Skitsofreenikon ja läheisen kokemuserot

18-vuotias tyttäreni on nyt sairaalassa, ja on olemassa skitsofreniaepäily. Olen tilanteesta huojentunut, koska tämä kaikki on kestänyt niin kauan. Kysymykseni kuitenkin koskee sitä, että miten voisin parhaiten toimia, kun tulee sellainen tilanne, että mielestäni ei kannattaisi tehdä niin ja hänen mielestään toisin.

Hänellä on suuria vaikeuksia aloitekyvyn kanssa. Kaikki menee hyvin, kun minä vaan jaksan “patistaa” ja olla positiivinen. Melkein aina jaksankin, mutta sellaisissa tilanteissa, joissa tiedän kaiken taas pahentuvan entisestään, en oikein osaa toimia. Esim. hän (kun on nyt aikuinen…) haluaa lähteä ystäviensä kanssa baariin, ja minusta jo lähteminen sinne on huono ajatus. Sitten baarireissu päättyy sairaalaan. Mitä voin tällaisessa tilanteessa tehdä?

Asiaa hankaloittaa se, että hän asuu toisella paikkakunnalla. Kun hän tervehtyy, hänellä on työpaikka työparinani. Teimme yhdessä töitä ennen hänen sairaalaan joutumistaan noin kuukauden. Hän näytti viihtyvän. Kannattaisiko minun kannustaa häntä tulemaan takaisin töihin? Tämä olisi minusta hänelle hyväksi, mutta arvostaisin kovasti mielipidettäsi tässä. Olisiko hänen parempi olla toisella paikkakunnalla ja elää sairaala-/kuntoutus-/työttömyys-elämää, vai tulla viikoksi kanssani töihin?

Minun mielipiteeni on hänen päättämättömyydessään tärkeä, mutta en todellakaan tahdo johdatella häntä mihinkään, mikä on ammattilaisen mielestä huono idea. Kysymykseni on varmaan sekava, mutta niin on tilanteemmekin.

Hyvä kysyjä,

Helppoja vastauksia ei vaikeisiin kysymyksiin ole olemassa. Avun tarjoaminen ei ole koskaan väärin, ja paljon on kiinni siitä, miten se esitetään.  Nuoret haluavat itsenäistyä ja siten ottaa eroa vanhemmista holhoamisen näkökulmasta, mutta edes silloin nuoret eivät tahdo katkaista suhdetta vanhempiin ja kotiin. Sekin on hyvä sanoa ääneen, että on aina tervetullut kotiin.

Skitsofrenia ja psykoosisairaudet yleensä vaikeuttavat ihmisen kykyä toimia ja hallita elämää. Sairauden kulku on vaihteleva, ja on parempia kausia ja huonompia kausia. Sairaus näkyy myös kognitiivisella puolella eli kykynä havainnoida maailmaa, muistaa, oppia ja prosessoida tietoa sekä tunteita. Siten aloitekyvyttömyys ja päättämättömyys eivät ole “pahan sisun” merkkejä, vaan aitoja ongelmia näissä prosesseissa, ja tavallisen ihmisen saattaa olla vaikea hahmottaa asiaa samalla tavalla.  Sanomattakin on selvää, että alkoholi ja huumeet eivät ole hyväksi, kun ilman niitäkin on tekemistä.

Tässä suhteessa tuo työn tarjoaminen kuulostaa varsin hyvältä, ja siinä ei heti kannata lamaantua, jos vastaus on epäilevä tai kielteinen.  Jotain muutakin yhteistä voi ajatella työn päätteeksi, että asianosainen kokisi sen houkuttelevana. Aina joudutaan tasapainoilemaan monien asioiden kanssa, mikä on hyväksi ja mikä ei. Siihen ei ole helppoa vastausta, ja sekin voi vaihdella elämäntilanteen mukaan.

Omaisjärjestöt auttavat vanhempia myös oman jaksamisen kanssa, ja tieto on tässä tapauksessa elämää helpottavaa

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Psykoosi vs. selvännäkeminen

Psykoosi usein todetaan silloin, jos ihminen kokee harhoja, esimerkiksi näkee “henkiolentoja”, kuulee “jumalan äänen” tms. On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka elävät aivan normaalia elämää, mutta työskentelevät meedioina tms. eli näkevät (tai väittävät näkevänsä) kuolleiden ihmisten henkiä, enkeleitä jne. Miten nämä kokemukset poikkeavat siitä, mitä ihminen kokee psykoosissa, ja ovatko nämä meediot ja muut oikeastaan skitsofreenikkoja tai psyykkisesti sairaita ihmisiä?

Hyvä kysyjä,

Sairauksilla on tietyt selkeät kriteerit, ja se edellyttää, että ne ehdot täyttyvät. Usein siihen liittyy vielä sellainen seikka, että sairaus tai häiriö aiheuttaa potilaalle subjektiivista kärsimystä ja toimintakyvyn alenemaa sekä mahdollisesti ahdistusta. Ilmiö poikkeaa suuresti keskivertoelämästä. Käytännössä liikutaan jatkumolla, jossa toisessa päässä on täysin terve ja toisessa äärimmäisen sairas. Elämässä on paljon harmaasävyjä, ja jos viidestä kriteeristä täyttyy vain kolme, ei voida puhua vielä sairaudesta, mutta jos oireet ovat äärimmäisen vaikeita, kallistutaan silti sairauden puolelle.

Tämä esitetty kysymys on hyvä, mutta vaikea vastata. Ensinäkin on monenlaisia käsityksiä olemassaolosta ja elämästä sekä kuolemasta. Näitä ovat maailman uskonnot ja filosofit pohtineet. Tieteellisillä metodeilla ei voida todistaa Jumalan olemassaoloa, mutta ei sitäkään, että häntä ei ole. Kysymys palautuu uskon alueelle. Kristinuskon mukaan, kun ihminen kuolee, loppuu hänen elämänsä, kuten hautajaisissa sanotaan, kunnes Kristus sinut herättää viimeisenä päivänä. Tämän mukaan ei siten voisi olla mitään kuolleitten henkiä, ja siksi meediot ja vastaavat ovat siinä mielessä enemmän huijareita kuin sairaita.

On selvää, että psykoosisairauksiin voi kuulua vaikuttamiselämyksiä ja äänteen kuulumista tai ilmoituksia niin jumalilta, hengiltä, ufoilta kuin muiltakin mahdollisilta tahoilta. Psykoosisairauksiin kuuluu sellainen elementti, että asianosaiset vakaasti uskovat siihen, mitä kokevat. Tutkimuksin on havaittu, että silloin kun psykoosia sairastava ihminen kuulee ääniä, hänen kuuloaivokuori aktivoituu samalla tavalla kuin normaalisti kuuluaistimuksen aikana. Siksi harhat ovatkin niin vaikeita hahmottaa harhaksi, kun se on tapahtunut ja kuultu. Terveilläkin ihmisillä aistimus tapahtuu aivokuorella.

Meediot ja erilaiset selvännäkijät ovat yleensä varsin taitavia hahmottamaan ihmisen tilanteen ja usein he taitavasti kysellen kartoittavat taustan varsin hyvin ja siksi neuvot saattavat sopia varsin hyvin elämäntilanteeseen.  Voihan olla, että joku ihminen lopulta uskoo itse omaavansa poikkeuksellisia ominaisuuksia, jolloin kysymys on enemmän narsismin ja persoonallisuuden rakenteesta kuin psykoosisairaudesta. Ymmärtääkseni selvännäkijät tai meediot eivät aina selkokielellä kuule vastausta, vaan saavat vaikutelman, jonka tulkitsevat sitten sanoiksi. Kuten tästä ilmenee, nämä lienevät eri asioita kuin skitsofrenia. Osa saattaa silti toimia ainakin näennäisesti varsin pyyteettömästi, mutta joukossa on aivan selviä huijareita.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
Psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Onko pojallani todella skitsofrenia?

Pojallani tehtiin diagnoosi noin 16-vuotiaana. Ennen poikani sairastumista olen itse tarvinnut psykoterapiaa 6 vuoden ajan, josta 4 vuotta oli kahdesti viikossa ja loppuaika kerran viikossa. Kävin myös vertaistukiryhmissä. Erään lääkärin kanssa olin niin tiiviissä yhteistyössä, että koin hänet isänä ja veljenäni. Näistä henkilöistä tuli läheisiäni. Luin paljon psykologian kirjallisuutta. Kirjallisuuden syvissä vesissä uiminen helpotti ahdistusta, kun diagnoosini oli epämääräinen.

Poikani harrasti jalkapalloa 7 vuotta. Pojan ollessa 14-vuotias huomasin hänen eristäytyvän porukasta. Puhuin asiasta tutulle lääkärille, joka pisti asian murrosiän piikkiin. Myöhemmin pojan ollessa 16-vuotias toinen lääkäri teki skitsofreniadiagnoosin. Tätä en hyväksynyt ollenkaan. Koin, että poikani tarvitsee ihmisten läsnäolon voimaa, ymmärrystä ja rohkaisua vetää oikeista naruista.

Neljän vuoden ajan olin pojassani kiinni yötä päivää. Rohkaisin häntä menemään armeijaan sillä ajatuksella, että siellä oireet häviävät. Poikani soitti minulle asepalveluksesta tunninkin mittaisia puheluita ja kävi läpi armeijan asioita. Hän koki palveluksen helvettinä.

Poikani on nyt 26-vuotias, en vieläkään tahdo hyväksyä, että hän on sairas, sillä hänellä on niin paljon samoja piirteitä kuin minullakin on ollut. Tunnen syyllisyyttä, ahdistusta ja kireää oloa pojan läsnä ollessa, kun mikään ei auta.

Tässä kiteytettynä tilanteemme. Miten voin auttaa, mistä toivoa? Onko vertaistukea isälle? Kiitos.

Hyvä kysyjä,

Tuosta on vaikea päätellä, että mitä poikanne sairastaa ja mitkä ovat ne keskeiset oireet, joista olette huolestuneita. Kuitenkin vaikuttaa, että poikanne ei koe oloaan aivan hyväksi ja oireet vaikeuttavat hänen toimintakykyään sekä ilmeisesti aiheuttavat jossain määrin eristäytymistä sosiaalisista kontakteista, mikä nuorelle ihmiselle olisi tärkeää.

Kun te olette itse saaneet apua, miksi ette rohkaisisi poikaanne myös hakemaan apua psykiatrian poliklinikalta tai mielenterveystoimistosta? Sekä omaiset että mielenterveyshäiriöistä kärsivät saavat hyvää tukea järjestöistä. Mm. Omaiset mielenterveystyön tukena on sellainen järjestö.

Ystävällisin terveisin,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Onko lapsen turvallista asua skitsofreniaa sairastavan kanssa?

Mitä voisin tehdä ystävälleni, joka sairastaa skitsofreniaa? Hän on juuri eronnut, ja he ovat sopineet, että 10-vuotias tyttö jää hänelle.

Onko pikkutytölle terveellistä olla äidin kanssa, kun hän vaan nukkuu päivisin, kun hän ei nuku öisin?  Tyttö joutuu olemaan niin paljon yksin, kun äiti vaan nukkuu. Kun on viikonloppu, niin äiti nousee ehkä vasta neljän jälkeen, jolloin lapsi ei ole vielä saanut edes aamupalaa. Hän ei tee ruokaakaan enää, niin että he elävät voileivällä. Onneksi pikku tyttö saa ruokaa koulussa. Onko tytöllä hyvä olla äidillä?

Hyvä kysyjä,

Huolesi on aiheellinen. Jos äiti on masentunut, sillä on vaikutuksia lapseen ja vaikutukset ovat hyvin pitkäaikaisia. Pelkkä skitsofrenia ei sinällään ole este lastenhoidolle. Siinäkin voi olla sairauden osalta vaihtelua, mutta moni kykenee hoitamaan kotinsa hyvin mallikkaasti. Ainakin kannattaa kysyä ystävältäsi, että tarvitseeko hän apua ja jaksaako hän hoitaa kotia ja lastaan?

Apuakin olisi saatavilla ja hyväkuntoista ja hyvin yhteistyössä olevaa ihmistä voidaan mainiosti hoitaa avohoidossa, jolloin ei tarvitsisi lähteä kodista pois ja miettiä tyttären tilannetta. Vanhemmat ovat lapsille tärkeitä, vaikka vanhemmalla on mielenterveydenhäiriö. Apua tuossa kyllä tarvitaan jos vuorokausirytmi on sekaisin, tai jos kyseessä on masennus.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Skitsoaffektiivinen häiriö

Hei, Mitä eroa on skitsoaffektiivisella häiriöllä ja skitsofrenialla? Millaisia oireita on skitsofreniassa positiivisilla ja negatiivisilla oireilla? Sairastan skitsoaffektiivisen häiriön masennusoireista muotoa, voisiko tästäkin saada lisää tietoa?

Hyvä kysyjä,

Oireiden perusteella taudin määrittely molemmissa tapauksissa voi alussa viedä aikaa, varsinkin jos tilanne kehittyy hitaasti. Skitsofreniassa tyypillistä ovat häiriöt ajattelutoiminnassa, havaitsemisessa ja tunnetilojen kokemisessa. Ihmistä hämmentää se, että hänestä tuntuu, että muut pystyvät lukemaan hänen ajatuksiaan tai vaikuttamaan niihin. Tämä puolestaan vaikuttaa syvästi kokemukseen itsestä, ja asianomainen saattaa ajatella olevansa jotenkin tapahtumien keskipisteessä. Hän voi kokea saavansa viestejä esim. tavallisesta TV-lähetyksestä, ja siten elämä tulee hyvin ahdistavaksi. Näiden lisäksi aistiharhat ja harhaluulot ovat tavallisia. Aistiharhat ja harhaluulot ovat pitkäkestoisia. Itse keksimät sanat ja ajatusten katkeaminen jollakin toisella väliin tulevalla ajatuksella tai harhalla tekee ihmisestä hyvin hajanaisen oloisen ympäristön silmissä.

Positiivisilla ja negatiivisilla oireilla ei tarkoiteta, että sisältö olisi positiivinen tai negatiivinen.  Positiivisella oireella tarkoitetaan, että käyttäytymiseen jotain tulee lisää ja se suuntautuu ulospäin ja voi olla esim. voimakkaita aistiharhoja ja kiihtynyttä käyttäytymistä. Negatiivisilla oireilla puolestaan tarkoitetaan, että tavanomaiseen käyttäytymiseen nähden tulee puutosoireita, eli ihminen vetäytyy omaan maailmaansa.

Skitsoaffektiivisessa häiriössä oireet esiintyvät jaksoittain, ja silloin on samanaikaisesti ainakin joitakin päiviä päällekkäin sekä skitsofrenian kaltaisia oireita että merkittäviä mielialaan liittyviä oireita, kuten masentuneisuutta tai vauhdikkuutta. Skitsoaffekiivisessa häiriössä voi toimintakyky olla aika hyvä jaksojen välillä. Sekä masennusjaksot että mahdollinen vauhdikkuus pitää hoitaa hyvin, koska muuten se vaikeuttaa kovasti elämää ja toimintakykyä. Tässäkin on tietysti suuria yksilöllisiä eroja lievistä oireista hyvin vaikeisiin oireisiin.

Kirjastosta ja netistä saa nykyään aika hyvää tietoutta kaikista mielenterveyteen liittyvistä asioista. Suomessa Terveysportti on varsin luotettava ja hyvä tietolähde sekä Käypä hoito -sivut, josta saa ajankohtaista tietoa taudin diagnostiikasta ja hoidosta. Skitsofrenian kohdalla puhuttiin aiemmin sairaudentunnottomuudesta, jolla tarkoitettiin, että ihminen ei itse tiedosta olevansa sairas. Tämäkään ei ole tahallinen asia, vaan sairaus vaikuttaa ihmisen ajatteluun ja havaintoihin siten, että hän ei hahmota asiaa samalla tavalla kuin sivulliset ja omaiset.

Optimaalista lääkehoitoa ei ole, mutta lääkehoito on silti hyvin keskeinen hoidossa, koska se ehkäisee pahempia oireita ja niiden kestoa. Sairaus on elinaikainen ja vaatii siten pitkäjänteisyyttä ja mieluiten tuttua vakinaista hoitopaikkaa, jossa voidaan opastaa ja auttaa elämän eri vaiheissa. Hyvä lääkehoito on lievittänyt taudinkuvaa huomattavasti siitä, mitä se on ollut aiemmin.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

En pysty hallitsemaan itseäni, mutta pelkään hakea apua

Olenko tulossa hulluksi? Olen nuori, kahden pienen lapsen äiti. Minulla “napsahtaa” päässä, jos jokin asia ei mene niin kuin pitäisi ja alan silloin huutamaan ja puremaan hampaitani yhteen niin, että sattuu. Minun on pakko saada rikkoa jotain ja kun sekään ei enää tunnu riittävän, niin minun on pakko satuttaa itseäni, että tämä raivokohtaus menisi ohi. Yleensä otan haarukan tai vastaavan, jolla vedän käteeni naarmun josta tulee vähän verta. Se tuntuu omalla tavalla hyvältä, kun saa satuttaa itseään niin kuin rangaista.

Tämä on jokapäiväistä, jollei useammankin kerran päivässä. Lasten itku tai kitinä ovat pahimpia, jolloin minulla “napsahtaa päässä”. Toki muutkin asiat, kuten jos purkki ei aukea, tietokone ei toimi kunnolla tai jokin asia on väärässä paikassa. Asiat ovat siis hyvin pieniä. Ennen minulla oli todella pitkä pinna, hermot eivät menneet juuri koskaan, nyt toisen lapsen synnyttyä asiat ovat menneet huonompaan.

Minulla oli masennus ensimmäisen lapsen jälkeen ja se ei koskaan mennyt ohi kunnolla. Sain silloin lääkkeitä, mutten kokenut niistä olevan apua vaan päinvastoin ne vain väsyttivät entisestään. Tunnen, kun raivari iskee ja yritän saada itseni rauhoittumaan ja lapset hiljaiseksi, jottei kohtaus tulisi, mutta silti se tulee.

En ole varma haluanko elää, mutta on pakko jatkaa, koska en halua että lapseni jäävät ilman äitiä. Minulla on hyvä olo vain silloin, kun saan mennä vapaasti kavereideni kanssa. Kotona ja lasten kanssa olen tuskastunut ja kyllästynyt elämääni. Minulla on myös univaikeuksia. Valvon illalla noin kolme tuntia ennen kuin uni tulee, joskus enemmänkin. Yöllä herään pariin otteeseen ja aamulla väsyttää hirveästi. nukahtamislääkkeitä minulla on, mutta otan niitä vain 2-3 kertaa viikossa, etten jää niihin “koukkuun”.

Olen huono puhumaan asioista. Kirjoittaminen on paljon helpompaa. Lääkäriin en uskalla edes mennä, koska minulla on kaksi pientä lasta ja pelkään, että ne viedään minulta pois, kun kerron tilanteeni! Lapsilleni en ikinä tekisi mitään pahaa, mutta kuka hullua uskoo?

Parisuhde ei tunnu kovin kukoistavan, seksiä en halua koskaan, mutta silti sitä teen, että mieheni pysyy jollain tasolla tyytyväisenä. Pelkään mieheni ja lasteni puolesta, että mitä ne ajattelevat minusta ja sitä mitä minä teen niille (henkisesti). Jääkö lapsille jotain traumoja tällaisesta hirviöstä, joka huutaa ja hajottaa kaiken, joka päivä.  Kaiken kukkuraksi inhoan ja ällötän itseäni niin ulkoisesti kuin sisäisesti.

Hyvä kysyjä,

On hyvä, että kykenet ilmaisemaan itseäsi noin hyvin kirjallisesti. Siitä on luettavissa, myös se, että haluat apua tilanteeseen, mutta pelkäät toisaalta, että se voisi koitua sinulle haitaksi, esim. siten, että sinut todetaan kykenemättömäksi huolehtimaan lapsistasi.

Pelkosi on kyllä aiheeton, ja ensisijaisesti apu lähtee siitä, että pyritään auttamaan perheitä selviämään arjessa, eikä uhkailemaan lasten viemisellä.

Masennus on hyvin tavallista naisilla synnytyksen jälkeen ja samoin haluttomuus seksiin. Osin se johtuu hormonaalista seikoista ja tietysti masennus ja unettomuus vaikeuttavat tilannetta. Sinulla on myös aika tavalla ahdistusta, jota koetat hallita itseäsi vahingoittavalla tavalla. Se voi johtua myös heikosta impulssikontrollista eli kyvystä hillitä itseään erilaisissa asioissa ja tilanteissa. Impulssikontrollin heikkous voi kieliä myös persoonallisuushäiriöstä (epävakaa persoonallisuus). Onneksi sekin on iän mukana helpottuva tilanne, mutta sitä ei tietenkään voi päätellä näin pelkän kirjeen pohjalta, koska stressaavassa elämäntilanteessa kuka tahansa ihminen käyttäytyy poikkeavalla tavalla.

Olet tehnyt viisaasti, kun et ole käyttänyt säännöllisesti nukahtamislääkkeitä, koska ne eivät hoida masennusta, vaan piilottavat oireet ja siten tilanne vain pahenee ajan kuluessa. Tarvitset kuitenkin lääkitystä sekä unettomuuteen, että masennukseen ja mahdollisesti ahdistukseen, ehkä myös mielialaa tasaavaa lääkettä. Nykyisin on hyviä lääkkeitä, jotka eivät aiheuta haittoja, ainakaan pidemmällä aikavälillä, eivätkä aiheuta riippuvuutta. Keskustelukin tekisi hyvää, jotta saisit vähän perspektiiviä asioihisi sekä otetta paremmin ratkaista esillä olevia asioita.

Kaikki suuret muutokset elämässä aiheuttavat stressiä, vaikka muutos olisi luonteeltaan hyvin positiivinen, kuten naimisiinmeno tai parisuhde ja lapsen saaminen. Riippuu paljolti siitä, kuinka valmis on sellaiseen elämänmuutokseen, miten hyvin siinä pärjää. Hyvä uutinen on se, että vaikka olisi nyt ottanut kaksi askelta, kuin voimat ja kapasiteetti olisi riittänyt vain yhteen askeleeseen, niin se ero on kurottavissa umpeen, kun saa asianmukaista apua. Tarvitset apua sekä omaan jaksamiseen mielenterveystoimistosta tai psykiatrian poliklinikalta ja ehkä sosiaalitoimistosta, jotta voisit saada sellaista tukea, että pärjäät vaikeimman vaiheen yli kodissasi.

Suosittelen, että otat pikimmiten yhteyttä mielenterveystoimistoon tai psykiatrian poliklinikalle ja he voivat sieltä ottaa yhteytä kunnan sosiaalitoimistoon. Ota mukaan tuo minulle kirjoittamasi kirje, sillä se on hyvin kuvaava ja auttaa heti pääsemään asian ytimeen. Tarvitset apua ja uskon, että saat sitä pian ja hyödyt siitä. Koska kykenet noin hyvin ilmaisemaan itseäsi kirjallisesti, pystyt siihen myös puheen tasolla.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Lähihoitaja ja skitsofreniaa sairastava potilas

Hei! Olen lähihoitajaopiskelija, ja teen opinnäytetyötä skitsofreniasta. Olemme tältä sivustolta saaneet monta hyvää otsikkoa ja tietoa paljon. Yksi asia kuitenkin hieman mietityttää. Kuinka lähihoitajana kohtaan skitsofreniaa sairastavan potilaan? Mistä saisin siihen lisätietoa? Ensin työssämme laitoimme otsikoksi “Sairastuneen kohtaaminen”, mutta rajasimme sen lähihoitajan kohtaamiseen emmekä ole juuri mistään löytäneet minkäänlaista tietoa. Kiitos!

Hyvä kysyjä,

Tietoa löytyy kyllä paljon, mutta sen etsiminen voi olla hankalaa ja tiedon taso vaihtelee.  Luotettavia kotimaisia tietopalveluja saa mm. terveyskirjastosta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta (THL). Saattaa olla muitakin, jopa yksityisten ihmisten ylläpitämiä sivuja, mutta viranomaisten sivuilta saa melko luotettavaa tietoa. Kirjastosta saa tietysti hyviä asiaa sivuavia kirjoja, mm. Psykiatria.  Ulkomaisilta sivuilta löytyy hakusanalla psychosis and treatment paljon asiaa.
Kaiken kohtaamisen perusta on taudin ja sen oireiden ymmärtäminen sekä hoidon keskeisten periaatteiden tietäminen. Sen jälkeen lähestymistavan valinta ja toteutus on helppoa siinä mielessä, että toiminta pitää olla hoidon päämäärien mukaista. Psykiatrisissa sairauksissa liitännäissairaudet ovat tavallisia, mm. päihdehäiriöt, mielialahäiriöt ja persoonallisuushäiriöt ja siten pitää perehtyä aina yksilön ajankohtaisiin asioihin, elinympäristöön, perheeseen, ystäviin ja toiveisiin sekä pelkoihin ja toimintakykyyn arjen asioissa. Kyse on aina hyvin laaja-alaisesta lähestymisestä kohden ihmistä ja hänen kokemusmaailmaansa.  Tautia hoidetaan, ihmistä autetaan ja pyritään tukemaan toimintakyvyn ylläpitämistä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Voiko skitsofreenikko elää normaalia elämää?

Ei ole mitään estettä, että ihminen, joka sairastaa skitsofreniaa, voisi elää ihan normaalia elämää. Saman kysymyksen voisi esittää yhtä hyvin diabetesta tai syöpää sairastavalle. Elämän mielekkyys ja kauneus eivät ole aina kiinni sairaudesta tai sen puuttumisesta, kuten ei rikkaudesta tai köyhyydestäkään.  Kuten meidän kaikkien kohdalla, on monista asioista kiinni, miten se onnistuu ja koska ihminen kokee elämän mielekkääksi tai mikä on normaalin elämän mittapuu. Sairaus kyllä vaikeuttaa asiaa siten, että se tuo lisävaikeutta.

Sairaus voi olla lievä tai vaikea.  Lievän oirekuvan kanssa selviytyy yleensä helpommin kuin vaikean. Sairauden kulku on vaihteleva ja se kuuluu asiaan. Jos henkilöllä on myönteisiä kokemuksia hoidosta, erityisesti lääkehoidosta, on ennuste toki parempi kuin silloin, jos motivaatiota ei ole omaan hoitoon. Jos on omaisia ja ystäviä, on tilanne parempi kuin aivan yksin.

On tärkeää, että ihminen saa tietoa niin sairaudesta kuin sen hoidosta sekä omista vahvuuksista ja oppii tunnistamaan omia ennakoivia oireita, jotka vaikeuttavat tilannetta. Näin on mahdollista saada apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin oireet jäävät kestoltaan ja voimakkuudeltaan lievemmäksi kuin muutoin.  Vaikeudetkaan eivät siis estä hyvää elämää, koska se on oma kokemus.

Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Tuki jatkuvaan omaishoitajuuteen

Hei! Olen 13-vuotiaasta ollut ns. hoitajana äidilleni (nyt olen 48-vuotias). Äiti on nyt 78-vuotias. Äitini sairastui minun ollessani lapsi paranoidiseen skitsofreniaan. Pitkiä hoitojaksoja, aina uudelleen ja uudelleen. Lääkkeet eivät menneet suuhun asti.

Nyt kysynkin, kun hänellä todettiin keskivaikea Alzheimerin tautikin, että onko minulla mahdollisuus saada mitään tukia jatkuvaan hoitajuuteen?

Ovatko tukea saavat potilaat kaikki vain vuode-, pyörätuoli- ja liikuntarajoitteisia? Olen kumminkin äidin kanssa 24 h ja hoitelen hänen kanssaan asioita.

Pidän hänet aina liikkeellä: vien kauppaan, pankkiin yms., jotta hänen on pakko lähteä ulos.

Voiko tällaisessa tapauksessa olla omaishoitajana? Voin kyllä kertoa, että luulenpa tämän olevan yksi rankimmista hoidettavista.

Kiitän teitä, jos saan jotakin vastausta!

Hyvä kysyjä,

Kannattaa mennä paikallisen Kelan toimistoon keskustelemaan, mitä tukia on tarjolla. Sosiaaliturva kattaa avun silloin, kun ei kykene itsestään huolehtimaan ja toimeentulotuen lisäksi on mm. vammaistuki ja muita tukimuotoja. Virkailijat neuvovat, mitä on tarjolla ja miten sitä haetaan, koska se edellyttää tiettyä määrää “paperisotaa”.  Äitinne tuskin pystyy täyttämään lomakkeita, mutta niiden täyttäminen ja lääkärinlausuntojen hankkiminen vie vähän aikaa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Alentaako skitsofrenia kognitiivisia kykyjä?

Sain skitsofreniadiagnoosin noin vuosi sitten. Olin oireillut lievästi ja kokenut ahdistusta noin vuoden. Mielestäni ennen diagnoosin saamista olin myös ollut psykoosissa joitakin kertoja. Oireet olivat tunnistettavan vahvoja kuitenkin vasta sairaalassa, kun lääkitystäni kokeilumielessä vähennettiin.

Opiskelin yliopiston kursseja koko sairaalassaolon ajan, ja nyt yli vuoden sairaalan ulkopuolella oltuani olen onnistunut myös opiskelemaan. Arvosanaksi olen saanut keskimäärin neljä, kun viisi on täydet pisteet.

Monessa paikassa kirjoitetaan, että skitsofrenia alentaa ihmisen kognitiivisia kykyjä. Onko kuitenkin mahdollista, että näin ei tapahdu?

Hyvä kysyjä,

On hyvä muistaa, että sairaudet ovat aina erilaisia vaikeusasteeltaan, vaihdellen lievästä hyvin vaikeaan. Toisekseen ihmiset ovat hyvin erilaisia ja jotkut kestävät enemmän kuin toiset ja jotkut ovat hyvin älykkäitä ja toisilla ei ole yhtä suotuisia lähtökohtia elämälle. Vaikuttaa siltä, että lähtötasosi on ollut hyvin korkea älykkyyden osalta ja ehkä taudinkuva ei ole ollut kaikkein vaikein ja hoito on voitu aloittaa riittävän ajoissa. Silloin sairauden aiheuttama haitta on jäänyt aika vähäiseksi. Kyllä skitsofrenialla on vaikutusta kognitiivisiin kykyihin, mutta vaikutus ei välttämättä ole kovin suuri kaikilla. On ollut kuuluisia tiedemiehiä, joilla on ollut skitsofrenia. Tässäkin pitää muistaa, että ihminen ei ole sama kuin tauti. Emmehän sano, että eilen juttelin yhden rakkosyövän kanssa, vaan keskustelin eilen ihmisen kanssa, jolla on rakkosyöpä. Tauti ei saisi määritellä ihmistä vaan meillä on mahdollisuus itse määrittää omaa elämäämme ja se tekee siitä hienon. Nauti siis kyvyistäsi ja elä hyvää elämää toteuttaen sitä, mikä tekee sinun elämästä hyvän ja arvokkaan.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Kummalla on suurempi riski aiheuttaa skitsofreniaa, alkoholilla vai kannabiksella?

Hyvä kysyjä,

Ehdottomasti kannabiksella on suurempi riski aiheuttaa skitsofreniaa ja muita psykooseja, mutta ei alkoholikaan hyvää tee, koska se nopeuttaa aivojen rappeutumista.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Reseptinkirjoitusoikeus ja skitsofrenia

Voidaanko reseptinkirjoitusoikeus tms. viedä pois, jos sairastuu skitsofreniaan? Viedäänkö oikeudet pois joka tapauksessa, vai voidaanko esimerkiksi lievemmissä sairaudenkuvissa oikeus reseptinkirjotukseen jättää?

Hyvä kysyjä,

Kysymykseesi on vaikea vastata ja parhaiten siihen voisi saada tietoa kysymällä asiaa Valvirasta (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto) https://www.valvira.fi/

Jos lääkäri sairastuu vaikeaan sairauteen, kuten skitsofreniaan, voi olla edessä, että koko lääkärinammatin harjoittaminen joudutaan peruuttamaan, ei ainoastaan reseptinkirjoitusoikeus. Nämä lienevät asioita, joita harkitaan aina tapauskohtaisesti. Valvira voi puuttua asiaan, jos saa palautetta joko potilailta tai muilta lääkäreiltä. Työnantajan pitäisi myös selvittää asiaa ja työterveyshuollon.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin