kohtaan voi kummuta itsetunnon ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksista aina lapsuudesta asti, joten jokaisen kokemusmaailma on kovin erilainen, vaikka olisi sama tauti.  Edellisessä kysymyksessä käsiteltiin, miten tulisi suhtautua harhoihin tai ajatuksiin, jotka eivät ole  yhtä todellisuuden kanssa. Samat periaatteet käyvät tässäkin.  Oleellista on, että asianomainen saa hyvää hoitoa ja lääkitystä arvioidaan säännöllisesti.  Kaikki ongelmat eivät ole lääkityksellä hoidettavissa, siten hoitoon pitäisi liittyä muitakin elementtejä, jossa syvennytään itse kunkin keskeisiin asioihin ja ongelmiin. Nekin saattavat vaihdella ajan oloon.

Omaiset joutuvat monesti kantamaan liian suuren osan hoidosta tai varmistamaan arjessa selviytymisen ja se kuormittaa luonnollisesti aika tavalla. Siksi on tärkeää oppia erottamaan sairauden tuomat vaikutukset ja suodattamaan ne pois omilta harteilta, ettei tulkitse omaisen olevan ilkeä tai hankala aivan tarkoituksella. Sen hahmottaminen voi olla vaikeaa ja siksi kannattaa kääntyä omaisyhdistysten puoleen oman jaksamisen takia. Kun elää vaikeiden asioiden keskellä pitkään, voi olla hankalaa jäsentää asioita ja vetää sopivia rajoja oman jaksamisenkin kanssa. Siksi vertaistuki omaisyhdistyksissä antaa hyvää perspektiiviä asioihin ja tietoa, miten voidaan menetellä ja jaksaa vaikeissa olosuhteissa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Skitsofreniaa sairastavan taloudellinen tuki

Minkälaisia apuvälineitä skitsofreenikoille on tarjottavissa, ja onko heille mahdollista tarjota aineellista tai rahallista tukea? Entä asuminen ja liikkuminen?

Hyvä kysyjä,

Suomessa on sairasvakuutusjärjestelmä, joka auttaa ihmisiä silloin, kuin elämässä tulee vastoinkäymisiä esim. sairauden muodossa. Tämän turvaverkon löytää oman paikkakunnan sosiaalitoimistosta ja siellä osataan neuvoa mitä mahdollisuuksia on saada taloudellista apua sekä kuntoutusta.  Ensimmäinen paikka missä näitä asioita yleensä mietitään, on hoitopaikka, ja jos tarve on ilmeinen, otetaan sieltä jo yhteyttä tarpeellisiin tahoihin.

Varsinaisia apuvälineitä ei taida skitsofreniaan olla, vaan silloin on kyseessä muusta syystä johtuvaa toimintakyvyn vajausta, jolloin sen mukaan arvioidaan apuvälinetarve. Asumiseen ja liikkumiseen voidaan myös löytää apua, jos toimintakyky sitä edellyttää. Lähtökohta kaikelle avulle on kuitenkin se, että on hoitosuhteessa ja sieltä käsin on arvioitu toimintakykyä ja avun tarvetta.  Jatkokäsittely edellyttää lääkärinlausuntoa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Lääkkeenvaihdosta apua?

Hei. 2003 vuonna diagnoosiksi laitettiin minulle erilaistumaton skitsofrenia. Minulle laitetaan kahden viikon välein injektio, mutta äänet päässäni ovat voimistuneet joka kerta, kun saan sen lääkkeen. Kuulen ajatukseni liian kovasti enkä pysty keskittymään kunnolla. Pitäisikö minun taas miettiä lääkkeen vaihtoa? 

Tuntuu siltä, että nykyinen lääkkeeni ei auta. Olen turhautunut ja masentunut. Minulla ei ole muuta vaivaa kuin, että kuulen ajatukseni liian kovasti. Puhunko lääkärilleni tästä?

Hyvä kysyjä,

On varmaan hyvä ajatus puhua asiasta oman lääkärin kanssa ja arvioida, miten hoito on auttanut ja missä kohdin ei ole tullut toivottua tulosta.  Lääkitys on aina toteutettava hyvin yksilöllisesti ja joskus on paikallaan lisätä, tai vaihtaa lääkitystä, joskus ehkä yhdistää jotain toista valmistetta. Skitsofrenian kulkukin on vaihteleva ja siten voi olla ajan oloon tarpeen miettiä, miten lääkehoito tukee sitä omaa vointia vaihtelevissa olosuhteissa.

Mutkin elämän olosuhteet pitää ottaa huomioon. Yleensä kestää lääkkeen lisäyksestä tai vaihdosta muutamia kuukusia, että vaikutus alkaa näkyä ja tuntua. Kärsivällisyyttäkin tarvitaan ja mahdollisesti myös muita stressinhallinnan keinoja. Lääkityksen avusta ei lääkäri saa riittävästi tietoa, jos ei sitä hänelle kerro, siksi on tärkeä antaa omasta voinnista palautetta.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Ajantajun häviämien oire persoonallisuushäiriöstä?

Epäilen vaimoni sairastuneen jonkinlaiseen persoonallisuushäiriöön. Hän on usein omissa maailmoissaan, on usein ärtynyt ja äkkipikainen. Kaksi vuotta sitten häneltä katosi kaksi tuntia ajan tajusta, kun hän oli ollut juhlimassa ja oli lähtenyt viiden aikaan kotia kohti ystävien kanssa kesätapahtumasta (matka kestää n. 10 min) ja hän tuli kotiin klo seitsemän aikaan. Hän ei pystynyt sanomaan, eikä voi selittää vieläkään, missä on ollut nuo kaksi tuntia. Epäilen, että hän on käynyt vieraissa, mutta hän ei pysty semmoista omasta mielestään tekemään.

Minulle tuli ajatus, että voiko olla mahdollista, että hän ei oikeasti tiedä on tehnyt, eli hän ei tietoisesti ole tehnyt vaan hänen ”toinen” persoona on tehnyt hänen tietämättään? Voiko tämmöinen olla mahdollista?

Hänen äitinsä on ollut hoidossa psyyken takia 2-3 kertaa, äidillään on myös tuota äkkipikaisuutta ja ärtyneisyyttä aika ajoin melko lailla.

Hyvä kysyjä,

Persoonallisuushäiriöt ovat määritelmän mukaan pitkäaikaisia käyttäytymiseen ja kokemukseen vaikuttavia asioita, joiden alkuperä voimakkaasti liittyy lapsuudenaikaisiin kokemuksiin ja siten sellainen häiriö ei ala yhtäkkiä aikuisuudessa.  Ihmisessä ei ole toista persoonaa, ja jos ei ole todellisuuden tajun vääristymää, on ihminen yleensä kykenevä kantamaan vastuuta tekemisistään.

Varsinaiseen kysymykseenne on vaikea ottaa kantaa ja ehkä teidän pitää keskenänne keskustella, mikä tässä on ongelma ja mihin asioihin haluatte vastausta ja liittyykö näihin asioihin mitään varsinaista sairautta tai oiretta vai onko kyse vuorovaikutukseen liittyvistä asioista tai jostain muusta. Annettujen tietojen perusteella ei voida tarkemmin asiaan ottaa kantaa. Mikäli on kyseessä parisuhteeseen liittyviä ongelmia, voi esim. perheasiain neuvottelukeskus tai muu vastaava tarjota apua, jos kahdestaan asioita ei saa eteenpäin vaikka halua olisi.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Ovatko lapsemme iltapelot merkki skitsofreniasta?

10-vuotiaalla pojallani on ollut nukahtamisvaikeuksia useamman vuoden ajan, ja ne ovat pahentuneet viimeisen vuoden aikana. Poika pelkää paitsi periaatteessa mahdollisia asioita – tulipaloa, murhaajia – myös yliluonnollisia ilmiöitä, kuten muumioita. Poika nukkuu tästä syystä kanssamme samassa huoneessa, mutta seuraa toisten lasten nukahdettua meitä usein olohuoneen sohvalle, nukahtaa siihen ja siirtyy myöhemmin perässämme sänkyynsä. Sieltä hän vielä varmuuden vuoksi kuiskailee, olemmeko vielä hereillä. Jos nukahtaisimme, tuntusi hänestä kuin valvoisi ruumiiden kanssa.

Olen antanut pojan toimia näin ja olettanut, että pelot iän myötä laimenevat, kun häntä ei pakoteta mihinkään ja turvallisuudentunne lisääntyy. Olen myös arvellut, että olemme aiemmin olleet kasvattajina turhan vaativia ja kovia, kun voimavaramme eivät ole aina riittäneet rauhoitteluun ja ymmärtämiseen, kun poika on pitkin iltaa ja alkuyötäkin kulkenut sulkemassa ovia, sytyttämässä valoja ja pitämässä ulinaa. Olemme joskus määränneet pojan miettimään toiseen huoneeseen siinä pelossa, että muut lapset heräävät.

Pojalla on ollut myös erilaisia pakkoliikkeitä pienen ikänsä aikana: silmien räpyttelyä, kaulan nykimistä ja rykimistä. Nämä ovat kuitenkin olleet melko lieviä ja menneet ohi, kun olemme niihin kiinnittäneet huomiota ja luvanneet pikku palkinnon, jos pääsee niistä eroon.

Jossain määrin neuroottisuuteen taipuvainen poika siis on, mutta muuten nähdäksemme normaali miehenalku. Hänellä on kavereita koulussa, jalkapallojoukkueessa ja musiikkiharrastuksessa. Hän on myös ulospäin suuntautunut ja aktiivinen. Koulumenestys on hyvä (vaikkei hän osaakaan pitää aina suutaan kiinni tunneilla).

Tänä aamuna luin Hesarista jutun tytöstä, jolla ensimmäiset skitsofrenian oireet ilmenivät kaksitoistavuotiaana juuri tällaisina iltapelkoina. Myös poikani pelkää, että joku hiipii huoneeseen ja tappaa hänet. Luin myös, että tauti saattaa saada alkunsa esim. hapenpuutteesta synnytyksessä, mitä oli poikani synnytyksessä. Pelästyin.

Jos skitsofrenia saattaa oireilla jo näin varhaisessa iässä, olisiko meidän syytä kääntyä ammattiauttajien puoleen ja yrittää kartoittaa tilannetta? Poikani olisi itse siihen halukas – ei toki ole kiva pelätä. Mihin meidän olisi hyvä ottaa yhteyttä?

Toivomme tietenkin että kyse olisi jostain muusta ja ohimenevästä, mutta ehkä asialle kuitenkin pitäisi jotain tehdä. Miehenikin alkaa olla väsynyt jokailtaiseen vahtaamiseen.

Hyvä kysyjä,

Lapsilla ja nuorilla voi olla hyvin monenlaisia oireita, joita voidaan pitää normaalin kehityksen ja kypsymisen rajoissa olevina, mutta vanhemmilla ihmisillä ne olisivat jo poikkeavia, tai sairauden oireita. Siten ei ole mahdollista pelkkien yksittäisten oireiden perusteella arvioida tässä, mistä on kysymys.  Tarvitaan laajempia selvittelyitä.

Nykimisoireet esim. silmien räpyttely voi olla ns. TIC- oire, joka sinällään on vaaraton ja yleinen. Arvioidaan, että jopa 10 %:lla lapsista esiintyy sitä 7 – 15-vuoden iässä, ja pojilla yleisemmin. Pelotkin ovat lapsilla ja nuorilla yleisiä, mutta jos ne saavat kohtuuttomia mittasuhteita, on hyvä selvitellä mistä on kysymys.

Alkava skitsofrenia on toki mahdollinen, mutta ennen kuin on johtopäätösten aika, pitäisi paljon tarkemmin selvittää oireita ja aiempaa kehitystä sekä muuta toimintakykyä. Muut asiat poikanne toimintakyvyssä, mitä toitte esille, eivät tue sellaista näkemystä, että pojallanne olisi vakava psykoositasoinen häiriö. Pelkojen ja oireiden takia on kuitenkin hyvä kääntyä paikkakunnan nuorisopsykiatrian poliklinikan puoleen, ja selvitellä asioita tarkemmin. Vanhempien tukea siinä tarvitaan myös, ja apua hoidossa, jotta saadaan kattavat tiedot arviointia varten.

Ystävällisesti
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Skitsofrenian ensioireita?

Hei! Haluaisin kysyä, että mitkä ovat skitsofrenian ensimmäiset oireet, ennen kuin psykoosi puhkeaa? Olen huomannut omassa käytöksessäni muutoksia kuluneen vuoden aikana. Olen alkanut ajattelemaan, että kadulla vastaan tulevat ihmiset puhuvat minusta pahaa, joten siitä syystä en tykkää hirveästi liikkua ihmisten ilmoilla ja itsetuntoni on laskenut aika paljon juuri tästä syystä. Minun on nykyään erittäin vaikea luottaa läheisiini, saatan esim. luulla, että kaverit punovat juonia minun selkäni takana ja, että jopa perheeni on minua vastaan. Jos puhun jollekin, saatan välillä unohtaa mitä olin sanomassa. Saatan myös toisinaan kuvitella, että, jos vaikka veljeni on tietokoneella, niin hän kirjoittaa minusta nettiin ilkeyksiä.  Jos myös luen joitakin nettisivuja, niin saatan välillä luulla, että ne siellä kirjoitetut asiat liittyvät minuun, ja että eri nettisivuilla olevat asiat ovat jotenkin yhteydessä toisiinsa, ja sitä kautta minuun.

Olen hyvin säikky, ja vainoharhainen ja jos joku nauraa, saatan vihaisesti kysyä, että nauraako hän minulle. Toisinaan saatan luulla, että huoneeseeni on asennettu kamerat ja että minua tarkkaillaan niitten kautta, mutta tätä luuloa ei esiinny usein. Olen todella itkuherkkä nykyään, enkä saa enää nukuttua juuri ollenkaan. Valvon yöt ja päivisin on pakko välillä mennä nukkumaan, koska olen niin uupunut. En jaksa en enää huolehtia samalla tavalla ulkonäöstäni kuin ennen, enkä jaksa siivota huonettani tai tehdä muita kotiaskareita. Mikään enää kiinnosta ja harrastuksetkin ovat jääneet pikkuhiljaa pois (varmaan jo neljä vuotta sitten).

Minä välttelen kavereiden tapaamista, ja jos heitä välillä tapaan, olen erittäin ahdistunut enemmän kuin onnellinen, enkä ole tällä hetkellä kiinnostunut sosiaalisista kontakteista. Ne pelottavat minua niin paljon, että mieluummin vetäydyn niistä. Haluan myös olla enemmän yksin nykyään.  En ole aina kiinnostunut puhumaan edes esim. äitini kanssa. Kuvittelen välillä, että kaikki ovat minua vastaan ja en pysty luottamaan keneenkään.

Olen koko ajan hermostunut ja erittäin jännittynyt, jopa siinä määrin, että se on aiheuttanut jo fyysisiä oireita, kuten vatsavaivoja ja sydämentykytystä. Olen myös erittäin alakuloinen koko ajan, eikä siihen tunnu auttavan mikään. Minulla on sellainen tunne, ettei kukaan ymmärrä minua. Uskon ufoihin ja toisinaan maailmanloppuun, ja kuvittelen joskus olevani kuuluisa tieteilijä tai mystikko tai joku muu kuuluisa henkilö. Välillä taas on niin tyhjä olo, että mikään ei tunnu miltään. Päässäni ei ole ajatuksia tai en saa niistä otetta, mikään ei naurata eikä itketä, enkä myöskään nauti samoista asioista kuin ennen. Ruokahaluni on muuttunut, tällä hetkellä se on aika huono, toisinaan saatan syödä jopa liikaa.

Suvussani on skitsofreniaa, isälläni ja äidinäidin siskolla. Nyt minä pelkäänkin, että olen sairastumassa siihen. Onko tämä alkavaa skitsofreniaa vai joku muu mielenterveydenhäiriö?

Hyvä kysyjä,

Kuvailit elävästi, minkälaisten vaikeuksien keskellä elät, ja samalla siinä oli huolta omasta itsestä aika tavalla. Omat havaintosi ja ympäristön palaute tuntuvat sinusta hyvin ristiriitaiselta. Hahmotat tämän ristiriidan ja sinun on vaikea päättää, mikä on totta ja mikä kuvittelua.

Psykoosin oireet voivat olla alussa varsin moninaiset. Alku voi olla nopea tai edetä varsin hitaasti ja ensimmäiset oireet voivat olla pelkkää ahdistuneisuutta ja sitten yhä moninaisempia ja arkielämää enemmän hankaloittavia. Hankalat oireet johtavat juuri eristäytymiseen ja itsetunnon vaikeuksiin sekä ahdistuksen lisääntymiseen ja masennukseen.

Tämän perusteella ei voi aivan varmasti sanoa, mitä sairastat, mutta kyllä siinä oirekirjossa on varsin paljon psykoosisairauksille tunnusomaisia piirteitä. Koska oireet ovat johtaneet eristäytymiseen ja unettomuuteen ja sitä kautta vuorokausirytmi on mennyt sekaisin, tarvitset apua. Psykoosioireisiin lääkehoidolla on kohtalaisen hyvä vaste nykyisin. Kun unirytmi saadaan paremmaksi ja ahdistusta lievitettyä, on olo parempi ja muutamissa kuukausissa sen huomaa voinnissa ja toimintakyvyssä. Tässä vaiheessa sinun kannattaa mahdollisimman pian hakeutua psykiatrian poliklinikalle tai mielenterveystoimistoon, jonne yleisimmin tarvitaan lähete terveyskeskuksesta.  Jos suvussa esiintyy mielenterveydenhäiriöitä, on riski saada sellainen vähän suurempi kuin muutoin.

Suosittelen lämpimästi, että hakeudut hoitoon, koska sinua voidaan auttaa hyvin paljon oireissasi.

Ystävällisesti
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Onko ahdistukseni syyllisyyttä vai oire sairaudesta?

Olen 28-vuotias mies. Olen hieman huolissani mielenterveydestäni. Takana on 13 vuoden varsin vaiherikas jakso, johon kuuluu kolme seurustelusuhdetta, lukuisia eri työpaikkoja, raha-ongelmia, pikkurikoksia, kolme aloitettua ja lopetettua ammattikorkeakoulua sekä runsasta alkoholin ja huumeiden käyttöä.

Käytin amfetamiinia ensin satunnaisesti ja sitten 3-5 päivää viikossa viimeisen noin vuoden ajan, kunnes toukokuussa oli pakko lopettaa, koska sain pahantuntuisen paniikkikohtauksen (todellisuudentaju hämärtyi, hikoilutti, suu kuivui ja pelotti, että sekoan). Kohtaus kesti ehkä 15 minuuttia.

Toukokuun jälkeen olen vähentänyt merkittävästi myös alkoholin käyttöä. Kannabiksen olen jättänyt kokonaan, amfetamiinia olen ”maistanut” kerran kesän aikana ja kokaiinia myös kerran. Olo on paljon parempi kuin keväällä ja se on kohentunut koko ajan.

Nyt tuntuu vaan, että jonkinlainen ahdistuneisuus on melkein päivittäin läsnä. Saatan olla levoton ja ”jännittynyt” ilman syytä ja syyllisyyden tunne painaa joskus, jolloin ahdistus pahenee. Muutamia kertoja olen herännyt öisin hieman toukokuisen paniikkikohtauksen kaltaiseen olotilaan, jossa ahdistus on hyvin voimakasta. Koen syyllisyyttä muutamista epärehellisistä ja rikollisista teoista ja häpeän niitä. En kuitenkaan uskalla tunnustaa tekojani asianomaisille, ja välillä tuntuu, että näiden asioiden kanssa on vaikea elää ja pahimmillaan tuntuu, että elämälläni ei ole mitään merkitystä, kun nämä tietyt asiat ovat taustalla ja ”sovittamatta”.

Liittyykö ahdistus syyllisyydentuntoon?

Kykenen hoitamaan työni ja raha-asiani nykyisin ihan hyvin. päivittäinen toiminta sujuu. Tunnen kuitenkin oloni varsin usein vähän epämiellyttäväksi ahdistuksen takia

Hyvä kysyjä,

Olet ollut kovassa paineessa lähinnä omien syyllisyydentuntojen kanssa ja olet varsin hienosti kunnostanut elämääsi sekä terveellisemmäksi, että järjestäytyneemmäksi. Kaikki vaikeudet elämässä eivät ole sairautta, mutta vaikeudet voivat kyllä sairastuttaa mielen ajan kuluessa.

Päihteet tuovat merkittäviä ongelmia ihmisten elämään ja välillisesti myös useiden muiden ihmisten elämään, kuten läheisten ja ystävien työpaikoille jne.  Jo lyhytaikainen huumaavien aineiden käyttö saattaa aiheuttaa hyvin pitkäaikaista ahdistuneisuutta sekä muita oireita. Masennuksesta toipuminenkaan ei onnistu, jos samanaikaisesti käyttää päihteitä.

Syyllisyydentunto on sitten oma lukunsa ja minusta tuollainen reaktio on hyvin terve, että ihminen kokee syyllisyyttä, jos on tehnyt toiselle väärin. Paras lääke siihen on asian sopiminen asianosaisen kanssa. Jos se ei ole syystä tai toisesta mahdollista, kannattaa ainakin purkaa sydäntä jonkun luotettavan asiantuntijan kanssa, esim. papin tai muun seurakuntatyöntekijän kanssa, jos ei ole luotettavaa ja järkevää omaa ystävää. Kun saa toisen ihmisen kanssa keskustella, voi asioiden merkitys avautua uudella tavalla ja niiden suhteellisuus. En usko, että kukaan pahastuu, jos vilpittömästi pyytää anteeksi. Se on varsin suositeltava tapa, koska kyllä kaikki ihmiset joskus erehtyvät.

Jos sitten näiden jälkeen vielä esiintyy ahdistusta häiritsevässä määrin, sitten sitä kannattaa jo hoitaa lääkkeillä ja keskusteluin.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Narsismia vai oire vakavammasta?

Miten läheiset voivat erottaa, onko kyseessä sairaalloinen narsismi, käytöshäiriö tai jopa vakavampi psyykkinen sairaus? Tilanne on hyväksikäyttöä, alistamista, haukkumista, toisten ihmisten latistamista. Sydäntä ”riipii”! Apua.

Hyvä kysyjä,

Periaatteessa ei läheisten tehtävä ole erottaa sitä, että onko kyseessä jokin sairaus tai hankala oire. Yleistietous sairauksista ja oireista on hyväksi, koska paremmin voi ymmärtää, minkälaisten asioiden kanssa saattaa olla tekemisissä.

Tässä on mielestäni tärkeämpää tehdä selvä ero sen suhteen, että pahaa käyttäytymistä ja toisista piittaamattomuutta ei voida hyväksyä, vaikka se esiintyy sairauden kaavussa tai ilman. Sairaus ei tee hyväksyttäväksi pienimmässäkään määrin toisten hyväksikäyttöä, alistamista, haukkumista tai latistamista. Sen kaltaisiin asioihin pitäisi aina laittaa selvä piste. Sellainen käytös ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävissä ja asianomaiselle pitäisi tehdä se selväksi.  Hänen pitäisi joko lopettaa sellainen käytös kokonaan tai hakeutua hoitoon, tai jos ei sitä katso tarvitsevansa, niin ei ole suositeltavaa olla missään tekemisissä tuon kaltaisen ihmisen kanssa.

Puolisolle tai omaiselle on tietysti vaikea sanoa, että ei olla tekemisissä, mutta selvät rajat pitää asettaa ja jos siihen liittyy pakkoa tai pakottamista saattaa kyseessä olla jo asia, mikä pitää viedä eteenpäin, esim. poliisille. Sellainen käytös, että alistetaan ja pakotetaan, ei osoita toisen ihmisen kunnioitusta tai rakastamista, eikä sellaisella käytöksellä voi oikeasti ostaa kenenkään suosiota. Se on haitallista vallan käyttöä ja se turmelee molemmat. Jokaisella on oikeus määritellä rajansa ja niistä saa pitää kiinni, eikä se vähennä ihmisen arvoa, vaan juuri vahvistaa omanarvon tuntoa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Miten pitää psykoosi loitolla?

Hei! Olen 20- vuotias opiskelija ja ongelmanani on ristiriita aripipratsolin käyttöön liittyen. Olen käyttänyt kyseistä lääkettä nyt vuoden psykoosini jälkeen. Entinen lääkärini on ollut sitä mieltä, että lääkettä olisi jatkettava, ainakin toisella vuodella ellei lopuniän. 

Itse olen sitä mieltä, että suostun käyttämään tätä lääkettä, ottaen huomioon mahdollisen suuren riskin psykoosin uudistumiselle. Esimerkiksi jatkoin käyttöä, kun aloitin opiskelut ja muutin kotoa, siksi lääkärinikin on entinen. Olen kuullut omalta nykyiseltä lääkäriltäni, että käyttämäni lääke saattaisi aiheuttaa ajatusten tahmaisuutta. Muuten en ole tuosta muita sivuvaikutuksia huomannut. Huolettaa vaan tuon lääkkeen käyttö ja sen pitkäaikaiset seuraukset aivoille ja sen toiminnalle. Vertailun vuoksi voisin kertoa kaveristani jolla on sama entinen lääkäri. Hän kävi läpi psykoosin, käytti 9kk aripipratsolia ja lopetti yksityisen neurolääkärin ohjeistuksella.

Olen myös lukenut lukuisia tutkimuksia E-EPA valmisteen käytöstä ja sen hyödyistä psykoosien ja skitsofrenian hoidossa, olenkin nyt käyttänyt vuoden verran 1000mg E-EPA ja 400mg karnosiinia päivittäin. Toivonkin sitä, että tulevaisuudessa voisin pitäytyä pelkästään ”luonnollisissa” elinkunnan tuotteissa. Olisiko siis E-EPA 1000mg päivässä riittävä annos pitämään psykoosin loitolla?

Diagnoosina psykoosiin liittyen oli skitsofreniatyyppinen psykoottinen häiriö. Mainitakseni isäni poti skitsofreniaa minun syntyessäni. Tietenkään tuntematta henkilöä on vaikea sanoa, mutta ihmettelen onkohan entinen lääkäri ollut hyvin varovainen vain näiden lääkkeiden suhteen? Kiitos etukäteen vastauksesta.

Hyvä kysyjä,

Tuo asia lääkkeiden käytöstä askarruttaa useampia ihmisiä myös muiden sairauksien yhteydessä. Joissakin asioissa on aika helppo suhtautua lääkitykseen, koska tieto ja vaikutukset ovat selvät. Jokainen ymmärtää, että esim. diabeteksen hoito vaatii säännöllisyyttä ja elinikäisen lääkityksen. Psykoosien kohdalla on hiukan erilainen tilanne. Varsinkin jos kyseessä on ensipsykoosi tai nuorena henkilönä koettu episodi. Psykoosisairauksia on useita ja osa on pitkäaikaisia ja eteneviä, osa vähemmän hankalia. Yleensä nyrkkisääntönä on, että jos oireet alkavat äkkiä ja ovat voimakkaat, ne myös häviävät äkkiä ja taas jos oireet alkavat hitaasti, on kulku selvästi pitkäaikaisempaa. Jokaisella on oma lähtötasonsa. Jos se on hyvä siten, että on kyennyt opiskelemaan ja toimimaan täysipainoisesti, saattaa pärjätä jatkossakin paremmin taudin oireiden kanssa kuin sellainen henkilö, jolla on ollut vaikeuksia tavallisen arjen kanssa.

Oireiden voimakkuus voi myös vaihdella lievästä vaikeaan, samoin kesto. Ulkoiset tekijät saattavat vaikuttaa paljon asiaan. Jos on turvallinen ja rakastava koti, voi selvitä ehkä helpommin, kuin siinä tapauksessa, että kokee muutenkin turvattomuutta ja epävarmuutta. Vaikeudetkin koetaan eri tavalla. Silläkin on merkitystä, onko saatavilla tukea luotettavilta ihmisiltä, vai onko aivan yksikseen tai asuuko muutenkin epävarmassa ympäristössä. On siis monia asioita, joilla on vaikutusta ympäristön ja sairauden oireiden lisäksi: oma itse, aikaisemmat kokemukset, läheisten tuki tai sen puuttuminen, ajankohtaiset asiat ja ongelmat elämässä sekä perinnölliset ominaisuudet ja vaikutukset.

Kun ihmisellä ilmenee psykoosin oireita, tietysti ajatellaan, että minkälaisesta asiasta on kyse. Lääkehoito sovitetaan usein pahimman aavistuksen mukaisesti. On hyvin vaikea alkuvaiheessa saada tarkka määrittely, mistä on kyse, siksi tarvitaan seurantaa ja lääkehoitoa saatetaan sovittaa sen mukaan ajan kuluessa. Saattaa olla, että selviää vain yksittäisellä psykoosin ilmenemisellä, tavallisempaa on, että jossain vaiheessa oireet uusiutuvat. Varsinkin ensipsykoosin jälkeen pidetään hyvänä, että lääkehoito jatkuu jonkin aikaa, mutta voi olla perusteltua purkaa jossain vaiheessa lääkitys, jos mitään oiretta ei ole ilmennyt ja toimintakyky on ollut hyvä ja olosuhteet vielä suotuisat. On selvää, että yksittäiseen tapaukseen ei koskaan voi ottaa kantaa näin kirjeen perusteella, vaan tarvitaan pidempiaikainen hoitosuhde, jossa sekä potilas että lääkäri tuntevat toisensa.

Jos kyseessä on vaikea psykoosisairaus, en usko, että EPA tai mikään muukaan ravintovalmiste antaa mitään apua siinä tilanteessa. Ravinnolla on hyvin rajallinen merkitys sairauksien hoidossa ja eniten apua tulee selkeässä puutostaudissa. Viimeaikaiset tutkimukset ovat tuoneet esille, että esim. vitamiinien ylimääräisestä käytöstä voi olla jopa haittaa. Kohtuullisuus on hyvä asia ravintoaineissa ja mikäli mahdollista, että ne saataisiin suoraan ravinnosta, eikä lisäaineena.

Lääkehoidon voi joissakin tapauksissa turvallisesti lopettaa, kun se tehdään yhteistyössä hoitavan lääkärin kanssa ja laskuohjelma on hidas, esim. ainakin kuukauden pituinen. Saattaa olla hyvä, että kotona on kaiken varalta sitä lääkettä, millä apu tuli, kun sairasti, jotta jos oireita ilmenee, voi heti aloittaa lääkityksen ja samalla tilata aikaa vastaanotolle. Näin ei menetä aikaa oireiden hoidossa ja asia voitaneen hoitaa polikliinisesti ilman sairaalahoitoa.

Kannattaa siis keskustella oman hoitavan lääkärin kanssa, ja silloin on paljon turvallisempaa purkaa lääkityskin hallitusti.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Skitsofrenia ja aivokuvantaminen

Näkyykö skitsofrenia selvästi aivokuvissa? Voiko skitsofreniaa silti selvästi diagnosoida/epäillä, ellei mitään poikkeavaa näy kuvissa?

Hyvä kysyjä,

Aivokuvantaminen on tuonut paljon uutta tietoa skitsofreniasta ja sen tuomista muutoksista aivoissa. Muutoksia voidaan havaita jo ennen kuin oireita ilmenee, mutta tässä on hyvä muistuttaa, että ne muutokset tulevat esille, koska tehdään kuvauksia pitkän ajan kuluessa. Yksittäinen kuvantaminen ei siis anna niin paljon tietoa, kuin voisi olettaa. Kuvantaminen on ollut tähän asti enemmän tutkimuskäytössä kuin arkisessa työssä. On olemassa myös tutkimus, jossa on todettu, että lääkehoito on pysäyttänyt noita aivomuutoksia. Käytännössä tiedetään muutenkin, että lääkehoito on hyvin tehokasta suurimalle osalle juuri skitsofrenian hoidossa.

Skitsofrenian diagnosointi eli taudin määrittely ei edellytä kuvantamista, ellei siihen ole muuta erityistä syytä. Määrittely tehdään oireiden perusteella, katsoen niiden kestoa ja voimakkuutta. Oireiden perusteella tehdään diagnoosi ja sekin vaatii, että asioita on seurattu riittävän kauan. On mahdollista, että kuvantaminen antaa siihen jotain varmennusta, jos kuvauksia tehdään myös useampia ajan kuluessa, jolloin voidaan havaita muutoksia. Yksittäisellä kuvantamisella ei voida tehdä diagnoosia, varsinkaan jos ei ole käytettävissä tietoa oireiden ilmenemisestä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Miten havaita psykoosin ensioireet?

Hei! Olen 19-vuotias nuori nainen, ja takana on jo melko synkkä menneisyys vaikean masennuksen kanssa. Olen syönyt lääkkeitä masennukseen ja paniikkikohtauksiin nelisen vuotta, viillellyt itseäni useamman vuoden ajan ja yrittänyt kerran itsemurhaa. Olen ollut kahdesti suljetulla osastolla ja puoli vuotta kuntoutuksessa. Tällä hetkellä tilanne on jo parempi, kykenen opiskelemaan ja suurimman osan aikaa nauttimaan elämästä, välillä tulee masennuskausia. Lääkitystäni ei ole voitu laskea (essitalopraami (oksalaattina) 15mg), koska heti alkaa ilmetä ahdistusta ja paniikkikohtauksia sekä sosiaalista kyvyttömyyttä. Lääkärini on suositellut psykoterapiaa, mutta tämän hetkinen elämäntilanne ei sovi pitkäkestoiseen terapiaan.

Sedälläni oli skitsofrenia ja hän tappoi itsensä 20-30-vuotiaana. Pelkäänkin, että tullessani tilastolliseen sairauden puhkeamisikään skitsofrenia voi puhjeta myös minulle. Reagoin voimakkaasti vastoinkäymisiin ja olen hyvin perfektionistinen ja usein myös stressaantunut. Psykologin arvioinnissa osastolla todettiin minulla olevan kohonnut alttius sairastua skitsofreniaan. Vaikeimman masennuksen aikaan myös kuulin ääniä, lasten ääniä, yksin ollessani. Onko pelkoni sairauden puhkeamisesta turha, ja miten voin havaita mahdolliset psykoosin ensioireet?

Hyvä kysyjä,

Ensiksi on hyvä muistaa, jokainen ihminen on erilainen ja pelkojen mukaan taudit eivät tartu tai periydy. Kun puhutaan psykiatristen tautien perinnöllisyydestä, niin pelkällä geeniperimällä voidaan selittää vain muutaman prosentin verran perinnöllistä kuormaa. Toisaalta tiedetään, että perinnöllisyyden taakka on joissakin sairauksissa yli 50 %, mutta silloin on jo mukana ympäristötekijöitä geeniperimän lisäksi sekä oma haavoittuvuus ja ajankohtaiset stressitekijät. Kyse on kaikkiaan hyvin monimutkaisesta geenien ja ympäristön sekä sosiaalisen kanssakäymisen yhteisvaikutuksesta. Tämä antaa myös hyvin paljon toivoa, koska asioihin voidaan vaikuttaa todella paljon. Kukaan ei siis lopulta ole ohjelmoitu onnettomuuksiin tai jätetty kohtalon armoille. Siksi aina korostetaankin, että apua kannattaa hakea.

Masennuksesta selviää ja se vie aikansa, ahdistuksestakin selviää ja se vie jo pidemmän ajan kuin masennus, mutta siinä apu on kaksitahoinen, jos käyttää lääkitystä. Lääkitys lievitä oireita, jolloin on toimintakykyisempi ja siten on helpompi olla mukana tavallisen arkielämän kuvioissa. Kun osallistuu aktiivisesti elämään, niin oppimisen kautta aivot muokkaantuvat ja ne radat vahvistuvat ja siten oppii pois ahdistuksen noidankehästä. Iän ja kokemuksen myötä oireet helpottuvat ja se lisää toimintakykyä sekä onnellisuutta elämässä. Psykoterapiassa pyritään samaan asiaan keskustelun ja asioiden uudelleenarvioinnin kautta, ja tulos on samankaltainen toimintakykyä ja itseymmärrystä lisäävä. On monia teitä päästä päämäärään.

Pelko ei onneksi sairastuta. Jos omilla vanhemmilla on skitsofrenia, on hivenen suurempi riski sairastua siihen, kuin sellaisella joilla ei ole sairautta lähisukulaisissa. Skitsofrenian sijasta voi sairastua johonkin muuhun mielenterveyden häiriöön, mutta kyse on tilastollisesta riskistä, jokainen arpa ei siis voita tässä. Psykoosin oireet voivat alkaa monella tavalla ja yleisimmin tarvitaan vielä alttiutta sekä ajankohtaisia stressaavia, laukaisevia tekijöitä. Kun siis huolehtii yleiskunnosta, riittävästä unesta, ja muutenkin elämäntilanne on seesteinen, riski on varsin pieni.

Koko ajan lisääntyvä ahdistus voi olla merkki, varsinkin jos siihen alkaa liittyä aistiharhoja tai harha-ajatuksia tai vainoharhaista ajattelua. Ei siis kannata aivan kaikesta pelästyä vaan nauttia kaikesta hyvästä ja antaa itselleen siihen oikeus. Jos tämä ei vielä vie huolia pois, voi käydä lääkärin kanssa keskustelemassa ja vaikka sopia, miten menetellä jos tulee itseä häiritseviä asioita eteen. Monesti mahdollisuus soittaa vaikka hoitajalle voi tuoda lisää varmuutta.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Läheisen ajatukset ja toiminta huolestuttaa

Hei! Tulisiko minun olla huolissani läheiseni ajatuksista ja kokemuksista. Tässä esimerkkejä: avaruusolioiden ja enkelien näkeminen ja niiden kanssa mielessä kommunikointi, uskomus, että avaruusolioita elää maapallolla, kyky kutsua ja nähdä ufoja, telepaattinen ajatustenvaihto muiden vastaavista asioista kiinnostuneiden henkilöiden kanssa, henkilön maailmankäsityksen rakentuminen vahvasti paranormaalien asioiden ympärille ja usko siihen, että on ulkoavaruudessa. Jos aihetta huoleen on, mitä voisin tehdä?

Hyvä kysyjä,

Kuvailemasi asiat viittaavat kyllä voimakkaasti psykoosin oireisiin aistiharhoineen ja harha-ajatuksineen. Sitten vielä pitäisi selvittää, että onko nämä oireet tulleet ilman mitään muuta  vaikutusta, vai onko tähän liittynyt esim. huumeiden käyttöä. Kyllä näistä oireista on syytä olla huolissaan, olipa taustalla huumeiden käyttöä tai ei. Olisi enemmän kuin toivottavaa, että läheisesi hakeutuisi hoitoon ja lääkärin puheille.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Voidaanko diagnoosi peruuttaa?

Hei! Sairastuin psykoosiin kaksi vuotta sitten. Lääkärinlausunnossa, jossa haettiin Kelalta korvattavuutta, pohjataan lausunto vuoden 1993 mielenterveystoimiston nähtävästi psykoterapeutin jonkin näköiseen lausuntoon, jossa todetaan jotain vakavasta sairaudesta ja myöhemmin puhkeavalla skitsofrenialla. En muistaakseni käynyt mielenterveystoimistolla kuIn muistaakseni kerran tai pari ja en silloinkaan juuri puhunut ongelmista. Täytin kyllä jonkinlaisen kyselyn, johonka sitten nähtävästi lausunto perustuu. Voiko näin lyhyellä käynnillä todeta olevani skitsofreeninen ja voiko tuollaista lausuntoa kumota? Psykoottinen ja masentunut olen ollut, mutta en mielestäni skitsofreeninen.

Voiko tuota vuoden 1993 tehtyä kyselyä diagnosoida uudelleen? Itse olen Kelalla töissä määräaikaisena ja huoleni aihe on, että tuo lääkärinlausunto joka nyt sitten Kelallakin on, vaikeuttaa työn hakuani siellä. Oikeastaan tästä syystä en halua asioistani kertoa, kun kaikki niputetaan yhteen ja kaikki tuo tieto käytetään periaatteessa itseäni vastaan.  Vähän niin kuin:” kerran alkoholisti aina alkoholisti”-tyyliin. Tuttuni on käyttänyt alkoholia paljonkin ja on saanut papereihin leiman alkoholisti, joten nyt tavallisella TK- käynnilläkin laitetaan heti ensimmäisenä alkoholisti, vaikka ei ole ottanutkaan rankasti pitkiin aikoihin. No kysymys kuuluu siis, että voiko vuonna 1993 tehtyä lausuntoa/kyselyä diagnosoida uudelleen?

Hyvä kysyjä,

Periaatteessa taudin määrittely on prosessi, jossa tarvitaan tietty aika, jonka kuluessa voidaan arvioida, että täyttyykö kriteerit tiettyyn tautiin. Jo ensimmäinen kerta voi antaa suuntaa, mutta ei varmuutta. Psykoosi voi esiintyä monen eri sairauden yhteydessä, myös somaattisen sairauden. Jokaisella on oikeus tutustua omiin potilasmerkintöihin, ja jos havaitsee niissä asioita, jotka ovat omasta mielestä toisin, voi pyytää korjausta. Jos on asiavirhe, jonka helposti voi osoittaa, korjaus tehdään, vaikka lain mukaan sitä vanhaa merkintää ei kuitenkaan poisteta vaan korvataan uudella. Taudin määrittelyn suhteen korjauksen tekeminen ei ole yhtä yksinkertaista, koska prosessi on saattanut perustua sen hetken tietoihin ja oireisiin ja saattaa olla, että vaikutelma on ollut niin vahva, ettei ole ollut tarvetta harkita muuta vaihtoehtoa. Kuitenkin vasta ajan kuluessa voidaan todeta suuremmalla varmuudella, että onko ollut kyseessä skitsofrenia vai jostain muusta syystä puhjennut psykoottinen oireisto. Tässä virheen osoittaminen on vaikeampaa ja asian todistustaakka on potilaalla. Muutoin potilaskertomukset voitaisiin muuttaa aina kun potilas sitä toivoo, olipa siihen syytä tai ei.

Koko asia voidaan kyllä arvioida uudelleen, kun aikaa on kulunut ja jos ei sen koommin ole tullut uusia episodeja voi olla todellakin paikallaan arvioida mistä on ollut kyse. Hyvin vaikeassa masennuksessa ihminen voi olla psykoottinen, mutta siitä toipuu ja psykoosi häviää, kun taas skitsofreniassa psykoosioireet jäävät jossain määrin yleensä elämään tai ilmenevät ajoittain. On siis parasta ottaa uudelleen yhteyttä ja käydä keskustelemassa asiasta. Sitä ei voi tässä ratkaista, vaan se edellyttää tarkempaa selvittelyä ja pidempikestoista tuntemista, mutta on mahdollista, että arvio ei aina osu kohdalleen. Tästä syystä ei yleensä yhden käynnin perusteella aseteta aivan varmaa diagnoosia, vaan vasta pidemmän seurannan jälkeen.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Liian vahva lääkitys?

Olen huolissani isästäni. Isäni on 75-vuotias ja ollut aina ns. perusterve, eikä käytä päihteitä. Nyt on ruvennut silmät vaivaamaan, kaihertaminen ja silmät kiinni ollessa ruvennut näkemään näkyjä, joita ei normaalisesti ole. Esim. taulut liikkuvat seinillä ja puhalluskuplia ns. lentää huoneessa. Yöt on ollut vaikeita, samoin rauhoittuminen. Elämäntilanne on hyvä, asuu avioliitossa edelleenkin äitini kanssa.

Hakeuduttuaan hoitoon, psykologilla ja neurologilla vierailtua hänelle määrättiin lääkkeet. Tarkemmin, kun luin ko. lääkeselostusta, oli lääkkeet tarkoitettu skitsofrenian hoitoon. Samalla huomattiin harmaakaihia, joka leikataan pian pois. Lähinnä huolestuin noista lääkkeistä, jotka määrättiin? Onko miten yleistä, että noin helposti saa vahvoja lääkkeitä? Onko isästäni tulossa jotenkin skitsofreenikko, vai miksi nuo lääkkeet määrättiin heti? Minua vaivaa tämä asia todella paljon. Isäni kyllä itsekin tiedostaa, että näkee jotain sellaista mitä ei pidä ja se hermostuttaa myös häntä.

Hyvä kysyjä,

Tämänkaltaisia tilanteita saattaa tulla iäkkäämmille ihmiselle monesta eri syystä. Jos ei tuohon ikään mennessä ole ollut skitsofreniaa, on äärimmäisen epätodennäköistä, että sellainen tauti on nyt kyseessä. On hyvä, että neurologi on tutkinut isänne.

Samoja lääkkeitä, joita käytetään skitsofrenian hoitoon, voidaan käyttää monenlaisten psykoosioireiden ja levottomuuden hallintaan, mutta annostelu on usein pienempi sekä ajallisesti lyhyt jakso. Vanhuksilla voi tulla psykoosioireita varsin helposti, siihen voi riittää pelkkä virtsatietulehdus. Myös jotkut neurologiset sairaudet saattavat ilmetä psykoosioirein.

Tässä ei käy ilmi, että mihin tautiin lääkettä on määrätty ja kuinka paljon, sekä minkä pituisen ajan. Vanhuksilla annostelu on jo muutenkin pienempi kuin tavallisesti ja on todennäköistä, että lääkityksellä pyritään vain oireiden hallintaan lyhyellä kuurilla. Asia varmaan selviää seuraavilla lääkärinkäynneillä, jonne voisi olla hyvä jonkun omaisen päästä mukaan, jos isänne sen hyväksyy.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Tyttäreni tarpeeton pakkohoitoon ottaminen vihastuttaa

Onko oikein, että avohoidossa oleva potilas käydään akuuttiryhmän ja poliisien kanssa hakemassa kotoaan pakkohoitoon. Hän oli kaksi kertaa perunut kuukausitapaamisen hoitajansa kanssa puhelimella, lääkkeet oli ottanut säännöllisesti. Mielestäni tämän hoitajan olisi pitänyt käydä ensin kotikäynnillä katsomassa tilanne tai vähintään olla mukana siinä hakuvaiheessa. Tällainen ei ainakaan paranna potilas- hoitaja- suhdetta. Olen erittäin vihainen tyttäreni puolesta. Aivan kuin tämä hoito olisi vielä 50-luvun asteella! Olenko ihan väärässä?

Hyvä kysyjä,

Ymmärrän hyvin närkästyksenne, koska tuollainen kaavamainen hoito-ote ei huomioi riittävässä määrin yksilöä. Mielenterveyslain hengen mukaista on avohoito ensisijaisena vaihtoehtona ja tahdonvastaisen hoidon kriteereissäkin on, että avohoito ei ole onnistunut tai siihen ei ole edellytyksiä. Olette siinäkin oikeassa, että pakon käyttö tarpeettomasti ei ole omiaan rakentamaan hyvää hoitosuhdetta. Toisaalta voidaan pitää hyvänä asiana, että sentään yritetään saada tavalla tai toisella hoitoon, koska, monessa kunnassa ei ole sitäkään resurssia, ja potilaat jäävät enemmän ja vähemmän oman onnensa nojaan. Jos olisi käytössä kotityöryhmiä, voitaisiin useimmat tilanteet hoitaa kauniisti kotona.

Arvelen, että tämä kuvailemanne tilanne on ollut eräällä tavalla pakon sanelema, koska ei ole ollut mahdollisuuksia lähteä kotikäynnille tai kotityöryhmiä ei vaan ole. Jos ei ole tullut vastaanotolle, eikä saada kontaktia, niin on parempi, että toimitetaan hoitoon, kuin ei tehtäisi mitään. Jos tyttärenne on käyttänyt lääkkeensä säännöllisesti ja on kohtuullisen hyvässä kunnossa, ei häntä tulla pitämään kauan osastolla. Hoitotaho pyrkii toteuttamaan työnsä varmaan niin hyvin kuin se heidän pienillä resursseilla on mahdollista, mutta siinäkään tapauksessa ei ole mahdollista huomioida kaikkea.

Palvelujärjestelmien pitäisi kehittyä ihmisten tarpeiden mukaisesti, eikä niin, että ihmiset puristetaan samaan muottiin, jotta he sopivat palvelujärjestelmään. Asioita on aina hyvä viedä eteenpäin, ilman palautetta ei mikään kehity. Palaute pitäisi antaa sekä hoidosta vastaavalle ylimmälle taholle, että sitä ohjaavalle taholle (kaupunki, sairaanhoitopiiri) ja päättäjille. Omaisyhdistykset tekevät myös hyvää työtä tällä saralla ja niihinkin kannattaa olla yhteydessä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin