Onko skitsofrenia etenevä sairaus?

Onko skitsofrenia etenevä sairaus, tai miten skitsofreenikolle käy? Minun pojalla on skitsofrenia ja minusta tuntuu välillä, että hän alkaa taantua.

Hyvä kysyjä,

Skitsofrenia on etenevä sairaus ja sairaudenaste voi olla lievä tai vaikea ja kaikkea siltä väliltä. Miten tauti vaikuttaa yksilöön, on hyvin yksilöllistä. Jos peruskapasiteetti on hyvä, ei kovin nopeasti tule esille tasonlaskua. Taudinkulkukin on vaihteleva ja välillä saattaa olla parempia aikoja ja välillä huonompia.

Lääkehoitoa pidetään kaikkein keskeisimpänä elementtinä hoidossa ja varhain aloitettu hoito ehkäisee todennäköisesti taantumista paremmin kuin ei lääkkeellinen hoito. Kaikki oireilu ei aina ole suorastaan taantumista. Toivon mukaan poikanne on jo hoidon piirissä ja hän saa kaiken sen tuen, mitä tarvitsee.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Läheisen järjestäminen hoitoon

Veljelläni on skitsofrenia. Hän oli hoitojaksolla viimeksi kesällä, ja nyt tilanne on jälleen huonontunut. Soitin terveyskeskukseen ja pyysin, että ottaisivat sieltä yhteyttä veljeeni, koska tilanne on jälleen huonontuntut. He sanoivat, että lääkäri eikä kukaan muukaan heiltä hae häntä hoitoon tai lääkärin puheille tai soita ambulanssia, vaan omaisten pitää itse soittaa ambulanssi tai poliisi paikalle. Sen jälkeen lääkäri arvioi, onko hoitoon tarvetta.

Kesän hoitojakson jälkeen veljeni jäi täysin tyhjän päälle ilman mitään kontaktia terveydenhuoltoon, ei seurantatapaamisia, ei mitään. Hänellä ei itsellään ole sairaudentuntoa, ja hän voi kiihtyessään olla väkivaltainen. Viimeksi hoitoon hakeminen onnistui siten, että houkuttelimme veljeni olemaan paikalla asunnossaan, ja odotimme poliiseja asunnon ulkopuolella. Onko tämä todella ainoa keino? Miten vakavaa sairautta poteva voidaan näin jättää täysin ilman terveydenhuollon seurantaa?

Hyvä kysyjä,

Tilanne kuulostaa varsin ikävältä. Tällä hetkellä paljon keskustellaan, että pakkoa tulisi välttää. Hyvien aikomuksien ohella on tainnut käydä niin, että jokainen saa kroonistua vapaasti yksilönvapauteen vedoten.

Joissain tilanteissa kyse on kyllä heitteillejätöstä. On ehkä liian kuormittavaa omaisille seurata jatkuvasti aikuisten lapsien elämää sydän syrjällään. Aikanaan Suomessa oli varmasti liikaa sairaalapaikkoja, mutta niiden alasajo ajoittui taloudellisesti vaikeisiin aikoihin, ja vastaavaa panostusta ei ole tehty avosairaanhoitoon.

Vaikeimmat mielenterveydenhäiriöt ja -sairaudet pitäisi ilman muuta kuulua osaksi erikoissairaanhoitoa. Tuettujen asumismuotojen lisäksi tarvitaan kotiryhmiä, jotka säännöllisesti vierailevat vaikeasti sairaiden kotona ja arvioivat hoidon tarvetta ja kuntoutustoimenpiteitä. Joissakin kaupungeissa tuollainen toiminta onkin aika hyvällä mallilla, mutta ei kaikkialla, ja suurkaupungeissa ongelmat usein korostuvat. Ihmisten kannattaa ottaa aktiivisesti yhteyttä päättäjiin ja toimia yhdessä potilasyhdistysten kanssa, koska sieltä saa tukea myös omalle jaksamiselle. Yhteistyösuhteen luominen potilaan ja terveydenhuollon välillä on tärkeää, koska jos ainoa kontakti on se, kun poliisit tulevat ovelle ja vievät vastoin omaa tahtoa, ei yhteistyö lähde liikkeelle parhaimmalla tavalla.

Oman tahdon vastaista hoitoa ei voida kokonaan unohtaa näin vaikeissa sairauksissa. Valitettavasti ilman omaisten ja potilasjärjestöjen työtä ääni ei kuulu päättäjille asti. Kyse ei ole kuitenkaan armopalojen pyytämisestä, vaan asianmukainen sosiaali- ja terveydenhuolto ovat perustuslain mukaan kansalaisten perusoikeuksia, ja lakia rikotaan tässä asiassa. Jäähallit ja oopperatalot, vaikka ovat hienoja ja niillekin on tarvetta, niin ne eivät nauti samanlaista perusoikeuksien suojaa kuin terveydenhuolto. Voimia siis ja jaksamista huolenpidollenne.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Mitä voimme tehdä auttaaksemme isäämme?

Mitä voin tehdä, jos en tiedä, minkä diagnoosin läheiseni on aikoinaan saanut? Uskon sen olevan skitsofrenia, koska hänellä on ollut vahvoja harha luuloja. Hän on ilmeisesti saanut jonkinmoista hoitoa, koska hän pystyi ainakin minun silmissäni elämään suhteellisen normaalia elämää, ja hän oli ns. normaali, mutta nyt yhtäkkiä noin kuukausi sitten harhat ovat taas alkaneet. En tiedä, keneen ottaa yhteyttä, koska itse henkilö uskoo, että hänellä on kaikki hyvin, vaikka siskoni kanssa olemme eri mieltä! Emme tiedä hänen lääkäriään tms. Keneen voimme olla yhteydessä? Mitä voimme tehdä auttaaksemme isäämme?

Hyvä kysyjä,

Terveystiedot kuuluvat potilassalaisuuden piiriin ja niitä ei anneta edes omaisille, ilman asianomaisen kirjallista lupaa. Sen sijaan omaiset voivat olla yhteydessä hoitopaikkaan ja antaa taustatietoja. Siinä on hyvä varautua siihen, että tarvittaessa potilaalle voidaan paljastaa, että omaiset ovat ottaneet yhteyttä.

Saattaisi olla sellainen menettely hyvä, jos kertoo asianosaiselle, että on huolissaan hänen voinnistaan ja haluaa kertoa huolesta hoitopaikkaan, että voisivat auttaa. Voi kysyä myös, että voiko tulla mukaan vastaanotolle. Häneltä saa varmaan tiedon, missä on hoidossa, koska ei voi soittaa joka paikkaan ja sieltä ei kuitenkaan anneta tietoa, että onko asianosainen siellä hoidossa vai ei.

Vasta siinä vaiheessa, kun oireet pahenevat niin, että asianosainen on vaaraksi itselleen tai muille voidaan soittaa terveyskeskukseen ja kertoa asia, jolloin heidän velvollisuus on hakea asianosainen arvioon. Kovin paljon ei siis ole tehtävissä tässä vaiheessa, mutta ehkä isänne voisi suostua jonkinlaiseen yhteistyöhön kanssanne.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Masennus, paniikkihäiriö ja huumeet harhojen aiheuttajina

Kirjoitan tänne, koska olen huolissani 20-vuotiaan siskoni puolesta. Muutaman vuoden aikana siskollani on esiintynyt masennusta, paniikkihäiriöitä, ja jossain vaiheessa myös huumeet tulivat kuvioihin. Ensimmäisinä oireina muistan erittäin pitkät väsymysjaksot, jolloin hän ei poistunut huoneestaan viikkoihin, nukkui vaan. Äidillemme hän kertoi, ettei pysty tuntemaan iloa eikä surua, vaan on tavallaan “tunteeton”. Hän ei itse kokenut, että lääkkeet tai psykiatrit osaisivat auttaa häntä, ja siksi hän varmaan alkoikin käyttää huumeita. Yllättäen hän sai hieman elämänhalua ja muutti pois kotoa.

Nyt hänellä on kuitenkin esiintynyt erittäin vahvoja aistiharhoja, joissa hän kuulee ihmisten syyttävän häntä läheisilleen valehtelemisesta, varastamisesta ja aineiden käytöstä. Hän keskustelee äänten kanssa ja uskoo, että häneen ja hänen läheisilleen on asennettu tarkkailulaitteita, joiden kautta hän kuulee muiden ajatukset ja saa käskyjä. Hän on myös käyttäytynyt väkivaltaisesti, ja myös hänen kaverinsa (jotka käyttävät myös aineita) ovat alkaneet olemaan huolissaan hänen mielenterveydestään. Lisäksi hänellä on esiintynyt muistikatkoksia, ja hän on saattanut puhua muutaman vuoden takaisista asioista aivan, kun ne olisivat ajankohtaisia.

Ongelmana tilanteessa on, että kun veimme hänet puoliksi pakottamalla tervekeskukseen, josta hän sai pakkolähetteen päihdepsykiatrian osastolle, hän kuitenkin valehteli lääkäreille, vähätteli oireitaan ja uskotteli, että ymmärtää aistiharhojen olevan harhoja. Hän pääsi kolmen päivän kuluttua pois ilman rahaa, puhelinta ja kotiavaimia (jotka olivat meillä). Meille ei asiasta ilmoitettu. Miljoonat asiat todistavat, että hän valehtelee. Muun muassa se, että olemme itse seuranneet vierestä näitä harhaluuloja, joissa hän muun muassa kerran oli vakuuttunut, että hänen päässään oleva siru räjäytetään ja siksi hän pakonomaisesti vaati yöllä, että pitää lähteä sairaalaan. Ehkä lääkäritkin ovat tämän huomanneet, mutta eivät vain voi tehdä mitään, koska potilas kieltää asiat.

Erittäin huolissani olevana läheisenä haluaisin tietää, että eikö todella ole olemassa mitään keinoa, jolla voisimme auttaa siskoani niin kauan, kun hänellä ei ole sairaudentuntoa ja hän kieltää asian lääkäreillä. Yleensä sanotaan, että potilas saa apua vasta psykoosin puhjettua, mutta huumeita käyttävällä ihmisellä se ei näköjään riitä, sillä psykoosi on vaikea tunnistaa aineiden käytöstä johtuvasta todellisuudentajun horjumisesta johtuen. Olen vakuuttunut, että kyse on skitsofreniasta, sillä kaikki oireet täsmäävät jo lapsuudesta asti. Pelkään, että sairaus vain pahentuu, kunnes mitään ei ole tehtävissä. Vaikka emme saisi häntä vielä hoitoon, onko mitään mitä voimme tehdä? Tuntuu, että tässä itsekin sairastuu, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä,ja jokainen yritys päättyy pettymykseen.

Hyvä kysyjä,

tilanne vaikuttaa todella stressaavalta omaisten kannalta. Huumeiden käyttö on suuri ongelma, varsinkin jos on jo ennestään sairauksia tai muita oireita. Aivot kypsyvät ihmisellä verrattain hitaasti ja siksi niiden kypsymistä (21 vuotta) ei pitäisi vaikeuttaa millään keskushermostoon vaikuttavalla aineella turhaan. Osa huumeista lisää tai aiheuttaa psykooseja. Kannabista pidetään lievänä, mutta kyllä moni on joutunut psykoosiin ja jopa skitsofrenia on saattanut puhjeta runsaan käytön aikana. Amfetamiini aiheuttaa osalle hyvin herkästi skitsofrenian kaltaista psykoosioireilua ja jos ei tiedä, että asianomainen on käyttänyt amfetamiinia, tilaa voi pitää täysin selvänä skitsofreniana. Pää selvenee amfetamiinipsykoosista vasta useamman kuukauden jälkeen. Huumeiden käyttäjät ovat useimmiten sekakäyttäjiä, joten käytetään kaikkea, mitä saadaan tarjonnan mukaan. Jos käyttö on alkanut hyvin varhain, on ongelmat yleensä hankalampia. Pitkän käytön yhteydessä tulee aina masennusta ja siten itsemurhavaarakin kasvaa.

On tunnettua, että ihminen ”ryhdistäytyy” kun tulee tilanne, jossa ei voisikaan elää, kuten aiemmin, eli huumeidenkäyttöön tulee tauko. Mieluummin kestetään psykooseja ja muita vaivoja. Riippuvuudet ovat hyvin orjuuttavia sairauksia. Jossain vaiheessa pitää oma tahto herätä, koska toisen lainamotivaatiolla ei mikään muutu tai parane.

Nämä, mitä kuvailitte hoitoon pääsyn ongelmaksi, ovat hyvin tiedossa, mutta pakkoa halutaan käyttää yhä vähemmän, ja kannettu vesi ei kaivossa pysy. Toisaalta pakollinen pysähtyminen voi jonkun kurssia muuttaa. Psykoosi pääsääntöisesti pitäisi hoitaa osastohoidossa ja päihdehäiriöiselle ero päihteistä on elintärkeää.  Edelleen pitää vaan pyrkiä toimittamaan hoitoon psykoosin puhjettua, ja kannattaa olla aina yhteydessä hoitopaikkoihin myös omaisten taholta ja mieluummin mennä mukana kun lähete tehdään, jotta oikea tieto välittyy hoitopaikkaan.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin