Nuoren opiskeluvaikeudet

Kirjoitan 17-vuotiaasta tyttärestämme. Muutimme kolme vuotta sitten uudelle paikkakunnalle, siellä hän joutui yläasteelle, josta ei tuntenut ketään. Hän on lahjakas, fiksu, ikäisiään kypsemmin ajatteleva nuori nainen. Hän ei saanut kavereita ja syrjäytyi vähitellen, jolloin koulunkäynti kärsi.

Aloitettiin nuorisopsykiatrian tapaamiset ja mielialalääkitys. Se kuitenkin sopi huonosti ja jäi kesken. Lukiota hän ei pystynyt aloittamaan, lähinnä toisten kanssa samoihin tiloihin meneminen tuotti vaikeuksia. Iltalukio onnistui, koska suurin osa opiskelijoista oli aikuisia. Kursseja oli vähän, joten viime syksynä hän aloitti toisella paikkakunnalla sisäoppilaitoksessa lukion. Hän sai kavereita, muttei kyennyt menemään läheskään kaikille tunneille. “Miltä näytän, olenko ihan ruma? Sopivatko nämä vaatteet ja kengät?” Tämänkaltaista yleensä…

Nyt hän haluaa lopettaa sisäoppilaitoksessa ja mennä toiseen kaupunkiin iltalukioon. Meitä hirvittää tämä siirtyminen, mutta hän on hyvin varma itsestään. Nuorisopsykiatriaan emme enää halua tukeutua, ainakaan tällä tavoin kuin kotipaikkakunnalla: joka tapaamiskerralla eri lääkäri, joka ei ollut edes lukenut papereita. Voisiko tämän kirjoituksen perusteella ajatella, että nämä olisivat skitsofreniaan sopivia oireita? Mistä voimme kysyä apua ja neuvoa?

Hyvä kysyjä,

Nuoruusvaihe on hyvin herkkää vaihetta ihmisen elämässä, ja se on myös voimakasta kypsymisen ja kehittymisen aikaa, siksi ei ole epätavallista, että nuoret oireilevat paljon voimakkaammin kuin aikuiset. Asuinpaikan vaihto voi olla nuorelle vaikea asia, mutta kyllä sen kaltaisista asioista yleensä hyvin selvitään ajan kanssa, jos muuten saa tukea ja apua.

Tyttärenne oireet eivät kuvailun perusteella vaikuta ensisijassa psykoosisairauden oireilta, vaan enemmän vaikuttaisivat liittyvän ahdistukseen, ehkä itsetuntoon ja mielialaan. Näihinkin oireisiin saa varsin hyvää apua nykyaikaisella lääkityksellä sekä terapialla, jossa vahvistetaan ja tuetaan hyviä selviytymiskeinoja. Näillä esitiedoilla ei muutenkaan voi tehdä päätelmää, onko sairautta tai minkälaista. On kuitenkin selvää, että jos oireet vaikeuttavat elämää, on syytä ottaa selvää, onko kyseessä sairaus tai alkava sairaus, ja siten voidaan paremmin auttaa selviytymään elämässä.

Oireiden tarkka kuvaaminen ja vanhemmilta saatu tieto voinnista ja toimintakyvystä auttaa määrittelemään, onko kyseessä sairaus vai jotain muuta. Tarvitaan myös tietoa elintavoista sekä päihteiden tai huumeiden käytöstä. Olisi kyllä hyvin tärkeää, että hän saisi apua yhdestä paikasta, jossa olisi vakituinen henkilökunta, koska se on jo luottamuksen syntymisen kannalta tärkeää, ja usein hoitosuhteet ovat aika pitkiä. Joka kerralla eri lääkäri ei ole millään tavalla hyvä toimintapa nuoren kannalta, eikä aikuisenkaan. Joissakin paikoissa tämä on ainut keino saada lainmukaiset hoitotarpeet täytettyä, kun ei ole vakituista henkilökuntaa ja henkilökunta saatetaan vuokrata muualta. Se on parempi kuin ei mitään, mutta ei suinkaan hyvä toimintamalli.

Voin kyllä suositella tyttärenne mahdollisen uuden opiskelupaikkakunnan nuorisopsykiatrian yksikköä, siellä on hyvää osaamista ja pitkäaikainen henkilökunta. Tyttärenne on kohta aikuinen ikänsä puolesta, mutta nuoruusvaihe voidaan katsoa jatkuvan kahdenkymmenen ikävuoden paikkeille, koska aivot kypsyvät siihen asti. Aikuispsykiatrian poliklinikka olisi toinen vaihtoehto, mutta koska tarjolla on noin hyvä nuorisopsykiatrian poliklinikka, suosittelen sitä, ja sinne voivat vanhemmatkin ottaa yhteyttä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Skitsofreenikon pelot ja unettomuus

27-vuotias poikani on sairastanut skitsofreniaa 10 vuotta. Hän asuu yksin toisella paikkakunnalla, ja nyt hänellä on ilmaantunut pelkoja olla yksin. Eilen kävimme hakemassa hänet kotiini pariksi yöksi, koska hän oli kertonut mummolleen pelkäävänsä. Tällaisia oireita hän ei ole ennen ilmaissut tuntevansa.

Voiko kyseessä olla sairauden pahenemisvaihe tai jopa psykoosiin vaipuminen? Hän kertoi nukkuneensa vain pari tuntia viime yönä ja on hyvin väsynyt ja sekava. Hän väitti, että näyttää, että seinäkello kaatuu päälle. Ilmeisesti hänellä on näköharhoja.

Pitäisikö minun viedä hänet lääkärille ja lähettää psykiatriseen hoitoon? Hän ei ole ollut hoidossa sairaalassa alkuvaiheen pitkän, noin vuoden kestäneen hoitojakson jälkeen. Olisiko lääkitystä syytä tarkistaa? Unettomuus huolestuttaa kovasti.

Hyvä kysyjä,

Skitsofreniaan liittyy elämän aikana vaihtelua siten, että joskus oireet voimistuvat, ja sitten taas voi olla pitkiä hyviä kausia. Iän mukana yleensä oireet helpottuvat, mutta juuri tuo varhainen aikuisuus on taudin kannata melko aktiivista aikaa. Joskus on menetelty siten, että potilaalle on annettu kotiin joko eri lääkettä, tai hänen käyttämäänsä lääkettä on neuvottu ottamaan lisää tietty määrä, jos oireet vaikeutuvat. Näin on ehkäisty tilanteen vaikeampi paheneminen. Joillakin voi siitä huolimatta tulla joskus sairaalahoidon tarvetta. Onneksi nykyisin pärjätään aika hyvin avohoidossa, jos on hyvät hoitokontaktit ja etukäteen selvitetty, miten pitää menetellä eri tilanteissa.

Pojallanne on tullut oireiden vaikeutumista. Täytyy muistaa, että tavalliset ahdistusoireet ovat skitsofreniaa sairastavalla vaikeat, koska hänen on paljon vaikeampi hahmottaa asioita ja ymmärtää syy- ja seuraus-suhteita. Vaihto turvalliseen kotiin auttoi tuossa akuutissa vaiheessa. Varsinkin skitsofreniaa sairastavan pitäisi olla hyvin pidättyväinen alkoholista ja kokonaan välttää huumeita.

Poikanne on syytä käydä avohoidossa keskustelemassa tilanteestaan, ja jos hän kaipaa tukea sinne, on hyvä, jos omainen voi lähteä mukaan. Yleensä tuon tapaiset asiat hoituvat nykyisin hyvin avohoidossa. Unettomuus usein pahentaa oireita ja tilanteen tulkintaa. Siksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa olisi hyvä hakeutua avohoitoon, ja siellä mietitään, voidaanko selvitä avohoidon keinoin, vai tarvitaanko lyhytaikaista sairaalahoitoa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Kuuloharhat

Isäni kuulee ääniä, ja äänet käskevät hänet tekemään asioita, tai hän juttelee äänille. Mistä tämä johtuu?

Hyvä kysyjä,

Psykoosien yhteydessä aivojen toiminta muuttuu siten, että kuuloaivokuori aktivoituu, ja siksi ihminen ”kuulee” ääniä ja saattaa keskustella äänien kanssa. Äänet ovat omien aivojen tuotetta, eikä kukaan ulkopuolinen kuule sitä puhetta. Pitkään jatkunut runsas päihteidenkäyttö voi lopetusvaiheessa tuottaa myös aistiharhoja, jolloin puhutaan ”juoppohulluudesta”.

Lähes kenet tahansa voidaan saada hallusinoimaan eli kokemaan aistiharhoja. Jos ihmistä pidetään pitkään pimeässä ja äänieristetyssä huoneessa ja estetään myös itsensä koskettelu, niin lähes kaikki kokevat joitakin aistiharhoja kuulo-, näkö-, haju-, tai tuntoaistimuksen muodossa. Myös unen rajamailla voi olla vastaavia kokemuksia.

Ilmiö ei siis ole aivan tavattoman harvinainen, mutta ongelmana on usein se, että miten siihen pitäisi suhtautua, jos toinen pitää kokemiansa harhoja todellisena. Asiasta ei kannata väitellä, mutta voi ihmetellä sitä, miksi kukaan toinen ei siinä tilanteessa ole kuullut tai nähnyt, mitä toinen on kokenut. Joillekin harha-aistimukset voivat aiheuttaa hyvin suurta ahdistusta tai pelkoa, jolloin he tarvitsevat turvallisuuden tunnetta. Lääkkeet auttavat näihin asioihin, mutta pienellä viiveellä. Kun harhat sitten jäävät pois, voi asianomainen silti pitää kokemaansa todellisena, vaikka ei enää koe samalla tavalla siitä eteenpäin.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Diagnosoimaton skitsofrenia

Hei! Minua vaivaa sellainen asia, että uskon jo nuorella iällä sairastaneeni useita psykooseja, joiden syyksi itse epäilen skitsofreniaa. Kuitenkaan en ole saanut missään vaiheessa skitsofreniadiagnoosia, ja oikeastaan juuri se on ongelmani. Epäilen, että minulla on ollut skitsofrenia, mutta lääkäri ei ole halunnut tehdä diagnoosia siitä, ettei se alkaisi toimia itseä toteuttavana ennusteena ja siten huonontaa vointiani. Olisin kuitenkin itse halunnut diagnoosin, ehkä ennen kaikkea sen takia, että jos kokemani psykoottiset oireet toistuisivat, voitaisiin niihin suhtautua, kuten skitsofrenian ennakko-oireisiin suhtaudutaan.

Muutin 19-vuotiaana ensimmäiseen omaan kotiin. Lähes välittömästi sen jälkeen psyykeni romahti. Jouduin käymään sosiaalitoimistossa kerran kuussa uusimassa toimeentulotukihakemusta. Koska näihin käynteihin liittyi aina jotain vaikeuksia tulla toimeen sosiaalityöntekijän kanssa, aloin lopulta kokea, että sosiaalityöntekijä haluaa, että jäisin kodittomaksi ja lopulta kuolisin. Koin, että hän haluaa tappaa minut.

Olin todella masentunut. Kuitenkin samaan aikaan koin voimakkaita raivontunteita, ja kävin kiivaita palopuheita yksin kotonani. Kaikki aikani ja energiani meni näiden palopuheiden pitämiseen sekä valituskirjeiden kirjoittamiseen ympäri kaupunkia.

Pääsin muutamaa vuotta myöhemmin opiskelemaan valokuvausta opistoon. Jossain vaiheessa olin kuitenkin hyvin liikuttunut, koska koin, kuinka taiteellisen ilmaisun virta halusi puhua kauttani ja koin olevani “valittu”.

Olin tässä välissä noin kymmenen vuotta työttömänä, ja elämäni jatkui voimakkaiden raivontunteiden kanssa. Toisaalta koin itse olevani pätevä jos johonkin huippuvirkaan, joita innokkaasti myös hain – ilman mitään kokemusta ja koulutusta alalle.  Lopulta sain koulutettua itseni linja-autonkuljettajaksi. En kuitenkaan pystynyt työhön, sillä puhumisoireeni muuttuivat melko pian huutamisoireiksi, ja lopulta en enää nukkunut juuri ollenkaan – sydän hakkasi kuin viimeistä päivää, ja minulla oli tunne, että seison kuilun partaalla.

Minulla saattoi olla ajaessa perverssi virnistys kasvoilla, ja se häiritsi minua suuresti, koska vahdin auton taustapeiliä jatkuvasti, koska olin vakuuttunut, että matkustajat ovat keskittyneet minun tarkkailemiseen ajon aikana. En yksinkertaisesti saanut silmiä irti taustapeilistä. Muistan joskus tallin takapihalla miettineeni, että minulla on jokin (suurempi) tehtävä, joka minun tulisi toteuttaa, en vain tiennyt mikä.

Olen nyt työkyvyttömyyseläkkeellä kaksisuuntaisen mielialan diagnoosilla. Ja se minulla totisesti myös on.

Olen kuitenkin edelleen hyvin vakuuttunut siitä, että nuoruudessani kokemani psykoosit eivät ole olleet kaksisuuntaisesta mielialasta johtuvia, vaan skitsofreniaperäisiä.

Tästä syystä johtuen pelkään jatkuvasti skitsofrenian uudelleen puhkeamista, ja tulkitsen hyvinkin herkästi kaikki psykoottiset oireeni skitsofreniasta johtuviksi.

Kiitos vastauksestanne!

Hyvä kysyjä,

Psykoosisairauksien kirjo on laaja, ja skitsofrenian lisäksi skitsoaffektiiviseen psykoosiin, kuten kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, voi liittyä psykooseja. Moneen muuhun psykiatriseen häiriöön, kuten masennukseen ja päihteiden tai huumeiden käyttöön, voi liittyä psykoosioireita. Osa psykoosisairauksista on luonteeltaan lyhytaikaisia tai ilmenevät rajatun ajan, mutta skitsofrenia, skitsoaffektiivinen häiriö ja kaksisuuntainen mielialahäiriö ovat elinikäisiä tauteja, joiden kulku voi olla vaihteleva. Näissä kaikissa edellä mainituissa sairauksissa lääkehoito on varsin keskeisessä asemassa, mutta ihminen tarvitsee myös paljon opastusta ja tukea, jotta osaa suhtautua oikealla tavalla eteen tuleviin asioihin tai oireisiin.

Myös omaisten tuki on tärkeä. Pysyvä hoitopaikka antaa myös turvaa ja tukea, jota tarvitaan paljon vuosien saatossa.  Kertomasi perusteella ei ole mahdollista arvioida, mikä psykoosisairaus sinulla on, mutta kannattaa olla yhteistyössä oman hoitopaikan kanssa. Siellä voit saada informaatiota siitä, miksi on päädytty tiettyyn diagnoosiin, ja mitä se merkitsee.

Kuvaamasi asiat voivat kyllä liittyä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Taudin oireet ja kuva ovat jokaisella yksilöllisiä, ja kannattaa oppia tuntemaan ja ennakoimaan sellaisia asioita ja oireita, jotka vaikeuttavat tilannetta. Tärkeää on toki oikea diagnoosi, ja siihen vaaditaan tietyt kriteerit. Pitkäaikainen hoito näissä tarkoittaa yleensä koko elämänaikaista hoitoa. Usein puhutaan laukaisevista tekijöistä ja ennakoivista oireista, joiden ilmaantumiseen pitää varautua ja olla läheisessä yhteistyössä oman hoitopaikan kanssa, jotta voitaisiin ehkäistä tilanteen vaikeutuminen tai sairaalahoito. Niitäkin näissä vaikeissa sairauksissa joskus tulee.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Maanis-depressiivinen oireyhtymä vai skitsofrenia?

Hei. kysyisin teiltä, voiko sisarellani olla maanis-depressiiviisyys tai skitsofrenia. Oireina ovat nuoresta alkaen miesten vaihto (usein monta miestä viikon aikana), alaikäisen lapsensa hylkääminen, aikuisten lastensa ahdistelu, haukkuminen ja raivoaminen, sukulaisten parjaaminen ja valheiden keksiminen. Rahan käyttö on tolkutonta, ja hän on pahoin velkaantunut. Hän kuvittelee itsensä täydelliseksi, ja me sukulaiset olemme “hulluja”. Itsetuhoisia ajatuksia on ajoittain sekä suurta väsymystä.

Lapsilta ja meiltä sukulaisilta menee hermot kohta. Miten saisimme hänet lääkäriin ja hoitoon, sillä itse hän ei suostu siihen? Ikää hänellä on 53 v. Miten saamme apua, sillä olemme tosi huolissamme hänestä? Kiitos!

Hyvä kysyjä,

Viitteitä tuon perusteella voi olla kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Toki muitakin mahdollisia sairauksia on. Jos kyse on ajoittain ilmenevistä psykoosioireista, jolloin ihminen laiminlyö kaikki velvollisuudet, jotka normaalisti hoitaa tai aiheuttaa itselleen suuria vaikeuksia (esim. täysin kontrolloimattomalla rahankäytöllä ja tulkitsee ulkomaailman hyvin poikkeavalla tavalla tai kärsii selkeistä aistiharhoista), olisi hänet syytä toimittaa hoitoarvioon.

Jos asianosainen ei suostu vapaaehtoisesti lähtemään hoitoarvioon, silloin pitää soittaa terveyskeskuslääkärille ja kertoa, että on huolissaan omaisestaan ja epäilee, että hänellä on psykoosisairaus. Oireita pitää kuvailla, jotta lääkäri voi varmistua siitä, että näin asia on. Sen jälkeen terveyskeskuslääkärin velvollisuus on hankkia tuo ihminen vastaanotolle arvioon, jos tämä ei vapaaehtoisesti suostu tulemaan. Jos lääkärille herää epäily, että kyseessä voisi olla psykoosisairaus, on hänen velvollisuutensa toimittaa potilas M1-tarkkailulähetteellä hoitoon ja arvioon psykiatriseen sairaalaan. Psykoosiepäilyssä voidaan potilas toimittaa hoitoon jopa vasten omaa tahtoa.

Ongelmallisia ovat sellaiset tapaukset, joissa toimintatarmo on kasvanut selvästi, mutta ei silti todeta aivan psykoositasoista häiriötä, vaikka ihminen saattaisi aiheuttaa itselleen ja ympäristölleen suuria vaikeuksia.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Läheisen ”tupakoiva ystävä”

Vaimoltani on löytynyt tupakka-askeja taskusta ja laukusta. Myös sytkäreitä ja tyhjiä askeja. Hänen vaatteet haisevat tupakalle, etenkin pipo ja hanskat, joihin tupakan haju jää helpoiten kiinni. Myös hänen tililtään on maksettu tupakka-askeja. Hän kuitenkin väittää itsepintaisesti, ettei polta. Hänellä on aina jokin selitys kaikkeen. Kaverin tupakat jäivät hänen laukkuun tai taskuun. Tupakan savu on jäänyt vaatteisiin, kun kaveri polttaa (huom. ulkona).

Tämä hänen ystävänsä on erikoinen. Hän on käynyt meillä 3-4 kertaa muutaman kuukauden sisällä, mutta olen aina ollut pois silloin. Olen vapaa-aikana itse melko paljon kotona. Hän on myös nähnyt tämän kaverin sattumalta monta kertaa kaupungilla (eli ei sovitusti).

Vaimollani on ollut nuorena psyykkisiä oireita (käynyt psykiatrilla jne.). Hänen puolen suvussa kuulemma on Isän siskon tyttärellä skitsofreniaa.

Hyvä kysyjä,

On aina epämiellyttävää, jos puoliso ei puhu totta. Tästä kysymyksestä ei käy oikein ilmi, että onko vaimollanne nyt mitään mielenterveysongelmia ja mikä on se suurin asia, mikä mieltänne vaivaa.  Jos lähisuvussa esiintyy mielenterveysongelmia, on hivenen suurempi todennäköisyys kuin muulla väestöllä, että sellaisia ongelmia voi esiintyä, mutta se on vain tilastollinen todennäköisyys, ei suora periytyminen.

Ainakin olisi hyvä teidän molempien istua alas ja keskustella rehellisesti siitä, mikä mieltä painaa, ja sopia menettelytavoista. Uhkailu ja pakottaminen ovat huonoja asioita, mutta suostuttelu ja kuuntelu sekä neuvottelu ovat parempia vaihtoehtoja. Molempien pitää kuunnella molempia ja saada vapaasti ilmaista oma näkemyksensä. Jos sitten on löydettävissä yhteisesti hyväksyttyjä toimintatapoja jatkoon, niin hyvä. Ellei löydy yhteistä ymmärrystä ja tahtoa ratkaista asioita, voi ottaa yhteyttä perheasiain neuvottelukeskukseen, mielenterveystoimistoon tai psykiatrian poliklinikalle.  Aina kannattaa yrittää selvittelyä, ennen kuin harkitsee muita vaihtoehtoja.

Ystävällisin terveisin,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Tyttären epätodellinen olo

Hei. 16-vuotias tyttäreni on kärsinyt masennuksesta nyt useamman vuoden ajan. Ensimmäiset oireet tulivat alakoulun viimeisellä luokalla: usko siihen, että ei ole kaveriporukassaan toivottua seuraa, en kuulu joukkoon -tuntemukset jne. Kouluväsymystä, toivottomuutta ja tunne siitä, ettei selviä. Yläkouluaika oli tosi vaikeaa henkisesti, ja koulun hän koki älykkyydestään huolimatta ylivoimaisen tylsäksi ja osin vaikeaksi. Ystäviä hänellä kyllä oli, ainakin jossain määrin. Opettajat pitivät tyttöä älykkäänä mutta hankalana, ja todistus oli suorastaan loistava verrattuna panostukseen.

Nyt jo pidempään vaivannut epätodellinen olo on ottanut tytöstä vallan. Hän lähti parantamaan arvosanojaan kodin ulkopuolelle taidepainotteiselle kymppiluokalle ja asuu asuntolassa. Hän haluaisi olla asuntolassa viikonloppuja sopeutuakseen sinne paremmin, vaikka epätodellinen olotila vaivaakin jatkuvasti ja on ollut koulussa oikeastaan jatkuvaa. Kotona käydessään hänellä on kaksijakoinen olo: hän ei haluaisi lähteä takaisin kouluun eikä toisaalta myöskään jäädä kotiin. Me emme oikein uskalla jättää häntä viikonlopuiksi kouluun, sillä haluamme varmistaa omin silmin tytön hyvinvoinnin.

Meillä on aika raju perhetausta johtuen auto-onnettomuudesta lapsemme ollessa 1-vuotias. Minä loukkaannuin vakavasti, ja jouduin vuosien ajan olemaan paljon sairaalassa, jonne minut kiidätettiin milloin missäkin tilanteessa. Lapsi pelkäsi kovasti kuolemaani tuohon aikaan, vaikka tilanteeseen tottuikin. Kolarin seurauksena tyttäremme jäi ainoaksi lapseksemme ja siitäkin syystä keskinäiset suhteemme ovat ehkä tavallistakin tiiviimmät.

Koulupsykologin juttusilla tyttäremme on käynyt, mutta ei ole tuntenut saavansa siitä mitään apua.

Tyttäremme selvästi nyt pyristelee irti kotoa, mikä tietysti on luonnollistakin. Toisaalta hän turvautuu meihin edelleen, ja pyysi apua mm. tässä epätodellisuuden tunteen selvittämisessä.

Voiko kysymyksessä olla alkava skitsofrenia? Mihin tutkimuksiin minun tulisi tyttäremme ohjata ja miten kiireellisesti? Onko parempi antaa tyttärelle enemmän vapautta ja luvata hänen viettää viikonloppuja valvomattomassa asuntolassa kaukana kotoa? Alkoholia tai tupakkaa tyttäremme ei varmasti käytä.

Kiitos vastauksesta etukäteen.

Hyvä kysyjä,

Nuoren ihmisen masennus on aina hälyttävä merkki, koska nuorena on jo luonnostaan elämäniloa ja energisyyttä. Jos masennus on pitkäaikainen, se muokkaa ihmisen käsitystä, mikä on normaali tunnetila ja toimintakyky, sekä voi herätä ajatus, että ei toivu koskaan. Tosin tavallista älykkäämmillä ihmisillä saattaa olla aikamoisia vaikeuksia juuri tunne-elämän alueella. Kuvailemanne vaikeudet auto-onnettomuuden jälkeen ovat saattaneet vaikuttaa toki tyttäreenne hyvin voimakkaasti. Itsenäistymisvaihe on myös hyvin stressaava, koska on työntöä ja vetoa kotiin sekä vanhempiin ja ristiriitaiset tunteet rasittavat herkkää mieltä. Nuoruudessa voi olla kuohuntavaihe, joka aikuisella tulkittaisiin poikkeavaksi, mutta nuorella vielä normaalin rajoissa olevaksi.

Kun tyttärenne ei saanut koulupsykologilta mitään apua oman kokemuksensa mukaan, kannattaisi selvittää, miksi kävi niin, ja mitä olisi pitänyt tapahtua, että tapaamiset olisivat olleet hyviä.  Vanhempien kanssa on hyvä myös ottaa rohkeasti asioita esille ja keskustella, miten itse kokee asioita. Nuorelle sekin voi olla auttava, että huomaa, miten vanhemmat reagoivat ja mitä miettivät, tai mitä he tuntevat ja mitä pelkäävät ja miten rakentavat turvallisuudentunteen ja luottamuksen. On myös hyvä kysyä, ajatteleeko tyttärenne tarvitsevansa apua. Avoimuus lisää avoimuutta ja luottamus luottamusta.

Onko tyttärenne sairastumassa on kysymys, mikä osoittaa, että sellainenkin pelko on vanhemmilla. Onko siihen sitten katetta, esim. onko vanhemmilla tai lähisukulaisilla skitsofreniaa? Vai onko kyse tykkänään esim. ahdistusoireistosta? Näiden tietojen pohjalta ja näkemättä tytärtänne ja teitä on vaikea sanoa, mistä on kysymys. Asia vaatii kuitenkin selvittelyä, koska jollain tasolla huoli on sekä tyttärellä että vanhemmilla. Onko molemmilla sama huoli, vai kovin erilainen?

On paikallaan toistaa sitä itsestään selvää ajatusta ääneen, että vanhemmat rakastavat omaa lastaan, ja että hän on aina tervetullut kotiin, olipa asiaa tai ei, olipa terve tai sairas, onnekas tai onneton. Yhtä tärkeää on tukea tyttären itsenäistymispyrkimyksiä. Miten se käytännössä tapahtuu? Siihen varmaan vanhemmat löytävät parhaan tavan – kuten sanotaan, rakkaus löytää keinot.

Jos keskustelut eivät suju vanhempien ja tyttären kesken, voi ulkopuolisesta avusta olla hyötyä, ellei tyttärelle synny lojaliteettiristiriitaa puhua perheen ongelmista ulkopuolisille. Kannattaa varmaan lähteä liikkeelle siitä, että keskustelee ensin tyttären kanssa avoimesti yllä olevista asioista. Sen perusteella voi arvioida, onko tämä riittävä apu, vai tarvitaanko muutakin. Vaikean sairauden pelko on joka tapauksessa raskas kuorma kannettavaksi yksin.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Aiheuttaako skitsofrenia väkivaltaisuutta?

Hei! Haluaisin saada tietää, voiko skitsofrenia aiheuttaa väkivaltatilanteita, ja tiedostaako skitsofreniaa sairastava henkilö väkivaltatilanteessa hänen teot/seuraukset? Lisäksi haluaisin saada enemmän tietoa skitsofrenian oireista.

Hyvä kysyjä,

Pelkkä skitsofrenia ei aiheuta väkivaltaa. Väkivallan syitä on kovin monia, kuten perinnöllisiä tekijöitä ja ympäristötekijöitä.  Suurin vaikutus lienee lapsuudessa ja nuoruudessa kohdattu oma ja/tai perheen väkivalta, jolloin siinä on opittua komponenttia mukana. Päihteet ja huumeet lisäävät väkivallan riskiä. Jos ihminen sairastaa hyvin vaikeaa skitsofreniaa, ei hän pääsääntöisesti ole enää syyntakeinen, eli ei ymmärrä tekojensa seurauksia ja merkitystä. Tässä on lueteltu diagnostisia kriteereitä tautiluokituksen mukaisesti (ICD-10):

Skitsofreniassa on tyypillistä syvät ajattelun ja havaintokyvyn vääristymät sekä tunnetilojen asiaankuulumattomuus tai latistuminen.  Ainakin alkuvaiheessa ajattelu vaikuttaa selkeältä ja älylliset kyvyt tavallisesti säilyvät, tosin vajauksia tiedon käsittelyssä saattaa ajan kuluessa kehittyä. Skitsofrenia muuttaa ihmisen kokemusta itsestään, yksilöllisyydestään ja itsenäisyydestään. Ihminen voi kokea, että muut tietävät tai jakavat hänen salaisimmat ajatukset, tunteet ja toiminnot. Hänelle saattaa kehittyä tilannetta selittäviä harhaluuloja, usein eriskummallisella (bisarrilla) tavalla vaikuttavien luonnollisten tai yliluonnollisten voimien olemassaolosta ja vaikutuksista hänen ajatuksiinsa ja toimintoihinsa.

Henkilö voi ajatella ja kokea olevansa kaikkien tapahtumien keskipiste. Aistiharhat, erityisesti kuuloharhat, ovat tavallisia ja ne voivat kommentoida henkilön käytöstä tai ajatuksia. Aistihavainnot ovat yleensä vääristyneet myös muilla tavoin: värit tai äänet saattavat tuntua epätavallisen voimakkailta tai muuten muuttuneilta ja merkityksettömät tavallisiin asioihin liittyvät seikat tuntua erityisen tärkeiltä.

Hämmentyneisyys on skitsofreenisen häiriön alusta saakka tavallista. Se liittyy usein uskomukseen, että jokapäiväiset tapahtumat sisältävät erityisiä, usein pahaenteisiä, juuri potilaalle tarkoitettuja merkityksiä. Tyypillisessä skitsofreniassa ominaiselle ajattelulle on kokonaisuuden kannalta merkityksettömät seikat, jotka tavallisesti torjutaan, ja ne hallitsevat mieltä tilanteen kannalta merkityksellisten ja asianmukaisten seikkojen sijasta. Näin potilaan ajattelusta tulee epämääräistä, outoa ja epäselvää, ja hänen puheestaan joskus muille käsittämätöntä. Potilaan ajatuksenkulussa on yleisesti taukoja, ylimääräisiä seikkoja voi tunkeutua ajatusten väliin ja hän voi kokea, että jokin ulkopuolinen tekijä ottaa ajatuksia pois mielestä. Tunteet saattavat puuttua, ne voivat ailahdella tai olla tilanteeseen sopimattomia. Ailahtelevuus voi ilmetä vitkasteluna, outona kielteisyytenä tai täydellisenä pysähtymisenä. Katatoniaa voi myös esiintyä.

Häiriö voi alkaa äkillisesti voimakkain oirein tai vaivihkaa lisääntyvinä outoina ajatuskulkuina ja käytöksen muuttumisena. Häiriön kulku vaihtelee eikä se suinkaan välttämättä ole krooninen ja rappeuttava (viidettä merkkiä käytetään sairauden kulun määrittelyssä). Osa potilaista paranee täysin tai lähes täysin. Sosiaaliset tekijät ja kulttuuri voivat vaikuttaa ennusteeseen. Häiriötä esiintyy suunnilleen yhtä paljon naisilla ja miehillä, mutta naiset sairastuvat keskimäärin myöhemmin ja heidän ennusteensa on hiukan parempi.

Pitää esiintyä siis vähintään yksi alla luetelluista oireista:

(a) Ajatusten kaikuminen, ajatusten siirto tai riisto tai ajatusten lähettäminen
(b) Kontrolloimiseen, vaikuttamiseen tai ohjatuksi tulemiseen liittyvät harhaluulot, jotka potilas selvästi liittää vartalon tai raajojen liikkeisiin tai erityisiin ajatuksiin, toimintoihin tai tuntemuksiin; harhaluuloiset havainnot.
(c) Kuuloharhat, joissa äänet kommentoivat potilaan käyttäytymistä tai keskustelevat potilaasta keskenään tai toisentyyppisiä ääniä, jotka kuuluvat jostakin ruumiinosasta.
(d) Muut itsepintaiset harhaluulot, jotka ovat kulttuuriin sopimattomia ja täysin mahdottomia (esim. kyky kontrolloida säätä, tai olla yhteydessä toisesta maailmasta olevien muukalaisten kanssa).

Seuraavista oireista pitää esiintyä ainakin kaksi:

(a) Pitkäkestoiset minkä tahansa aistin aistiharhat, jotka esiintyvät päivittäin vähintään yhden kuukauden ajan ja joihin liittyy harhaluuloja (jotka voivat olla joko ohimeneviä tai osittaisia) ilman selvää mielialaan liittyvää sisältöä tai joihin liittyy itsepintaisia yliarvostettuja ajatuksia.
(b) Neologismit (potilaan keksimät omat sanat) katkot tai irralliset väliin tulevat tavallisen ajatuksen kulun katkaisevat ajatukset. Seurauksena on puheen hajanaisuus tai merkityksen menetys.
(c) Katatoninen käytös, kuten kiihtymys, pysähtyminen outoihin asentoihin tai vahamainen taipuisuus, negativismi, mutismi (puhumattomuus) ja täydellinen pysähtyneisyys.
(d) “Negatiiviset” oireet, kuten huomattava apaattisuus, puheen vähäisyys ja tunteiden latistuminen tai epäsuhtaisuus. On varmistettava, etteivät oireet johdu masentuneisuudesta tai neuroleptilääkityksestä.

Tässä on vielä joitain ehtoja, mitä pitää täyttää, mutta yllä kuvatut diagnostiset keskeiset kriteerit antavat kuvaa häiriön laadusta ja vaikeudesta. Sairaus on kulultaan vaihteleva, mutta oireiden pitää esiintyä yhtäjaksoisesti vähintään kuukauden ajan, että voidaan asettaa diagnoosi. Siksi ei välttämättä ensimmäisten oireiden ilmetessä vielä lyödä lukkoon diagnoosia. On huomattava, että on muitakin sairauksia, joissa on psykoosioireita.

Ystävällisin terveisin,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Hypomania vai mania?

“Ongelmallisia ovat sellaiset tapaukset, joissa toimintatarmo on kasvanut selvästi, mutta ei silti todeta aivan psykoositasoista häiriötä, vaikka ihminen saattaisi aiheuttaa itselleen ja ympäristölleen suuria vaikeuksia.”

Siis viittaako tämä hypomaniaan tai pahimmassa tapauksessa maniaan? Vai mitä tässä on yritetty kuvailla? Mitä jos ihminen tiedostaa tekevänsä väärin, eli käyttäytymällä yleisten normien vastaisesti? Onko silloin niin, että ihmiselle on kehittynyt sairaudentunto?

Hyvä kysyjä,

Olette oikeassa, että aina ei ole helppo päätellä, onko joku ilmiö normaaliin piiriin kuuluva vai niin paljon poikkeava, että voidaan puhua sairaudesta. Jotta voidaan asettaa diagnoosi, pitää sen kriteerien täyttyä. Tällöin tarkasteltava ilmiö poikkeaa suuresti siinä kulttuurissa normaalina pidetystä käyttäytymisestä sekä yksilön tavanomaisesta toimintatavoista. Lisäksi käyttäytyminen aiheuttaa ajan oloon vaikeuksia ja ahdistusta sekä niin henkilölle itselleen kuin ympäristölleenkin.

Monesti ero tulee aikaa myöten hyvin selväksi, mutta alkuvaiheessa voi olla vaikea omaistenkin hahmottaa asiaa. Tilannetta ei helpota sekään, että asianomainen ei aina koe käyttäytyvänsä poikkeavasti, koska käyttäytyminen on hänellä sisäsyntyinen toimintamalli tai ominaisuus, jota tuo sairaus ruokkii. Kuitenkin ihmistä pidetään vastuullisena, koska hänellä on silti kyky ymmärtää tekojensa seuraukset, ellei ole kyseessä selvä psykoositasoinen häiriö.

Varsinkin hypomaniaa on vaikea erottaa aluksi, ja joskus samankaltaista ylimenevää toiminnallisuutta tavataan epävakaassa persoonallisuushäiriössä. Tämänkaltaisille asioille on yleensä perinnöllistäkin taakkaa suvussa. On aina hyvä merkki, jos ihminen ymmärtää tekojensa seuraamukset ja on halukas kantamaan niistä vastuusta. Sitä voidaan kutsua sairaudentunnoksi, mutta kaikki teot eivät aina ole suinkaan sairauden syytä, joskin kontrollikyky voi heiketä oleellisesti. Näin käy varsinkin silloin, jos sitä vielä avittaa käyttämällä päihteitä ja/tai rauhoittavia lääkkeitä. Tästä syystä joillekin on hyvin tärkeää olla käyttämättä päihteitä tai rauhoittavia lääkkeitä edes pieniä määriä.

Jos kokee oman käyttäytymisen aiheuttavan itselleen ja ympäristölleen ongelmia, on viisasta mennä keskustelemaan siitä oman lääkärin tai mielenterveystoimiston työntekijän kanssa. Nykyisin voidaan auttaa hyvin paljon sekä neuvonnalla että tarpeen vaatiessa lääkehoidolla. Omaistenkin on hyvä olla mukana siinä prosessissa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Yhtäkkinen käytöksen muutos

37-vuotias mies, kaikin puolin kunnollinen, korkeassa asemassa, hyvässä parisuhteessa, alkoi vaatia avovaimoaan “tunnustamaan” jotain? Raivoaa, ei syö samaa ruokaa kuin muu perhe, puhuu vähän, haluaisi erota, myydä kaiken, saa itkukohtauksia ja epäilee avovaimoaan, mutta mistä? Kun ei suostu kertomaan. Kun kysyy, mistä on kysymys, mitä on tapahtunut, niin sanoo vain: mietipä sitä.

Vaimolla ei ole salattavaa, ja mitään ei ole tapahtunut, mistä tämä voisi johtua, joten kysyn näin perheen läheisenä, mikä tuota miestä vaivaa. Onko hän vaarallinen? Ihan kuin hän pitäisi yhtäkkiä vaimoaan vihollisenaan!

Hyvä kysyjä,

Tuollaisessa tilanteessa ystävien apu on kultaakin kalliimpaa, koska usein asian arkaluontoisuuden takia siitä on vaikea puhua, ja ihmiset tottuvat ajan oloon aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin meneviin asioihin, jolloin muut perheenjäsenet alkavat myös oireilla.  Jos tuo perheen mies on aiemmin ollut tavallinen, sillä tavalla kuin se yleensä ymmärretään, eikä ole ollut sairaaloista mustasukkaisuutta tai muitakaan huomiota herättäviä oireita, on syytä nyt huolestua.

Jos voimakkaita psyykkisiä oireita ilmenee, eikä niitä aiemmin ole ollut tai esiintynyt suvussakaan, pitäisi sulkea pois sellainen mahdollisuus, ettei ole pään sisällä jotain sairausprosessia somaattisella puolella. Voihan toki olla niin, että psykoosisairaus puhkeaa tai muu vakava mielenterveydenhäiriö, mutta todennäköisyys pienenee aina iän mukana. Onko hänellä aiemmin ollut pitkäkestoista stressiä, valvomista tai päihteiden käyttöä, koska niillä kaikilla voi olla merkitystä? Sekään ei ole harvinaista nykyisessä työelämässä, että pitkä stressi ja valvominen sekä päihteet uhkaavat mielenterveyttä.

Apua kuitenkin pitäisi saada ja ongelmana voi olla tuo, että asianomainen ei näe asiaa samalla tavalla, koska hän elää ajatustensa keskiössä, pitäen niitä normaalina ja siten ulkomaailmasta tuleekin uhkaava tekijä omalle turvallisuudelle. Se ilmenee juuri paranoidisena suhtautumisena. Ihminen on silloin ennen kaikkea pelokas, mutta siihen liittyy pieni vaara, jos uhka koetaan omaa henkeä uhkaavana, voi olla sijaa väkivaltaisuudelle. Onneksi näin on harvoin, varsinkin, jos sellainen menettely ei ole aiemminkaan kuulunut keinovalikoimaan. Ikävintä on, että ihminen muuttuu vieraaksi omassa kodissaan, ja muut alkavat pelätä häntä, mikä edelleen ruokkii mielikuvaa, että jotain ”salattavaa” on.

Suositeltavaa olisi tuon miehen mennä yhdessä vaimonsa kanssa keskustelemaan asiasta tai sitten miehen pitäisi ainakin yksinään mennä, jos ei huoli vaimoaan mukaan. Pitkittyessään tilanne aina vaikeutuu ja apu voi olla varsin helppo ja hyvä vielä tässä vaiheessa, mutta selvittelyä tilanne vaatii. Jos se kovasti pahenee siten, että tulee jo uhkaavia tilanteita tai aivan selkeitä avoimia paranoidisia ajatuksia, pitäisi soittaa terveyskeskuksen lääkärille ja harkita tahdonvastaista hoitoa. Aina kannattaa lähteä liikkeelle kuitenkin vapaaehtoisuuden pohjalta.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Skitsofrenian tautiluokituksesta

Ystävälläni diagnosoitiin skitsofrenia kuulemiensa äänien perusteella. Mitä skitsofrenialuokkaa tauti on?

Hyvä kysyjä,

Skitsofrenia kuuluu tautiluokituksessa mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöihin. Skitsofrenia on psykoosisairaus, joka voi olla lievän ja vaikean välillä. Psykoosisairauksia on muitakin.

Pelkän ääniharhan perusteella ei vielä voi tehdä skitsofrenia diagnoosia, vaan se edellyttää muutakin.

Tautiluokituksen mukaisesti pitää olla mm. seuraavanlaisia oireita:

Skitsofreniassa on tyypillistä syvät ajattelun ja havaintokyvyn vääristymät sekä tunnetilojen asiaankuulumattomuus tai latistuminen.  Ainakin alkuvaiheessa ajattelu vaikuttaa selkeältä ja älylliset kyvyt tavallisesti säilyvät, tosin vajauksia tiedon käsittelyssä saattaa ajan kuluessa kehittyä. Skitsofrenia muuttaa ihmisen kokemusta itsestään, yksilöllisyydestään ja itsenäisyydestään. Ihminen voi kokea, että muut tietävät tai jakavat hänen salaisimmat ajatukset, tunteet ja toiminnot. Hänelle saattaa kehittyä tilannetta selittäviä harhaluuloja, usein eriskummallisella (bisarrilla) tavalla vaikuttavien luonnollisten tai yliluonnollisten voimien olemassaolosta ja vaikutuksista hänen ajatuksiinsa ja toimintoihinsa. Henkilö voi ajatella ja kokea olevansa kaikkien tapahtumien keskipiste. Aistiharhat, erityisesti kuuloharhat, ovat tavallisia ja ne voivat kommentoida henkilön käytöstä tai ajatuksia. Aistihavainnot ovat yleensä vääristyneet myös muilla tavoin: värit tai äänet saattavat tuntua epätavallisen voimakkailta tai muuten muuttuneilta ja merkityksettömät tavallisiin asioihin liittyvät seikat tuntua erityisen tärkeiltä.

Hämmentyneisyys on skitsofreenisen häiriön alusta saakka tavallista. Se liittyy usein uskomukseen, että jokapäiväiset tapahtumat sisältävät erityisiä, usein pahaenteisiä, juuri potilaalle tarkoitettuja merkityksiä. Tyypillisessä skitsofreniassa ominaiselle ajattelulle on kokonaisuuden kannalta merkityksettömät seikat, jotka tavallisesti torjutaan, hallitsevat mieltä tilanteen kannalta merkityksellisten ja asianmukaisten seikkojen sijasta. Näin potilaan ajattelusta tulee epämääräistä, outoa ja epäselvää ja hänen puheestaan joskus muille käsittämätöntä. Potilaan ajatuksenkulussa on yleisesti taukoja, ylimääräisiä seikkoja voi tunkeutua ajatusten väliin ja hän voi kokea, että jokin ulkopuolinen tekijä ottaa ajatuksia pois mielestä. Tunteet saattavat puuttua, ne voivat ailahdella tai olla tilanteeseen sopimattomia. Ailahtelevuus voi ilmetä vitkasteluna, outona kielteisyytenä tai täydellisenä pysähtymisenä. Katatoniaa voi myös esiintyä.

Skitsofrenia jaotellaan seuraavasti tautiluokituksen mukaisesti:

F20 Skitsofrenia
F21 Skitsotyyppinen häiriö (psykoosipiirteinen persoonallisuus)
Piilevä skitsofreeninen reaktio

F22 Pitkäaikaiset harhaluuloisuushäiriöt

F23 Akuutit ja ohimenevät psykoottiset häiriöt

F24 Indusoitunut harhaluuloisuus (jaettu harhaluuloisuus)
F25 Skitsoaffektiiviset häiriöt

F28 Muu ei-elimellinen psykoottinen häiriö
Pitkäaikainen aistiharhainen psykoosi
F29 Määrittämätön ei-elimellinen psykoottinen häiriö
Tarkemmin määrittämätön [ei-elimellinen] psykoosi

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Onko omistushaluisuus tyypillistä skitsofrenialle?

Veljelläni todettiin noin puoli vuotta sitten sairaalajakson aikana skitsofrenia. Me läheiset olemme lukeneet sairaudesta nyt jonkin verran ja todenneet saman, että veljeni oireet sopivat tähän diagnoosiin.

Koko perheeni on joutunut tässä tietysti aika koville, sillä yritämme parhaamme mukaan ymmärtää ja auttaa häntä.

Minua, siskona askarruttaa sellainen asia, että onko skitsofreniaa sairastavalle tyypillistä omistuksenhaluisuus lähinnä ihmissuhteissa? Luin jostain, että sairastavat ovat tavallista riippuvaisempia esimerkiksi perheenjäsenistään. Olen itse kokenut jo pienestä pitäen, että veljeni on ollut jopa sairaalloisen omistushaluinen minusta ja ehkä muistakin perheenjäsenistään. Hän esimerkiksi kyselee minun henkilökohtaisista asioista liikaakin ja puuttuu ihmissuhteisiin. Minulla on ollut myös aika ristiriitaiset välit veljeäni kohtaan pienestä pitäen ja olemme riidelleet jossain vaiheessa hyvin paljon.

Haluaisin tietää, että onko tämä skitsofreniaa sairastavalle tyypillistä käytöstä?

Hyvä kysyjä,

Psykoosisairauksille, kuten skitsofrenialle on tyypillistä diagnostisissa kriteereissä esiintyvät piirteet. Kyse on jatkumosta, jossa toisessa ääripäässä on terve yksilö, ilman mitään oiretta ja toisessa päässä hyvin vaikein oirein elävä yksilö, joka täyttää kaikki keskeiset taudin kriteerit. Elämä ja tauditkaan eivät ole mustavalkoisia, vaan esiintyy erilaisia sävyjä ja jokainen sijoittuu tuolla äsken kuvatulla akselilla johonkin kohtaan. Psykoosisairauden oireet voivat aiheuttaa erilaisia ilmenemismuotoja, riippuen monista asioista, kuten perimästä, ympäristövaikutuksesta, yhteiskunnasta, tavoista, kulttuurista jne.

Toinen merkittävä seikka on muistettava, että voi esiintyä useampia sairauksia yhtäaikaisesti, jolloin puhutaan komorbiditeetistä. Skitsofrenian yhteydessä voi siten esiintyä muitakin psykiatrisia sairauksia, kuten voi esiintyä muita somaattisia sairauksia. Kaikille sairauksille on yhteistä, että ne vaikuttavat aina laajemmin kuin kohde-elimessä ilmentyvä tauti. Siksi esim. syöpää sairastava voi masentua jne.

Psykoosisairauteen liittyy usein sellainen seikka, että sen oireet eivät välttämättä ole oppikirjan mukaiset, vaan voi esiintyä päällekkäisyyttä toisen psykoosisairauden kanssa. Omistushalun sairaalloista muotoa kutsutaan tavallisesti sairaalloiseksi mustasukkaisuudeksi ja tautiluokittelussa se ilmaistaan harhaluuloisuushäiriönä. Niinpä skitsofreniassakin voi ilmetä erialisia painotuksia, kuten voimakkaita piirteitä vaikka harhaluuloisuushäiriöstä, mutta jos skitsofrenian oireet ovat kuitenkin kaikkein voimakkaimpia, se jää päädiagnoosiksi.

Skitsofreniassa asia ei välttämättä ole vielä näin yksinkertainen. Omistushalu omaisiin voi olla heijastusta siitäkin, että oma toimintakyky on niin huono tai asianomainen pelkää, että ei itse tule toimeen joissakin tilanteissa, vaikka saattaisi pärjätäkin jos uskaltautuisi kokeilemaan. Pelko, että jää yksin ja avuttomaksi saa ihmiset ripustautumaan toisiin. Koska psykoosisairaudet vaikeuttavat tiedon käsittelyä ja tulkintaa, voi siinä ilmetä seikkoja, jotka tuntuvat muista ihmisistä kiusallisilta tai tungettelevilta. Asianomainen ei sitä kuitenkaan hahmota samalla tavalla ja siksi pitää olla hyvin kärsivällinen ja pyrkiä aina selvästi ja perusteellisesti selvittämään hyvinkin yksinkertaisilta vaikuttavia perusasioita. Tätä pitää tehdä jatkuvasti, koska asia ei mene perille yleensä heti ja vaikeudet tiedon prosessoinnissa aiheuttavat sen, että tulkinta muuttuu selvästäkin asiasta heti kun se menee korvasta sisään. Kärsivällisyys ja toistaminen ovat tarpeen ja johdonmukainen rajojen asettelu. Toisaalta on hyvä kertoa aina, että se ei tarkoita hylkäämistä, eikä sitä, että ei välitä toisesta. Sitäkin pitää toistaa usein, että omainen on rakas ja tulee aina olemaan. tämä on yhtä tärkeää kuin pitää rajoista kiinni.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Outo huijaus

Minua askarruttaa suunnattomasti, mistä voisi olla kysymys, kun tyttäreni poikaystävä itsepintaisesti on väittänyt olevansa maankuulun rokkibändin kitaristi. Hän on kuukausia pystynyt hämäämään tytärtäni tarinoillaan, valokuvilla jotka on netistä otettu ja itse nimennyt itsensä kyseiseksi henkilöksi. Poika on maahanmuuttaja eikä puhu suomea.

Minulle ei asiasta ensin saanut kertoa, mutta sitten tuli tilanne, jolloin tytär kertoi. Kun en uskonut asiaa, meillä oli varsinaista tunteiden myrskyä, tyttären mielestä olin ilkeä ja kamala. Kuitenkin kävi niin, että tyttärelle tuli epäilyksen siemen. Tyttärellä olikin parempi bänditietous, niin että poika puhui itsensä pussiin, ja joutui myöntämään ettei ole väittämänsä kitaristi.

Ihmetyttää vain, kun hän kuukausikaupalla tätä tarinaa itsepintaisesti veti. Tyttärenikin ihmettelee, uskoikohan poika itsekin tähän tarinaansa. Tytär alkoi lisäksi kysellä minulta, minkälaista on skitsofrenia. No en osaa hänelle kunnolla tähän vastata. Poika kai on myös pelannut spiritismiä ja ilmeisesti siksi (oma epäilys) saanut ääniharhoja, kuten kuullut lapsen itkua. Lisäksi purkaa aggressioitaan tavaroihin. Se nyt kai voi olla nuorella maahanmuuttajalla ihan tavanomaista ja ymmärrettävää, joskin ehkä kannattaisi miettiä muitakin keinoja. Olisin kiitollinen vastauksesta.

Hyvä kysyjä,

Tuollainen käyttäytyminen ei varsinaisesti heti vaikuta skitsofrenian oireelta. Jos ihminen tietoisesti valehtelee, vaikka haluaisi uskoa siihen itse, on kyse enemmin luonnehäiriöstä. Usein on tavallista, että normeista poikkeavalla käytöksellä pyritään samaan itselle etua, jopa toisten kustannuksella. Silloin narsistiset piirteet voivat korostua ja käytös saattaa viitata asosiaaliseen tapakulttuuriin.

Luonnehäiriöt tai persoonallisuushäiriöt, kuten niitä kutsutaan, kehittyvät usein jo lapsuudessa, jossa on ollut hyvin vaikeita vuorovaikutuksen ongelmia ja turvattomuutta omien vanhempien ja ympäristön taholta. Jos siihen liittyy vielä impulssikontrollin häiriö eli kyvyttömyys hallita mielialojaan, on ympäristö hyvin lujilla, ja tulevaisuus ei ole helppo sellaisen ihmisen kanssa. Monet persoonallisuushäiriöt voivat kuitenkin lievittyä iän mukana. Varsinkin asosiaalinen persoonallisuushäiriö johtaa väistämättä konflikteihin yhteiskunnassa, ja siksi esim. vankilassa sen esiintyvyys on noin 60 – 70 %. Jos asosiaalisuuteen liittyy voimakas piittaamattomuus toisista ja kärsimysten aiheuttaminen ja normien jatkuva rikkominen, voidaan puhua psykopatiasta, joka on sitten äärimuoto. Persoonallisuushäiriöitäkin on lieviä ja vaikeita sekä siltä väliltä.

Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössäkin ihminen voi kuvitella olevansa joku toinen tai omaavansa yliluonnollisia kykyjä maniajakson eli vauhdikkaan jakson aikana, mutta silloin ihminen on kauttaaltaan vauhdikas, ja saattaa elää yli varojen ja solmia tuttavuuksia noin vain, seksuaalinen käytös voi olla rajatonta ja muukin elämä holtitonta sekä unentarve on huomattavasti vähentynyt. Kyse on kuitenkin psykoottisesta käyttäytymisestä, ja siinä vaiheessa ihminen tarvitsee vastentahtoista sairaalahoitoa, jotta ei aja itseään tuhon partaalle. Yllä mainittu kuvaus tuosta nuoresta miehestä ei siten sovi tähän tautiin.

Ääniharhat viittaavat tietysti psykoottiseen häiriöön, mutta niitä voi esiintyä esim. psykoosipiirteisessä persoonallisuushäiriössä. Aina pitäisi selvittää myös päihteiden ja huumeiden käyttö, koska miedotkin huumeet voivat nuorella ihmisellä laukaista skitsofrenian kaltaiset oireet. On tavallista, että kannabistuotteet ja amfetamiini voivat aiheuttaa psykooseja ja joskus jopa elinikäisen skitsofrenian tapaisen sairauden.

Kuten tästä jo käy ilmi, ei ihmiselle voi asettaa diagnoosia näkemättä ja keskustelematta hänen kanssaan. Pitää tietää myös elämänhistoria ja olosuhteet sekä päihteiden / huumeiden käyttö ja erilaisten tautien ilmeneminen lähisukulaisilla. Nuorellakaan ei aggression purkaminen tavaroihin ole tavanomaista eikä ymmärrettävää sinänsä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Onko mieheni oireet skitsofreniaa?

Miehelle on diagnosoitu aivojen hermosoluja rappeuttama sairaus. Ikää hänellä on 65 vuotta. Hänen kaksoisveljellään on todettu skitsofrenia ja kysyisinkin, voisiko mieheni kohdalla olla kysymys myös skitsofreniasta. Aivokuvissa hänellä näkyy degeneraatiota lähinnä otsalohkon ja ohimoiden alueella. Oireita katsoessani niin ne ovat samat kuin skitsofreniasta.

Vastauksesta etukäteen kiittäen.

Hyvä kysyjä,

Valitettavasti näiden tietojen varassa ei voi tehdä sellaista päätelmää onko miehellänne hermosoluja rappeuttava sairaus vai skitsofrenia. Skitsofreniaankin kuuluu aivojen hidas rappeutuminen ja siten pidemmän päälle toimintakyvyn lasku. Muissa hermosoluja rappeuttavissa sairauksissa toimintakyky laskee yleensä nopeammin ja varsinkin vanhuudessa. Näissä tämäntapaisissa muistisairauksissa voi olla ajoittain jopa psykooseja ja varsinkin käytöshäiriöitä jotka eivät aiemmin olleet ollenkaan tyypillisiä asianomaiselle. Elintavoilla voi joskus olla merkitystä, mutta enemmän perinnöllisillä tekijöillä. Teidän siis kannattaisi tavata miestänne hoitavaa lääkäriä ja tulla yhdessä vastaanotolle, jolloin voisitte saada enemmän tietoa miehenne sairaudesta ja sen hoidosta.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Poikani painajaisunet huolestuttavat

Hei, olen huolissani 11-vuotiaasta pojastani. Hän on jo muutaman vuoden ajan nähnyt kovin todentuntuisia painajaisia ja on ihan hysteerinen herätessään. Väittää edelleen, vaikka on ihan silmät auki, näkevänsä jotakin joka haluaa hänelle pahaa. Nykyään kyllä rauhoittuu pikkuhiljaa, kun olemme puhuneet valveilla näistä unista ja muistutamme tilanteessa, että ne ovat vain unia.

On todella surullista katsoa kun toinen pelkää ja kyselee, että autatko minua äiti ja en kumminkaan osaa sanoa mitä pitäisi tehdä. Toisinaan poika pelkää herätessään kesken unien esimerkiksi huoneessa olevaa Play Station- ohjainta tai muuta vastaavaa ja se pitää viedä pois.

Pojalla on vilkas mielikuvitus ja lukee paljon fantasiakirjallisuutta ja haluaa katsella elokuvia. On myös lähes “kympinoppilas” koulussa ja kirjoittaa hyviä tarinoita. Jokin aikaa sitten suorittaminen meni yli ja poika halusi kokoajan olla hyvä. Esim. piti syödä terveellisesti, eikä halunnut jälkiruokaa, vaikka muut ottivat, meni ulkoilemaan, vaikka ei ollut kaveria (vain koska ulkoilma on terveellistä). Tämä kuitenkin laantui keskustelemalla.

Pojalla ei ole juurikaan kavereita, on kova ns. näsäviisastelemaan ja ns. pikkuvanha. Jäin yksinhuoltajaksi pojan ollessa noin 4-vuotias. Isä tapaa lapsia joka toinen viikonloppu, ja on melko helposti hermostuva, mutta toisaalta myös esimerkiksi painii leikillään lasten kanssa. Itse olen mennyt uusiin naimisiin pari vuotta sitten, ja muutimme silloin eri paikkakunnalle lasten ja uuden miehen kanssa. Eli nämä ns. kauhukohtaukset ovat alkaneet täällä uudessa kodissa. Välillä olivat jo useamman kuukauden poissa, mutta nyt taas tänä iltana tuli uusi, tosin pojalla on flunssa ja jonkin verran kuumetta.

Kysyisin voivatko nämä unet olla vaarattomia, vai pitäisikö ottaa jonnekin yhteyttä?

Hyvä kysyjä,

Parasomniat eli unihäiriöt, joihin liittyy poikkeavaa liikehdintää, käyttäytymistä, tunteita, havaintoja ja unia ilmenevät nukahtaessa, unen aikana tai lähellä heräämistä. Nämä ilmenevät usein ns. NREM-unen aikana, jolloin ihminen on heräämisen ja unen rajamailla. Tämäntapaisia unihäiriöitä ovat mm. unenaikaiset sekavuuskohtaukset, unissakävely, yölliset kauhukohtaukset, hampaiden narskuttelu ja ajoittaiset raajojen liikkeet. REM-unen (Rapid Eye Movements) aikaisia parasomnioita on mm. unihalvaus, johon voi liittyä myös hallusinaatioita.

Yöllisiä kauhukohtauksia (pavor nocturnus) ilmenee n. 15 % kaikista lapsista ja tavallisin se on 2-6-vuoden iässä ja sen jälkeen harvinaisempi. Kohtaus eroaa painajaisesta, koska ihminen ei ole täysin unessa ja siihen voi liittyä epämääräisiä hahmojen näkemistä.

Unihalvauksia kokee vähintään puolet ihmisistä kerran tai kahdesti elämänsä aikana ja silloin voi kyllä hengittää normaalisti, mutta muuten koetaan, että keho on halvaantunut ja tilanteeseen voi liittyä hallusinaatioita.

Poikanne oireilu viittaa lähinnä yöllisiin kauhukohtauksiin ja on siten vaaraton ongelma. Tilannetta voisi auttaa, jos poikanne saisi ikäisiään leikkikavereita ja fyysisiä harrastuksia.  Kovin paljon mielikuvitusta kiihottavien pelottavien filmien katselu ja kirjojen lukeminen ei ole hyväksi ennen nukkumista. Muutenkin unirytmistä vanhempien pitäisi pitää huolta lasten kohdalla. Stressitilanteet ja yleiskunnon heikkeneminen, mm. flunssa voi myötävaikuttaa tilanteeseen.

Jos kohtaukset jatkuvat kaikesta huolimatta, kannattaa ottaa yhteyttä lastenlääkäriin, koska tilannetta voidaan auttaa tilapäisellä lääkityksellä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Hidas luonteenmuutos

Sisareni, isäni ja minä kärsimme äitimme vaikeasta luonteesta. Muutokset ovat alkaneet pikkuhiljaa, ehkä 10–15 vuotta sitten.

Hänen ainoat sosiaaliset kontaktit ovat perheen kanssa (lapset ja lapsenlapset), mutta nekin rajoittuvat pikkuhiljaa, kun emme kukaan “jaksa” hänen huonoa käytöstään. Hän ei ole kovin toivottu vieras kenellekään meistä.

Hyvä kysyjä,

Kirjoituksestasi päätellen äidilläsi ei aina ole ollut ”vaikea luonne”, ja hidas muutos saattaa viitata esim. etenevään muistisairauteen, joihin voi liittyä tuon kaltaisia piirteitä. Niukan tiedon varassa ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä mitään arvioita.

Kannattasi ottaa yhteyttä lääkäriin ja pohjustaa käyntiä antamalla etukäteen riittävästi tietoa tai menemällä mukaan, mikäli äitinne sitä haluaa ja hyväksyy sen. Tämän tiedon varassa ei voi tehdä päätelmiä, mutta ilmeisesti nykyinen käytös ei ole aiemmin ollut luonteenomaista, joten muutoksen takana voi olla jotain, mitä voidaan auttaa ja tietokin usein helpottaa tilannetta.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Kannabiksen aiheuttamat skitsofreniaoireet

Hei! Olen erittäin huolissani poikaystävästäni. Pelkään, että hänellä on skitsofrenian alkuoireita. Hän on polttanut kannabista, mutta näitä oireita on silloinkin, kun hän ei ole pilvessä. Hänen kasvonsa ovat usein ylikorostuneen ilmeettömät, ja hän irvistelee välillä pakonomaisesti. Hän ilmaisee välillä tunteitaan ilmeillä ja äänen sävyllä, välillä ei. Hänellä on suuria vaikeuksia rentoutua, omien sanojensa mukaan hän ei ole oikeastaan koskaan rento. Hänellä on lihasjännitystä paljon selässä ja jaloissa.

Yöt hän nukkuu levottomasti, eikä ole aamulla levänneen oloinen eikä näköinen. Saattaa nähdä sekavia painajaisia. Kerran hän kuuli kuiskailua yöllä, eikä ollut varma oliko hereillä vai valveilla. Hän kuvaili kokemusta unihalvaukseksi.

Hän ei helposti löydä sanoja vuorovaikutustilanteessa, vaan tarvitsee paljon aikaa kootakseen ajatuksensa lauseiksi. Minusta vaikuttaa siltä, kuin hän ei välillä saisi omista ajatuksistaan kiinni. Hänen perusolemuksensa on hidas ja hieman poissaoleva. Hänestä tuntuu usein siltä, että päässä olisi kauhea melu ja häly. Hän saattaa istua paikoillaan tyhjä ilme kasvoillaan puolikin tuntia, etenkin aamuisin. Ulospäin hän näyttää lamaantuneelta, mutta hän sanoo, ettei saa lähdettyä liikkeelle, kun päässä on niin “kamala meininki”. Kouluun lähteminen on vaikeaa. Hänellä on aloitekyvyttömyyttä jossain määrin. Hän puhuu tuosta päänsisäisestä hälystä usein, se selvästi häiritsee häntä.

Etenkin syksyllä, kun pilven poltto oli ollut runsasta, hänellä oli hyvin vainoharhaisia juttuja, joihin hän itse selvästi tuntui uskovan. Hän sanoi, että hänestä tuntuu siltä, kuin joku olisi rokottanut häntä pienenä ja näin vahingoittanut häntä. Että rokote on saastuttanut hänet. Hän myös puhuu omituiseen sävyyn valtiosta, joka kontrolloi, että me olemme oikeasti orjia. Hän saattoi myös joutua paniikkiin ja kokea, että oli fyysisesti jossain muualla, kenties menneisyydessä.

Lamaannuksen vastapainona on ajoittainen ylikiihtyneisyys, pakkomielteen omaiset ajatuskuviot ja kiinnostus jostain tietystä asiasta. Tässä tilassa hän kokee uhkaa ilman todellista syytä ja voi vaikuttaa ulospäin aggressiiviselta.

Poikaystäväni persoonallisuus muuttuu täysin hänen ollessaan pilvessä. Hän on polttanut kannabista 18-vuotiaasta 23-vuotiaaksi asti. Viime syyskuussa hän poltti joka päivä. Pilvessä persoonallisuus muuttuu huomattavasti, tulee aggressiiviseksi, puhe on tönkköä ja hänellä on pakkoliikkeitä kasvoilla.

Syyskuun jälkeen hän on polttanut noin kerran kuussa, viimeisimmästä kerrasta on 2-3 viikkoa. Nyt hän on lopettanut pilven polton ja on itsekin huolissaan sen mahdollisesti aiheuttamista haitoista. Minua kalvaa epäilys piilevästä skitsofreniasta ja pelkään sen puhkeavan yllättäen. Minulla on lapsuuden perheessä ollut mielenterveysongelmia, enkä kestäisi enää vastaavaa. Niinpä jo skitsofrenian mahdollisuus poikaystävälläni on minulle erittäin vaikea asia. En voi sulkea silmiäni minusta hälyttäviltä oireilta.

Kiitos vastauksestasi!

Hyvä kysyjä,

Ihmisen aivot ovat hyvin hieno elin, ja ne kehittyvät ja kypsyvät aina 25 ikävuoteen asti. Kehittyviä aivoja ei pitäisi häiritä aineilla, jotka saattavat muuttaa niiden toimintaa ja rakennetta.  Alkoholi ja varsinkaan huumeet eivät ole hyväksi aivoille.

On hienoa, jos poikaystäväsi on lopettanut kannabistuotteiden käytön. Tiedetään, että jo vähäinen kannabiksen käyttö on voinut laukaista skitsofrenian ja pitkäaikaisen psykoosin. Aikaisemmin kuviteltiin, että kannabis ei olisi niin kovin haitallinen, mutta nyt tiedetään, että se on hyvin haitallinen ja muuttaa aivojen toimintaa sekä rakennetta ja aiheuttaa monia psyykkisiä muutoksia sekä kognitiivisia ongelmia (kognitio käsittää korkeimpia aivotoimintoja, mm. ajattelua, havaitsemista, oppimista muistia jne.).

Säännöllinen pitkäaikainen käyttö on pahasta. Käyttäjä ei kykene hahmottamaan tilaansa ja ei siten ole selvillä muutoksista asioiden hahmottamisessa ja tunne-elämässä. Jotkut ihmiset saavat herkästi paranoidisen skitsofrenian kaltaisia oireita, jotka saattavat jäädä pysyviksi tai kestää pitkään. Vasta 3 – 6 kuukauden kuluttua voi sanoa, ovatko oireet menneet ohi.

Pelkotilat, ahdistuskohtaukset ja masennus voivat paranoidisten oireiden kanssa tehdä elämästä sietämättömän, jolloin on olemassa myös itsemurhan vaara. Apua on kuitenkin saatavissa ja ensimmäinen hyvä päätös on, että käyttö on loppunut. Toinen hyvä päätös on heti hakeutua hoitoon ja kertoa rehellisesti kaiken, mitä on käyttänyt.  Mitään muutakaan huumetta ei saisi käyttää, eikä mielellään alkoholiakaan, koska oireet tulevat helposti takaisin.

Lääkehoidolla voidaan auttaa ja saada olotilaa vakautetuksi. Vasta pidemmän ajan kuluessa nähdään, mihin tilanne kehittyy. Tässä vaiheessa ei voi ottaa vielä kantaa, onko kyse vain ohimenevästä psykoosioireilusta vai pysyvämmästä olotilasta. Joka tapauksessa apua on saatavilla, ja sitä kannattaa hakea aivan heti psykiatrian poliklinikalta tai mielenterveystoimistosta. Myös A-klinikoilla on hyvä tietämys tämänkaltaisista asioista.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Pelkään, että minulla on skitsofrenia

Epäilen, että minulla on jonkinlainen skitsofrenia tms. Tunnen koko ajan, että joku lukee ajatuksiani, joka huoneessa on kameroita, ja että minua seurataan, kun kävelen esim. bussipysäkille. Olin viime syksynä masentunut (ei ole todettu), ja olin ärsyyntynyt koko ajan. Pahin masentuneisuus meni kuitenkin ohi joulukuun aikana.

Tämän vuoden alussa rupesin tuntemaan sen, että joku näkee minut koko ajan yms. Ärsyynnyn nykyään myös siitä, että joku syö vieressäni ja minun mielestäni siitä kuuluu ihan hirveä ääni, ja minua rupeaa melkein oksettamaan, ja käsken vieressäni olevaa häipymään. Voiko minulla olla jonkinlainen aistihäiriö?

Epäilen siis, että minulla on jonkinlainen skitsofrenia tms. “Oireeni”:

1. Ärsyynnyn jopa siitä, että joku syö vieressäni ja suutun niin, että käsken vieressäni olevaa häipymään.
2. Tunnen koko ajan, että joku näkee minut ja kuvaa minua, ja että joka huoneessa on kamera, joka tallentaa joka ikisen liikkeeni.
3. Tunnen, että joku seuraa minua esim. bussipysäkille.
4. Tunnen koko ajan, että joku lukee ajatuksiani, joten en voi ajatella mitään missään. Välillä käsken ajatuksissani ajatusteni lukijaa lopettamaan käskemällä: “Lopeta!”, ja hoen sitä vaikka kuinka kauan.

Onko minulla jonkinlainen mielialahäiriö tms.?

Hyvä kysyjä,

Oireesi kyllä viittaavat psykoosisairauteen, mutta tässä ei ole mahdollista arvioida sen luonnetta tarkemmin. Mikäli et vielä ole hoidon piirissä, niin kannattaisi aika pian ottaa yhteyttä psykiatriin, joka voi arvioida tilannettasi paremmin.

Psykiatrin tapaa mm. mielenterveystoimistossa tai psykiatrian poliklinikalla. Yleensä niihin tarvitaan lähete terveyskeskuksesta, joten sinne pitäisi mennä ensin pyytämään lähete. Olisi suositeltavaa ottaa mukaan käynnille joku omainen tai ystävä, joka tuntee sinut hyvin, jotta hän voisi antaa myös tarkentavia kommentteja oireistasi ja niiden vaikutuksesta käytännön elämään. Käynnillä on hyvä kertoa rehellisesti mm. mahdollinen päihteiden tai huumeiden käyttö, koska ne voivat aiheuttaa myös tuonkaltaisia oireita.

Oireet viittaavat psykoosisairauteen ja varsinkin lääkehoidolla voidaan auttaa paljon. On hyvä selvittää, mitä kaikkia oireita on, ja mitkä niistä tarvitsevat puuttumista sekä hoitoa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Miten psykoosi määritellään?

Hei. Mitä tarkoittaa vaikea psykoosi?

Hyvä kysyjä,

Psykoosi on aina vaikea, jos se vaikeuttaa selviytymistä arkipäivän tehtävistä ja aiheuttaa muutenkin ylimääräistä huolta ja pelkoa. Raja vaikean ja tavallisen psykoosin välillä on keinotekoinen, eikä vastaa todellisuutta.  Se on keksitty lähinnä lääkekorvausmenettelyä varten. Psykoosissa, kuten muissakin sairauksissa on ihmiselle aiheutuva haitta vaihteleva. Jollakin voi esim. diabetes olla helppohoitoinen, ja jollakin toisella voi olla hyvin vaikea saavuttaa hyvää hoitotasapainoa. Ajan kuluessa asia saattaa vielä muuttua ja elämäntilantilanteiden muuttuessa.

Psykoosi on yleensä alussa vaikeaoireinen, kun se ilmenee ensimmäistä kertaa. Ihminen saattaa pelätä ja olla hyvin epätietoinen siitä, mitä on tapahtumassa. Varsin usein toimintakyky vaikeutuu huomattavasti, ja osa tarvitsee jopa sairaalahoitoa. Jos varhain hakee apua, sairaalahoito on vältettävissä lähes aina.

On ymmärrettävää, että jos on pidempään sairastanut ja oireet ovat tuttuja, ei asia välttämättä ahdista niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla. Psykoosisairauksissa taudin kulku on vaihteleva, eli muutokset kuuluvat asiaan, ja niihin voi varautua esim. ottamalla säännöllisesti lääkitystä tai sovitusti lisäämällä sitä, kun oireet pahenevat.  Pitäisi myös hoitopaikan kanssa sopia, miten tulee toimia, jos oireet vaikeutuvat ja mihin voi ottaa yhteyttä esim. yöllä tai sitten päivällä.

Sairauden kokemus on aina hyvin yksilöllinen, ja siten ei ole olemassa sellaista mittaria, jolla voisi verrata toisten kokemuksia.  Kaikilla on elämässä ainakin jossain vaiheessa vastoinkäymisiä, ja toiset sietävät vastoinkäymisiä paremmin kuin toiset. Samalla tavalla sairauden merkitys voi olla kullekin hiukan erilainen, mutta ei helppo kenellekään. Yksi tärkeä asia hoidossa onkin, että annetaan tietoa sairaudesta ja sen kulusta sekä hoidosta ja ennusteesta.  Tuollainen tieto saattaa helpottaa oloa, kun tietää, mitä on odottavissa ja miten siihen tulee suhtautua ja mistä saa apua. Toivottavasti tämä valotti hiukan hyvää kysymystäsi.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Aloitekyvyttömyys, hyväksynnän tarve

Mikähän tällaista henkilöä vaivaa? Skitsofrenia tai jokin muu psyykkinen sairaus?

– Hänhän ei ole koskaan saanut mitään aloittamiaan opintoja päätökseen
– ajatus töihinmenosta ahdistaa
– elää miehensä siivellä kotona
– ei saa pidettyä kotia puhtaana
– pyrkii miellyttämään ihmisiä, ei pysty sanomaan helposti, mitä oikeasti ajattelee, vaikeus sanoa ei. Sanoo joo, vaikkei sitten toimi sen mukaan.
– kyseinen henkilö on varmaan myös 50 kg ylipainoinen.

Hyvä kysyjä,

Tämän perusteella ei suinkaan pysty sanomaan, mikä kyseisiä ihmistä vaivaa. Onko niin, että kyseinen ihminen kokee tilanteensa ongelmalliseksi ja kärsii siitä, vai onko se enemmän muille ihmisille ongelma? Haluaako kyseinen ihminen apua tilanteeseen, jos kokee sen ongelmana?

Kuvauksen perusteella kyseisellä ihmisellä on ollut ja näyttää olevan vaikeaa saada aloittamiaan tehtäviä päätökseen. Kaikilla ihmisillä on jossain määrin taipumus haluta muiden hyväksyntää, jos se on korostunut, voi se viitata itsetunto-ongelmaan. Ylipaino on aina terveysriski, ja sillä voi olla monta syytä. Nämä eivät ole kuitenkaan skitsofrenian diagnostisia kriteereitä. Jos tuohon liittyy mielialan laskua, voi taustalla olla masennusta ja tai ahdistusta. Onko taustalla traumaattisia tapahtumia, jotka ovat voimakkaasti vaikuttaneet kuvaan itsestä ja suhteesta muihin?

Nämä oireet ja asiat herättävät enemmän kysymyksiä, kuin antavat vastauksia. Jos olet tämän kertomasi ihmisen ystävä, miksi et kysyisi häneltä, ovatko asiat hyvin ja haluaisiko hän jakaa vaikeuksiaan jonkun kanssa? Saattaa hyvinkin olla, että hän kaipaa ja tarvitsee apua sekä ymmärtäviä ystäviä. Läheisillä ihmisillä pitäisi olla rohkeutta kysyä sekä kulkea rinnalla.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin